1 of 55

2024

KESÄTYÖKYSELY

2 of 55

Duunitorin kesätyökysely 2024

Sisällys

Duunitorin kesätyökysely on toteutettu vuodesta 2018 asti.

Vuonna 2024 kysely oli avoinna Duunitorin kesätyösivulla 2.–31.1.

Tämä raportti esittelee kyselyn keskeisimpiä tuloksia kesätyönhakijoiden hakukäyttäytymisestä.

  1. Yleiskatsaus kyselyyn
  2. Kesätyön hakeminen
  3. Sosiaalinen media ja sisällöt
  4. Korkeakouluopiskelijat
  5. Liitteet

© Duunitori Oy 2024

3 of 55

Kesätyökysely 2024

Duunitori Oy selvittää vuosittain kesätyönhakijoiden kesätyönhakutapoja Suomessa. Kesätyökysely toteutettiin nyt seitsemättä kertaa.

Tarkoituksena on selvittää, millaista apua nuoret kaipaavat kesätöiden hakuun ja miten kesätyöntekijöitä palkkaavat työnantajat voivat tukea nuoria kesätyönhaussa. Tänä vuonna kysyttiin ensimmäistä kertaa myös yli 30-vuotiaiden kesätyönhakutottumuksista.

Vuoden 2024 kesätyökysely toteutettiin tammikuussa 2024 Duunitorin kesätyösivustolla, ja siihen vastasi 5 262 kesätyönhakijaa.

� Peruskoulu 2. asteen tutkinto Korkeakoulu

Työkokemuksen määrä:

Ei lainkaan 28 %�Alle vuosi 42 %�Yli vuosi 30%

Yli vuoden työkokemus:1–2 vuotta 44 %3–4 vuotta 28 %Yli 5 vuotta 28 %

Vastaajien ikä:

Alle 15 v 11 %15–18 v 62 %19–22 v 15 %23–30 v 8 %�Yli 30 v 5%

© Duunitori Oy 2024

4 of 55

Tiivistelmä tuloksista

Kaikki vastaajat (N = 5 262)

Kesätöitä haetaan eniten joulu–helmikuussa: suosituin hakukuukausi on tammikuu.

Työpaikan sijainti, työtehtävän kiinnostavuus sekä palkkaus vaikuttavat eniten siihen, mitä työtä kesätyönhakija hakee.

Tärkein syy sille, miksi kesätöitä haetaan, on palkan saaminen. Toisaalta kun vastaajat jaetaan ikäryhmiin, alle 18-vuotiaiden ikäryhmässä hyödyllisen työkokemuksen saaminen koetaan kuitenkin palkkaakin tärkeämmäksi syyksi ja yli 30-vuotiaille mahdollisuus jatkaa työpaikassa kesän jälkeen on palkkaa tärkeämpi syy.

Töitä etsitään eniten työnhakusivustoilta sekä googlaamalla. Alle 18-vuotiaat googlaavat työpaikkoja muita ikäryhmiä todennäköisemmin kun taas yli 30-vuotiaat kesätyönhakijat ovat muita ikäryhmiä useammin yhteydessä suoraan työnantajaan.

Asiakaspalvelualan, myynnin ja kaupan alan sekä ravintola- ja matkailualan työpaikat ovat suosituimpia toimialoja kesätöitä haettaessa.

Vastaajista suurin osa ei olisi valmis muuttamaan kesätöiden perässä toiselle paikkakunnalle. Kuitenkin jopa 31 % vastaajista voisi harkita muuttoa.

Se, missä sosiaalisen median kanavissa kesätyönhakijat ovat törmänneet kesätyöilmoituksiin, vaihtelee suuresti eri ikäryhmien välillä. Alle 18-vuotiaat ovat törmänneet ilmoituksiin eniten TikTokissa, 18–24-vuotiaat puolestaan Instagramissa, 25–30-vuotiaat taas LinkedInissä ja yli 30-vuotiaat Facebookissa. Toisaalta täysi-ikäisten osuus TikTokissa kesätyöilmoituksiin törmänneistä on kasvanut vuosittain kaikista jyrkimmin: vuonna 2023 25 % täysi-ikäisistä oli nähnyt työpaikkailmoituksia TikTokissa, kun taas vuonna 2024 osuus tässä ryhmässä oli jo 41 %.

© Duunitori Oy 2024

5 of 55

Kesätyön hakeminen

© Duunitori Oy 2024

6 of 55

Milloin aloitat kesätyön hakemisen?

7 %

88 %

2 %

2 %

Marras–

joulukuussa

Tammi–

helmikuussa

Maalis–

huhtikuussa

Toukokuussa tai myöhemmin

1 %

Lokakuussa

tai aiemmin

Kesätyönhaku on aikaistunut. Vuoden 2023 kyselyssä 3 % vastaajista kertoi aloittavansa hakemisen marras–joulukuussa, kun taas vuonna 2024 vastaajista jopa 8 % aloitti hakemisen marras–joulukuussa tai jo aikaisemmin. Tammi–helmikuu on yhä suosituin ajankohta aloittaa kesätyönhaku (88 % vastaajista sekä vuonna 2023 että 2024).

© Duunitori Oy 2024

7 of 55

Milloin aloitat kesätyönhaun?

Kuukausittain ja ikäryhmittäin. Ikäryhmät: Alle 18 v, 18–24 v, 25–30 v ja yli 30 v.

Suosituin kesätyönhakuaika on joulu-helmikuu.

Ylivoimaisesti suosituin yksittäinen työnhakukuukausi on tammikuu kaikissa ikäryhmissä.

Yli 25-vuotiaat hakevat muita todennäköisemmin töitä jo joulukuussa tai aikaisemmin.

© Duunitori Oy 2024

8 of 55

Kuinka paljon seuraavat asiat vaikuttavat siihen, mitä kesätyötä haet?

Työpaikan sijainti, työtehtävän kiinnostavuus ja palkka vaikuttavat eniten siihen millaista kesätyötä haetaan. ��

© Duunitori Oy 2024

9 of 55

Mikä on tärkein syysi hakea kesätöitä?

Muita kesätyönhakuun vaikuttavia syitä ovat muun muassa koulutukseen liittyvä harjoittelu tai opintopisteiden hankkiminen, tai äkillisesti muuttuneen työtilanteen takia (lomautus, työttömyys) töiden hakeminen.

44 %

40 %

11 %

3 %

Kesätyö on mukavaa ajanvietettä

Saan mahdollisuuden jatkaa töissä myös kesän jälkeen

Saan hyödyllistä

työkokemusta

Saan palkkaa

© Duunitori Oy 2024

10 of 55

Mikä on tärkein syysi hakea kesätöitä?

Alle 18-vuotiaat vs. täysi-ikäiset

Eniten nuoria motivoivat työkokemus ja raha. Alle 18-vuotiaille tärkeintä on työkokemuksen kartuttaminen, kun taas 18–30-vuotiaille palkka on merkittävästi tärkeämpi. Työkokemus ja palkka ovat kuitenkin sekä alaikäisille että täysi-ikäisille tärkeitä tekijöitä.

9 % alle 18-vuotiaista ja 10 % 18–30-vuotiaista pitää mahdollisuutta jatkaa töissä kesän jälkeen tärkeimpänä syynä hakea kesätöitä. Yli 30-vuotiaille mahdollisuus jatkaa töissä kesän jälkeen on palkkaa merkittävämpi syy hakea kesätöitä.

Alle 18 v

18–30 v

Yli 30 v

Saan hyödyllistä työkokemusta.

45 %

32 %

34 %

Saan palkkaa.

40 %

55 %

25 %

Saan mahdollisuuden jatkaa töissä myös kesän jälkeen.

9 %

10 %

29 %

Kesätyöt ovat mukavaa ajanvietettä.

4 %

1 %

3 %

Muu

3 %

2 %

9 %

© Duunitori Oy 2024

11 of 55

Mikä on tärkein syysi hakea kesätöitä?

Ikäryhmittäin. Ikäryhmät: alle 18 v, 18–24 v, 25–30 v ja yli 30 v

Alle 18-vuotiaille on muita ikäryhmiä tärkeämpää saada kesätöistä hyödyllistä työkokemusta – tässä ikäryhmässä kokemus on jopa palkkaa tärkeämpi syy töiden hakuun.

18–30-vuotiaille palkka korostuu tärkeimpänä syynä.

Yli 30-vuotiaat pitävät muita ikäryhmiä tärkeämpänä, että kesätöiden jälkeen tarjoutuu mahdollisuus jatkaa työpaikassa.

© Duunitori Oy 2024

12 of 55

Mistä kanavista etsit kesätöitä?

Voit valita yhden tai useamman vaihtoehdon.

Työnhakusivustoilta 94 % (2023: 93 %)

Googlesta 53 % (2023: 55 %)

Sosiaalisesta mediasta 44 % (2023: 45 %)

Suoraan työnantajan nettisivuilta 37 % (2023: 35 %)

Suoraan työnantajalta kysymällä 22 % (2023: 20 %)

Oppilaitoksen sivuilta 13 % (2023: 13 %)

© Duunitori Oy 2024

13 of 55

Mistä kanavista etsit kesätöitä?

Ikäryhmät: alle 18 v, 18–30 v ja yli 30 v

Muiksi kanaviksi kesätyöetsinnöille kyselyyn vastanneet mainitsivat omat verkostot: moni etsii kesätöitä kysymällä perheeltään, ystäviltään ja tuttaviltaan.

Alle 18 v

18–30 v

Yli 30 v

Työnhakusivustoilta

92 %

97 %

94 %

Googlesta

57 %

48 %

37 %

Sosiaalisesta mediasta

44 %

43 %

45 %

Suoraan työnantajan nettisivuilta

31 %

47 %

62 %

Suoraan työnantajalta kysymällä

24 %

19 %

29 %

Oppilaitoksen sivuilta

8 %

19 %

29 %

© Duunitori Oy 2024

14 of 55

Mistä kanavista etsit kesätöitä?

Ikäryhmät: alle 18 v, 18–24 v, 25–30 v ja yli 30 v

Kaikissa ikäryhmissä suosituin työnhaun kanava on työnhakusivusto.

Sosiaalisen median käyttö työnhaun kanavana on lähes yhtä yleistä jokaisessa ikäryhmässä.

Alle 18-vuotiaat etsivät muita ryhmiä todennäköisemmin töitä googlaamalla.

Suoraan työnantajan nettisivuilta kesätöitä etsivät todennäköisemmin yli 25-vuotiaat.

© Duunitori Oy 2024

15 of 55

Miltä toimialalta olet kiinnostunut hakemaan kesätöitä?

Nuorten toiveet ovat realistisia – heitä kiinnostavat eniten alat, jotka myös perinteisesti työllistävät paljon nuoria ja kesätyöntekijöitä: asiakaspalvelu, kaupan ala sekä ravintola- ja matkailuala.

Muu, mikä? -vaihtoehtoon (6 % vastauksista) nuoret vastasivat muun muassa etsivänsä töitä miltä tahansa alalta, sillä minkä tahansa alan kesätyökokemus koetaan tärkeäksi.

© Duunitori Oy 2024

16 of 55

Olisitko valmis muuttamaan kesätöiden perässä?

5 %

31 %

64 %

En missään

tapauksessa

Ehkä,

mahdollisesti

Kyllä, ehdottomasti

17 of 55

Olisitko valmis muuttamaan kesätöiden perässä?

Alle 18-vuotiaat vs. täysi-ikäiset

Alle 18 v

18–30 v

Yli 30 v

Kyllä, ehdottomasti

3 %

7 %

16 %

Ehkä, mahdollisesti

26 %

41 %

34 %

En missään tapauksessa

71 %

53 %

51 %

© Duunitori Oy 2024

18 of 55

Olisitko valmis muuttamaan kesätöiden perässä?

Ikäryhmät: alle 18 v, 18–24 v, 25–30 v ja yli 30 v

Suopeimmin kesätöiden perässä muuttamiseen suhtautuvat yli 25-vuotiaat.

Yli puolet kaikissa muissa ikäryhmissä, paitsi 25–30-vuotiaiden osalta, ei missään tapauksessa muuttaisi kesätöiden perässä.

© Duunitori Oy 2024

19 of 55

Haluaisitko saada töitä kesätyöpaikastasi myös kesätyön jälkeen?

32 %

54 %

14 %

En koe

välttämättömäksi

Ehkä, mahdollisesti

Kyllä, ehdottomasti

20 of 55

Oletko ollut aiemmin kesätöissä?

Mitä kautta sait kesätyön?

Lähettämällä hakemuksen avoimeen tehtävään 62 % (2023: 34 %)

Perheen tai tuttavien kautta 41 % (2023: 29 %)

Lähettämällä avoimen hakemuksen 26 % (2023: 14 %)

Kysymällä töitä paikan päältä 25 % (2023: 15 %)

Soittamalla työnantajalle ja kysymällä töitä 25 % (2023: 14 %)

Koulun kautta 7 % (2023: 6 %)

Muu (esim. TET- tai muu harjoittelu, oma yritys, 4H, harrastus) 3 % (2023: 2 %)

61 % vastaajista on ollut aiemmin kesätöissä ja 39 % ei. Suurin osa kesätöissä olleista on saanut kesätyöpaikan joko lähettämällä hakemuksen avoimeen paikkaan tai perheen tai tuttavien kautta.

© Duunitori Oy 2024

21 of 55

Kuinka paljon sinulla on työkokemusta?

Kuvaajassa kaikki vastaajat

Alle 18-vuotiaista 38 %:lla ei ole lainkaan työkokemusta.

18–24-vuotiaista yli puolella on jo yli vuoden kokemus ja lähes kolmasosalla jo kaksi vuotta.

25–30-vuotiaista puolella on työkokemusta jo kolmesta viiteen vuotta.

© Duunitori Oy 2024

22 of 55

Mitä kautta sait kesätyön?

Ikäryhmät: alle 18 v, 18–24 v, 25–30 v ja yli 30 v

© Duunitori Oy 2024

23 of 55

Millaista kesätyötä haluaisit tehdä?

Poimintoja avoimista vastauksista

Sellaista, jossa palkkaus ja arvostus kohdillaan

Ihmisläheinen työ esimerkiksi lasten, nuorten tai vanhusten parissa

Hoitaa eläimiä

Asiakaspalvelua

Hyllytys ja tavaroiden purku

Sellaista, missä oppii ja kehittyy

Kiinnostavaa ja mieluisaa

Tukee omalla uralla

Omaan opiskelualaan liittyvää

Hyvä työilmapiiri

Mukavat ihmiset ja työkaverit

Työ, jossa pääsee myös liikkumaan

Fyysistä työtä

Toimistotyötä

Marjojen keruu ja myynti

Myyntialan töitä

Kassatyöskentelyä

Helppoa, rentoa ja kivaa

Ihan mitä vaan

Monipuolista ja vaihtelevaa

Järjestää tapahtumia

Markkinointia

Ajaa autoa

© Duunitori Oy 2024

24 of 55

Millaisia hyviä kokemuksia sinulla on kesätöihin liittyen?

Poimintoja avoimista vastauksista – suorat lainaukset

”Minuun ollaan oltu usein yhteydessä, jolloin olen tietoinen hakuprosessista.”

”Olen aina saanut paikan jostakin”

”Nopea ja helppo haun tekeminen ja osassa paikoista myös nopea vastaaminen ja työn aloitus.”

”Sain kerran yhden yrityksen omistajalta työhakemukseni perusteella laajan vastauksen, jossa hän rohkaisi hakemaan eri paikkoihin, koska kyseinen yritys ei pystynyt tarjoamaan minulle paikkaa.”

”Kesätyönhausta on saanut hyvää kokemusta haastatteluista, vaikka paikkaa ei olisi saanutkaan.”

”Ihmiset ovat olleet mukavia.”

”Helpot hakulomakkeet, joista käy ilmi, mitä työntekijältä tahdotaan.”

”Valituksi tuleminen antaa tunteen, että itsessäni nähdään potentiaalia.”

”Parhaimmat kokemukset ovat sellaisilta työnantajilta, jotka vastailevat aktiivisesti viesteihin ja tekevät päätökset valituista suhteellisen nopeasti.”

”Kesätyö on aina ollut rentoa ja sitä tehdessä on oppinut hurjasti erilaisia tärkeitä työelämän taitoja, kuten sosiaalista kanssakäymistä.”

© Duunitori Oy 2024

25 of 55

Onko sinulla huonoja kokemuksia kesätöistä?

Poimintoja avoimista vastauksista – suorat lainaukset

”Hakemustekstien keksiminen on aina iso projekti. Olisi kiva saada jokin hyvä runko hakemustekstille jota voi soveltaa kaikkiin eri hakukohteisiin.”

”Hakemukseen ei tullut ollenkaan vastausta. Myös työhaastattelun jälkeen eräästä työnantajasta ei kuulunut enää mitään.”

”Liian vähän informaatiota annettu työtehtävistä.”

”Työnhaku on rankkaa ja hidasta, eikä rekryprosessista viestitä hakijoille tarpeeksi usein ja selkeästi.”

”Harmittavan usein jää kokonaan pimentoon paikoista, joihin on hakenut, mutta ei ole tullut valituksi. Kieltävä vastaus on tärkeä sen kannalta, että ei elättele toivoa turhaan.”

”Alle 18-vuotiaita ei oteta niin helposti töihin. Kesätyöpaikkoihin täytyy usein olla aiempaa kokemusta.”

”En löydä tarpeeksi tietoa erilaisista työpaikoista”

”Monien kymmenien hakemusten lähettäminen ja silti olen jäänyt ilman kesätöitä. Hakemuksiin panostaminen ja se, ettei se tuota mitään tulosta ei motivoi samanlaiseen urakkaan seuraavana kesänä.”

”Välillä on joutunut pitämään puoliaan, että saa asianmukaista kohtelua. Myös epämiellyttävä työilmapiiri heti vaikuttaa muistoihin huonona kokemuksena.”

”Jatkuva hakeminen ja epävarmuus stressaavat.”

© Duunitori Oy 2024

26 of 55

Muut terveisesi kesätöitä tarjoaville yrityksille

Poimintoja avoimista vastauksista – suorat lainaukset

”Työpaikkahaussa olisi riittävästi tietoa työpaikasta ja työstä, se helpottaa hakemista!”

”Jatkakaa samaan malliin ja laittakaa yrityksen someen ilmoituksia, mikäli kesätyöhaku on auki kyseiseen paikkaan!”

”Keskittykää palkkaamaan sellaisia työntekijöitä, joissa on paljon potentiaalia ja joka on valmis oppimaan ja antamaan itsestänsä.”

”Hyvä, kun nuorillekin annetaan mahdollisuuksia.”

”Yhteydenotto työnhakijaan olisi aina kiva saada.”

”Muistakaa, että kesätyöt ovat nuorille ensikosketuksia työelämään. Perehdyttäminen on erityisen tärkeää, eikä siitä tule motivoitunut olo, jos perehdyttäjä tiuskii tai huokailee sinulle. Nuori yrittää varmasti parhaansa.”

”Kiitos, kun annatte mahdollisuuden tienata ja viettää hyödyllistä aikaa.”

”Ilmoita palkka ja selkeä työnkuvaus ilmoituksessa.”

”Kiitos kaikista kesätyöpaikoista, mitkä ovat avoinna. Toivottavasti kaikki saavat hyvät ja motivoituneet työntekijät.”

”Merkitkää selkeästi työpaikkailmoitukseen, minkä ikäisillä on mahdollisuus saada töitä.”

© Duunitori Oy 2024

27 of 55

Sosiaalinen media & sisällöt

© Duunitori Oy 2024

28 of 55

Oletko törmännyt kesätyöilmoituksiin seuraavissa sosiaalisen median kanavissa?

Voit valita yhden tai useamman vaihtoehdon.

Muut kanavat:

Jodel 4 % (2023: 6 %)�X/Twitter 1 % (2023: 3 %)

54 % (2023: 71 %) on törmännyt kesätyöilmoituksiin Instagramissa.

46 % (2023: 46 %) on törmännyt kesätyöilmoituksiin TikTokissa.

22 % (2023: 29 %) on törmännyt kesätyöilmoituksiin Facebookissa.

15 % (2023: 25 %) on törmännyt kesätyöilmoituksiin YouTubessa.

14 % (2023: 22 %) on törmännyt kesätyöilmoituksiin Snapchatissa.

11 % (2023: 7 %) on törmännyt kesätyöilmoituksiin LinkedInissä.

© Duunitori Oy 2024

29 of 55

Oletko törmännyt kesätyöilmoituksiin seuraavissa sosiaalisen median kanavissa?

Kanavittain, ikäryhmittäin. Ikäryhmät: alle 18 v, 18–24 v, 25–30 v ja yli 30 v

Missä kanavissa ilmoituksiin on törmätty useimmin, ikäryhmittäin

Alle 18-vuotiaat: TikTok

18–24-vuotiaat: Instagram

25–30-vuotiaat: LinkedIn

Yli 30-vuotiaat: Facebook

© Duunitori Oy 2024

30 of 55

Oletko törmännyt kesätyöilmoituksiin seuraavissa sosiaalisen median kanavissa?

Voit valita yhden tai useamman vaihtoehdon.

Alle 18 v.

18–30 v.

Yli 30 v.

LinkedIn

4 %

20 %

36 %

Instagram

51 %

63 %

24 %

Facebook

18 %

27 %

47 %

TikTok

53 %

38 %

3 %

YouTube

16 %

14 %

4 %

Snapchat

17 %

8 %

1 %

Jodel

3 %

6 %

2 %

X/Twitter

1 %

2 %

2 %

© Duunitori Oy 2024

31 of 55

TikTok jatkaa kasvuaan

  • TikTokin osuus on kasvanut huomattavasti viime vuosina: Vuonna 2021 vain 13 % hakijoista oli törmännyt kesätyöilmoituksiin TikTokissa. Vuonna 2022 lukema puolestaan oli 34 %, ja vuonna 2023 sekä 2024 jo 46 %.
  • Alaikäiset näkevät edelleen vanhempia useammin kesätyöilmoituksia TikTokissa, mutta täysi-ikäisten osuus jatkaa kasvuaan (Yli 18-vuotiaat 2023: 25 % ja 2024: 41 %).
  • Kesätyönhakijat ja etenkin vanhemmat hakijat viettävät siis TikTokissa yhä enemmän aikaa, ja kasvavassa kanavassa törmää nykyään entistä useammin työnantajien rekrytointimarkkinointiin.

© Duunitori Oy 2024

32 of 55

Millaista kesätyönhakua tukevaa videosisältöä haluaisit mieluiten katsoa?

Voit valita yhden tai useamman vaihtoehdon.

Vinkkejä kesätyön hakemiseen liittyen

69 % (2023: 72 %)

Työnantajien esittelyvideoita

54 % (2023: 40 %)

Kokemuksia kesätyöntekijöiltä

54 % (2023: 48 %)

Alle 18 v

18–30 v

Yli 30 v

75 %

61 %

57 %

49 %

63 %

62 %

51 %

60 %

55 %

© Duunitori Oy 2024

33 of 55

Korkeakouluopiskelijat

Korkeakoulussa opiskelevien ja korkeakoulututkinnon suorittaneiden kesätyönhakukäyttäytyminen

© Duunitori Oy 2024

34 of 55

Korkeakouluopiskelijat

Ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijat sekä jo valmistuneet, korkeakoulututkinnon suorittaneet

Korkeakoulussa opiskelevia kaikista kyselyyn vastaajista (5 262 kpl) on yhteensä 945 ja jo valmistuneita korkeakoulututkinnon suorittaneita yhteensä 75.

Tutkinnon suorittaneista (N=75) 25 vastaajaa on 22–30-vuotiaita ja 50 vastaajaa yli 30-vuotiaita.

Opiskelijat (N=945):

  • Alempi AMK: 37 % eli 347 vastaajaa
  • Ylempi AMK: 3 % eli 24 vastaajaa
  • Yliopisto, kandidaatin tutkinto: 46 % eli 433 vastaajaa
  • Yliopisto, maisterin tutkinto: 15 % eli 141 vastaajaa

Valmistuneet, viimeisin suoritettu tutkinto (N=75):

  • Alempi AMK: 43 % eli 32 vastaajaa
  • Ylempi AMK: 9 % eli 7 vastaajaa
  • Yliopisto, kandidaatin tutkinto: 16 % eli 12 vastaajaa
  • Yliopisto, maisterin tutkinto: 32 % eli 24 vastaajaa

Yli vuoden työkokemus, opiskelijat:1–2 vuotta 31 %3–4 vuotta 32 %Yli 5 vuotta 37 %

Opiskelijoiden ikä

18–20 v 25 %21–23 v 39 %24–26 v 16 %27–30 v 7 %�Yli 30 v 13 %

�Alempi AMK Ylempi AMK Yliopisto, kandi Yliopisto, maisteri

Työkokemuksen määrä, opiskelijat:

Ei lainkaan 6 %�Alle vuosi 22 %�Yli vuosi 74 %

© Duunitori Oy 2024

35 of 55

Tiivistelmä tuloksista

Korkeakouluopiskelijat (N = 945) ja korkeakoulututkinnon suorittaneet (N = 75)

Kyselyssä haluttiin tarkastella erikseen korkeakoulussa opiskelevia sekä jo valmistuneita, korkeakoulututkinnon suorittaneita.

Yli puolet yhä opiskelevista vastaajista on 18–23-vuotiaita. Jo valmistuneista kesätyönhakijoista suurin osa oli puolestaan yli 30-vuotiaita.

Suurin osa kyselyyn vastaajista korkeakouluopiskelijoista sekä jo valmistuneista korkeakoulusta asuu Uudellamaalla. Toiseksi eniten vastaajia oli Pirkanmaalta ja kolmanneksi eniten Varsinais-Suomesta.

Viidesosa kyselyyn vastanneista opiskelijoista opiskelee tekniikkaa tai teknologiaa. Toiseksi eniten (18 %) vastaajista opiskelee kauppa- talous- tai rahoitusalaa. Viidesosa korkeakoulusta valmistuneista on suorittanut sosiaali- ja terveysalan tutkinnon.

Myös korkeakouluopiskelijoille tammikuu on suosituin kuukausi aloittaa työnhaku, mutta he aloittavat hakemisen keskimäärin muita kyselyyn vastanneita aiemmin: toiseksi suosituin kuukausi kesätyönhaun aloittamiselle on helmikuun sijaan joulukuu, jolloin korkeakouluopiskelijoista 15 % ja valmistuneista tutkinnon suorittaneista 11 % aloittaa työnhaun.

Suurin osa sekä opiskelijoista että valmistuneista etsii kesätöitä työnhakusivustoilta. Toisiksi suosituin kesätyönhakukanava molemmissa ryhmissä on työnantajan nettisivut.

Korkeakouluopiskelijoista suurin osa (58 %) on törmännyt kesätyöilmoituksiin Instagramissa. Facebookissa ja LinkedInissä kesätyöilmoituksiin on törmännyt 33 % opiskelijoista. TikTokissa kesätyöilmoituksen on nähnyt 27 %. Valmistuneista 43 % on nähnyt ilmoituksia LinkedInissä tai Facebookissa, Instagramissa 36 % ja TikTokissa 9 %.

© Duunitori Oy 2024

36 of 55

Asuinpaikkakunta

Suurin osa kyselyyn vastaajista korkeakouluopiskelijoista sekä jo valmistuneista korkeakoulusta asuu Uudellamaalla.

Toiseksi eniten vastaajia oli Pirkanmaalta ja kolmanneksi eniten Varsinais-Suomesta.

© Duunitori Oy 2024

37 of 55

Mitä alaa opiskelet tai olet opiskellut?

Tällä hetkellä korkeakoulussa opiskelevat vs. jo valmistuneet, korkeakoulututkinnon suorittaneet

Korkeakouluopiskelijat

Valmistuneet

© Duunitori Oy 2024

38 of 55

Mitä alaa opiskelet tällä hetkellä?

Korkeakouluopiskelijat, N=945

Viidesosa kyselyyn vastanneista opiskelijoista opiskelee tekniikkaa tai teknologiaa. Toiseksi eniten (18 %) vastaajista opiskelee kauppa- talous- tai rahoitusalaa.

170

70

65

6

62

23

12

99

15

110

25

194

81

1

© Duunitori Oy 2024

39 of 55

Mitä alaa olet opiskellut?

Valmistuneet, korkeakoulututkinnon suorittaneet N=75

Viidesosa korkeakoulusta valmistuneista on suorittanut sosiaali- ja terveysalan tutkinnon. Muu, mikä? -kysymykseen oli mainittu IT-ala, yrittäjyys ja media-ala.

8

4

4

1

1

1

5

4

3

15

9

9

0

11

© Duunitori Oy 2024

40 of 55

Milloin aloitat kesätyönhaun?

Tällä hetkellä korkeakoulussa opiskelevat vs. jo valmistuneet, korkeakoulututkinnon suorittaneet

Kaikista vastaajista (N = 5 262) ehdottomasti suurin osa aloittaa kesätyönhaun tammikuussa (77 %). Kaikista vastaajista joulukuussa aloittaa työnhaun 6 % ja helmikuussa 11 %. Myös korkeakouluopiskelijoille tammikuu on suosituin kuukausi aloittaa työnhaku, mutta he aloittavat hakemisen keskimäärin muita vastaajia aiemmin: toiseksi suosituin kuukausi kesätyönhaun aloittamiselle on helmikuun sijaan joulukuu, jolloin korkeakouluopiskelijoista 15 % ja valmistuneista tutkinnon suorittaneista 11 % aloittaa työnhaun.

© Duunitori Oy 2024

41 of 55

Olisitko valmis muuttamaan kesätyön perässä toiselle paikkakunnalle?

Tällä hetkellä korkeakoulussa opiskelevat vs. jo valmistuneet, korkeakoulututkinnon suorittaneet

Kaikista vastaajista (N = 5 262) kesätyön perässä olisi valmiita muuttamaan 5 % ja muuttoa voisi harkita 31 % vastaajista. Korkeakouluopiskelijoista puolestaan 9 % ja tutkinnon suorittaneista peräti 20 % voisi muuttaa kesätyön perässä toiselle paikkakunnalle. Muuttoa voisi harkita 45 % opiskelijoista ja 23 % valmistuneista. Opiskelijat ja korkeakoulututkinnon suorittaneet suhtautuvat siis selkeästi myönteisemmin muuttamiseen kesätöiden perässä.

© Duunitori Oy 2024

42 of 55

Mikä on tärkein syysi hakea kesätöitä?

Tällä hetkellä korkeakoulussa opiskelevat vs. jo valmistuneet, korkeakoulututkinnon suorittaneet

Tärkein syy kesätöiden hakemiselle korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa on palkka (58 %). Toiseksi tärkein syy on työkokemuksen saaminen (31 %). Valmistuneille korkeakoulututkinnon suorittaneille tärkeintä on mahdollisuus jatkaa töissä myös kesätöiden jälkeen (33 %), palkka on tälle ryhmälle toisiksi tärkein (29 %).

© Duunitori Oy 2024

43 of 55

Kuinka paljon seuraavat asiat vaikuttavat siihen, mitä kesätyötä haet?

Korkeakouluopiskelijat

Työtehtävän kiinnostavuus sekä työpaikan sijainti vaikuttavat eniten siihen, mitä kesätyöpaikkaa opiskelijat hakevat.

© Duunitori Oy 2024

44 of 55

Kuinka paljon seuraavat asiat vaikuttavat siihen, mitä kesätyötä haet?

Korkeakoulusta valmistuneet

Työtehtävän kiinnostavuus sekä työpaikan sijainti vaikuttavat eniten siihen, mitä kesätyöpaikkaa jo tutkinnon suorittaneet hakevat. Näillä asioilla on tässä ryhmässä suurempi merkitys kuin vielä opiskelevilla.

© Duunitori Oy 2024

45 of 55

Mistä kanavista etsit kesätöitä?

Tällä hetkellä korkeakoulussa opiskelevat vs. jo valmistuneet, korkeakoulututkinnon suorittaneet

Suurin osa sekä opiskelijoista että valmistuneista etsii kesätöitä työnhakusivustoilta. Toisiksi suosituin kesätyönhakukanava molemmissa ryhmissä on työnantajan nettisivut.

© Duunitori Oy 2024

46 of 55

Missä sosiaalisen median kanavissa olet törmännyt kesätyöilmoituksiin?

Tällä hetkellä korkeakoulussa opiskelevat vs. jo valmistuneet, korkeakoulututkinnon suorittaneet

Korkeakouluopiskelijoista suurin osa (58 %) on törmännyt kesätyöilmoituksiin Instagramissa. Facebookissa ja LinkedInissä kesätyöilmoituksiin on törmännyt 33 % opiskelijoista. TikTokissa kesätyöilmoituksen on nähnyt 27 %. Valmistuneista 43 % on nähnyt ilmoituksia LinkedInissä tai Facebookissa, Instagramissa 36 % ja TikTokissa 9 %.

© Duunitori Oy 2024

47 of 55

Millaista kesätyötä tukevaa sisältöä haluaisit katsoa?

Tällä hetkellä korkeakoulussa opiskelevat vs. jo valmistuneet, korkeakoulututkinnon suorittaneet

© Duunitori Oy 2024

48 of 55

Liitteet

© Duunitori Oy 2024

49 of 55

Spontaani tunnettuus / 15–24 v

Mikä työnhakupalvelu tulee ensimmäisenä mieleen + Entä muita?

58 % (41 % 2022)

25 % (17 %)

12 % (27 %)

🇫🇮Taloustutkimus 9/2023

© Duunitori Oy 2024

50 of 55

Top Of Mind / 15–24 v

Mikä työnhakupalvelu tulee sinulla ensimmäisenä mieleen, kun etsit avoimia työpaikkoja?

48 % (31 % 2022)

14 % (11 %)

5 % (20 %)

🇫🇮Taloustutkimus 9/2023

© Duunitori Oy 2024

51 of 55

Opiskelijoiden keskuudessa

Maininnat yhteensä (spontaani tunnettuus)

🇫🇮Taloustutkimus 9/2023

43 % (36 % 2022)

26 % (21 %)

21 % (24 %)

© Duunitori Oy 2024

52 of 55

Töiden etsimisen ja hakemisen tavat ovat muuttuneet

75 % selaa työpaikkailmoituksia mobiililaitteella

”Älypuhelin on vakiinnuttanut paikkansa yleisimpänä laitteena

työpaikkojen etsimistä varten.

Rekrytoijien on siis viimeistään

nyt huomioitava mobiilioptimointi työpaikkailmoituksia

suunnitellessaan, esimerkiksi kuvasuhteet ja valikot pitää

miettiä mobiili edellä.

Myös työpaikan hakemisen tulisi olla

vaivatonta mobiililaitteella.”

Lotta Jussila, Manager�Campaign & Employer Brand�Duunitori Oy

Tietokone

Puhelin

Tabletti

© Duunitori Oy 2024

53 of 55

Tiivistelmä työmarkkinatilanteesta kesätyökaudella

2024

Talouden yleinen epävarmuus on EK:n mukaan merkittävin selittävä tekijä kesätyöpaikkojen määrän laskuun kesätyökaudella 2024: jopa yli 20 % EK:n kyselyyn vastanneista yrityksistä aikoo vähentää kesätyöpaikkojen määrää tänä vuonna.

Kesätyökaudella 2024 eniten uusia kesätyöilmoituksia julkaistiin tammikuussa. Eniten avoimia kesätyöilmoituksia on ollut puolestaan helmikuussa 2024.

Kaudella 1.11.2023–29.2.2024 kesätyöilmoituksia on ollut avoinna 27 % vähemmän kuin vuosi sitten, 1.11.2022–28.2.2023.

Vaikka kesätyöilmoitusten määrä on laskenut, kesätyöpaikat keräävät Duunitorin palvelussa yhä enenevissä määrin lukukertoja. Kaudella 1.11.2023–29.2.2024 kesätyöilmoituksia on luettu 8 % enemmän kuin vuosi sitten ja keskimäärin yksi ilmoitus on saanut peräti 46 % enemmän lukukertoja kuin edellisellä kesätyökaudella. Kesätöiden kysyntä on siis kasvussa ja Duunitorin kesätyöilmoitukset tavoittavat enemmän hakijoita kuin vuosi sitten.

© Duunitori Oy 2024

54 of 55

Taloustilanteen vaikutus avoimiin kesätyönpaikkoihin

EK:n kysely: Talouden epävarmuus näkyy myös kesätyöpaikkojen määrässä, 16.1.2024

Talouden yleinen epävarmuus on EK:n mukaan merkittävin selittävä tekijä kesätyöpaikkojen määrän laskuun kesätyökaudella 2024.

EK:n kyselyyn vastanneista yli 20 % aikoo vähentää kesätyöpaikkojen määrää tällä kesätyökaudella. Vajaa 10 % yrityksistä puolestaan vastasi harkitsevansa kesätyöpaikkojen lisäämistä.

EK:n kysely toteutettiin marraskuussa 2023.

Duunitorin datan mukaan kesätöitä on paljon tarjolla esimerkiksi sote-alalla, kaupan alalla, ravintola-alalla, teollisuudessa ja rakennusalalla. Rakennusalalla kesätyöntekijöitä haettiin joulukuussa 2023 jopa enemmän kuin vuonna 2022.

Duunitorin kesätyökyselyyn vastanneiden avointen kommenttien perusteella nuoret kuitenkin kokevat kesätöiden saamisen tärkeäksi oman työkokemuksen kartuttamisen kannalta. Kesätyöt ovat monelle nuorelle ensi kosketus työelämään ja avoimissa vastauksissa toivottiin laadukasta hakijakokemusta – useista vastauksista ilmeni, etteivät nuoret esimerkiksi saa hakuprosessin aikana väliaikatietoja ja moni jää ilman minkäänlaista vastausta.

© Duunitori Oy 2024

55 of 55

Lue lisää STT Infon tiedotteesta

Lue lisää Ylen uutisesta

© Duunitori Oy 2024