Aloitteet Valtuusto 26.2.2014
 Share
The version of the browser you are using is no longer supported. Please upgrade to a supported browser.Dismiss

 
View only
 
 
ABCDEFGHIJKLMNOPQRST
1
Aloite nro.Valtuutettu AloiteVastausKommentti
2
11Belle Selene XiaValtuutettujen matkakortit pois ja tilalle aivan käsittämätön kuittirumba. Lisäksi sanktioita poissaoloista jne.Ei.ok.
3
12Lasse MännistöKerjäämisen organisointi tulisi kriminalisoida. Helsingin tulisi vaikuttaa valtioon.Ei toimenpiteitä: "Helsingin poliisilaitokselta saadun tiedon mukaan heillä ei ole luotettavia havaintoja kerjäämisen organisoimisesta Suomessa eikä poliisin tietojärjestelmissä ole ollut tutkittavana Suomessa syytteeseen johtaneita tapauksia, joissa on ollut kyse kerjäämiseen liittyvästä ihmiskaupasta. Myös päiväkeskus Hirundosta saadun tiedon mukaan havaintoja ja viitteitä kerjäämisen organisoinnista tai organisoidusta ihmiskaupasta ei ole ollut."ok.
4
13Rene HurstiValtuustojen kokoukset pitäisi tulkata viittomakielelle!Ok. Hyöty/kustannus-suhteeltaan heikohkoksi arvellun tulkkaamisen sijaan: "Tarkoituksenmukaisempi vaihtoehto viittomakielisen tiedotuksen lisäämiseksi voisi olla Helsinki-kanavalle viittomakielellä toimitetut koosteet kaupungin tärkeimmistä päätöksistä ja uutisista. Koosteissa voitaisiin käsitellä myös valtuuston kokouksia ja kyselytunteja. Kaupunginkanslian tietotekniikka- ja viestintäosasto selvittää mahdollisuuksia uutisyhteenvetojen tuottamiseen esimerkiksi yhteistyössä kuurojen yhteisöjen kanssa."Ok! Tää on hyvä juttu. Mietin onko nykyisin mahdollista saada jotain reaaliaikaista "speech-to-text" -laitetta tekstittämään? Tästä olisi varmaan laajempaakin hyötyä.
5
14Vesa KorkkulaBrahenkentän skeittipuistoKaupunginhallitus toteaa, että melun kannalta on, kuten lautakuntien lausunnoista ilmenee, mahdollista toteuttaa skeittipaikka Brahenpuistoon. Skeittipaikkoja, niiden ylläpitoa ja uusien toteuttamista koordinoi rakennusviraston, kaupunkisuunnitteluviraston, liikuntaviraston, nuorisoasiainkeskuksen ja ympäristökeskuksen yhteinen skeittipaikkatyöryhmä. Skeittiohjelman päivitys vuosille 2015 – 2019 on käynnistetty.

Brahenpuiston skeittipaikka ei sisälly rakennusviraston puistojen investointiohjelmaan 2014 – 2023. Brahen leikkipuiston skeittihankkeen tarve ja aikataulutus sekä budjetointi on tarkoituksenmukaista arvioida skeittiohjelman päivityksen yhteydessä. Tavoitteena on, että skeittiohjelma valmistuu vuoden 2014 loppuun mennessä.

ok. Todetaan että haastavaa on rakentaa skeittiparkki vahingossa puretun tilalle, mutta melusta johtuvia esteitä ei ole. Asiaa tarkastellaan yhdessä skeittaajien jne. kanssa Skeittiohjelmaa päivitettäessä. Vastaus parani palautuksella.
6
15Nuutti HyttinenVoitaisiinko jätteiden keräämisen ajankohtaa lisätä nykyisestä 7-21 välistä?Jätteiden kuormausajan pidentäminen illalla kello 22.00 asti voitaisiin hyvin sallia, koska se on linjassa ympäristönsuojelumääräysten kanssa. Sen sijaan kuormaamisen aikaistaminen kahdella tunnilla aamuisin on ristiriidassa em. määräysten kanssa. Mikäli aikaisemman kuormauksen hyödyistä ja haitoista halutaan lisätietoja, voisi asiaa selvittää esimerkiksi määräaikaisella kokeilulla. HSY suhtautuu myönteisesti kokeiluun. ok.
7
16Ville JalovaaraLisää penkkejä Vuosaaren metroaseman linja-autopysäkeille!Alueelle lisätään kaksi penkkiä molemmille laiturialueille. Rakennusvirasto palauttaa lisäksi terminaalialueelle talvikaudeksi kokeiluluontoisesti kolme lisäpenkkiä. ok.
8
17Seija MuurinenRoska-astioita Jollakseen!Kaksi lisätään nyt ja myöhemmin lisää.
ok.
9
18Sami "Frank" MuttilainenMaksuttomat citykäymälät naisille!Käytännössä tarkoittaisi maksullisuudesta luopumista kokonaan. Nykyjärjestely ok.ok. 50 sentin maksussa ei ole kyse palvelun hinnoittelusta vaan vessojen siisteydestä ja erityisesti kuseskelevien miesten ohjaamisesta ilmaisen pisuaarin puolelle.
10
19Seppo KanervaUusi liukumäki Lauttasaaren Lahnalahteen!Todetaan että on jo viety korvaava liukumäki paikalle.ok.
11
20Belle Selene XiaLisää kierrätystä!Todetaan että tähän pyritään.ok.
12
21Tuomas RantanenEtninen kauppahalli ItikseenTodetaan että ajatus on kiva, mutta ei kuulu kaupungin toimialaan eikä strategiaohjalmaan.ok.
13
22Pentti ArajärviMellunmäen ja Siltamäen siirtolapuutarhat käyntiin heti!Todetaan että heti kun kaavat valmistuu niin tehdään.ok
14
23Kaarin TaipaleKaupungin omistamien kiinteistöjen myynnin edellytykset ja rajoitukset valtuustoon.Kaupunginhallitus toteaa että kaupunginvaltuuston 24.4.2013 hyväksymät strategialinjaukset, kaupunginhallituksen 20.5.2013 valtuustostrategian täytäntöönpanopäätös sekä talousarvion tavoitteet antavat selkeät toimintalinjaukset kiinteistöviraston omaisuuden myynnille.ok.
15
24Tuomo ValokainenKaikille parempia hoitoja nopeammin.Todetaan että palvellaan niin hyvin kuin osataan.ok.
16
25Ville JalovaaraVuosaaren Albatrossi-palvelukeskusta laajennettava2014 tutkitaan miten Vuosaaressa hoidetaan palvelut.ok.
17
26Veronika HonkasaloEi pidä kysyä oleskelulupaa ulkomaisilta asiakkailta.Todetaan että liittyy Helsingin valtiolta saamiin korvauksiin. Helsingiltä evätty 2012-2013 noin 300 000 euron korvaukset. Ja jos saadaan valtiolta toisenlaista ohjeistusta, voidaan toimintaohjetta muuttaa.ok.
18
27Terhi KoulumiesRuusulankatu kokonaan päihteettömäksiSosiaali- ja terveyslautakunnan antaman lausunnon mukaan tuetun asumisen yksiköitä ei voida muuttaa kokonaan päihteettömiksi, koska tällöin osa asukkaista joutuisi jälleen kadulle. Asuntolan asiakasprofiilia on muutettu siten, että sinne asutetaan myös iäkkäämpiä asunnottomia tuomaan tasapainoa yksikköön.ok.
19
28Yrjö HakanenTerveystarkastusten järjestämistä työttömille ja työterveyshuollon ulkopuolella oleville - aktiivisia kutsuja kaupungin taholta.Terveysasemien palvelujen piiriin voivat hakeutua kaikki sosioekonomisesta asemasta riippumatta. Jokaiselle asioivalle työttömälle työnhakijalle tarjotaan mahdollisuus terveystarkastukseen. ok.
20
29Helena KantolaHPV-rokote on paha!Ei ole.ok.
21
30Arja KarhuvaaraSosiaaliseen mediaan palautesivustoVarhaiskasvatusvirasto on liittynyt Facebookiin lokakuussa 2013 ja palautetta voi antaa monella tavalla, myös sähköisesti.ok.
22
31Rene HurstiMuistomerkki Hurstin vanhemmille.Todetaan että jos joku haluaa lahjoittaa patsaan, niin Helsinki etsii paikan.ok.
23
32Otso KivekäsKoulumatkapyöräilyn turvallisuuteen muita keinoja kuin kielto!Järjestyssäännöt eivät voi sisältää määräyksiä, jotka ovat ristiriidassa lainsäädännön kanssa. Järjestyssäännöissä ei voida kieltää oppilaiden tulemista pyörällä kouluun. Suurimmassa osassa kouluista (70 %) ei oteta kantaa koulumatkan kulkemisesta polkupyörällä.ok.
24
33Nazima RazmyarSipoonkorven opastus kondikseen!Kaupunginhallitus toteaa että Sipoonkorven kansallispuisto on perustettu valtion maalle ja sitä hallinnoi Metsähallitus. Alueen reittien, infotaulujen ja muiden palveluvarusteiden tekeminen on Metsähallituksen vastuulla. Tekevät töitä.ok.
25
34Mirka VainikkaLukio-opetukseen TET-jakso!Kaupunginhallitus toteaa että lukion voimassa olevaan opetussuunnitelmaan kuulu työelämään tutustumisjaksojaHeh. Lausunnossa viitataan kh:n 27.1.2014 antamaan lausuntoon JOTA ME EMME ANTANEET.
26
35Pentti ArajärviUlkoilmaelokuvateatterinäytöksiä Laakson ratsastusstadionille.Todetaan että jos joku haluaa järjestää näytöksiä niin Helsinki voi tukea.ok. Lukekaa se kulttuuristrategia.
27
28
29
30
31
32
33
34
35
36
37
38
39
40
41
42
43
44
45
46
47
48
49
50
51
52
53
54
55
56
57
58
59
60
61
62
63
64
65
66
67
68
69
70
71
72
73
74
75
76
77
78
79
80
81
82
83
84
85
86
87
88
89
90
91
92
93
94
95
96
97
98
99
100
Loading...
 
 
 
Sheet1