Naisten tunnemaisema sodan aikana ja sen jälkeen

Fm Jenni Kirves

Väitöskirjatutkija ja tietokirjailija

Dispositio

• 1.Naisten rooli sodassa
• 2.Sotaisat naiset
• 3.Äitiys sodassa
• 4.Naiset miesten silmin
• 5.Naiset sodan vastustajina
• 6. Nainen ja perhe sodan jälkeen

Pappi kuoleman enkelinä ja odotuksen tuska

• Pappi tuli portista sisään ”Minulle tuli ihan kramppi. Huusin vain, että isä on kuollu, isä on kuollu. – –Pastori ei voinut tulla sisälle, seisoi siinä pihalla. Siihen alkoi juosta naapureita, yksikin vanhempi vaatturimestari. Hänelle pappi oli sanonut, ettei voi mennä sisälle, kun jo etukäteen tiedetään, että hän kuoleman enkelinä kulkee. – –Varmasti monessa paikassa oli samalla tavalla. Papin tulo oli varma merkki.”.Jokinen Maija
• ”Itse silloin jaksoi, kun oli nuori ja sataprosenttinen sisu. Se ainainen odotus ja ikävä se kaikkein raskainta oli. Kenttäpostissa tuli kirjeitä, joita odotti aina vaikka joka päivä.” Saarikko Elina.

​

Naiset elämän säilyttäjinä ja ylläpitäjinä�

• 13.3. 1940 ”Näin naapurin Einon tulevan kylältä ja menin tielle häntä odottelemaan. Hän sanoi, että nyt oli rauha. Ajattelin: Jumalan kiitos! Ei enää kaatuneita. Sitten kysyin, menikö Viipuri. Eino sanoi, ettei piisantkaan. Rajan pitäisi olla aivan lähellä. Eino vielä huusi mennessään: ’Alkakaa pakata!’ – – Kaikki olivat tyrmistyksissään. Me naiset painuimme pöytää vasten ja itkimme. Sitten Anna-täti sanoi: ’Nyt ei itku auta. Tupa lämpiämään, ja evästä paistamaan. Huomiseksi leivän juuri, ja tänään tehdään pullaa ja hiivaleipää.” Halso Iida
• Kun sota alkoi ”Mitä seuraavana aamuna tehdään? Käydään esimerkiksi syömään, niin kuin aina ennenkin. Sitä keinoa yritettiin viimeiseen saakka, ehkä suorastaan jonkin pakottavan, elämää säilyttävän luonnonlain vaikutuksesta.” Kilpi Eeva
• ”Onneksi ovat huolena arkiset käytännön asiat, ne jotka pitävät etenkin naiset hengissä mahdottomissakin tilanteissa. Jo siinä, miten me seitsemän henkeä mahdumme nukkumaan pieneen tupaan ja kamariin, on yllin kyllin pohtimista.” Kilpi Eeva.

​

Naiset pitävät rintaman leivässä ja lämpimänä�

• Lottaemännän kirje miehelleen 17.12. 39 ”Leivomme teille sotapojille jouluksi huomenna limppuja, joululimppuja, 50 litraa on ainetta meilläkin. On tullut niin äkkinäinen ja kova komennus että täytyy leipoa yötämöisin. No, ei se mitään, eihän se ryssäkään katso yötä eikä joulua siellä. Ei täällä leivänleipojat ja sukan ja tumpintekijät väsy! Leipää ja lämmintä teillä pitää olla. Sen me ainakin takaamme.”
•  
• ”Meillä oli tapana kokoontua aina vuoroittain semmoiseen kotiin, mistä äiti ei päässyt lähtemään. Kokoonnuttiin yhteen, karstattiin, kehrättiin ja sitten kudottiin sukkaa ja lapasta rintamalle lähetettäväksi. Tämäkin oli sitä yhteishenkeä ja lähensi ihmisiä toisiinsa. Meitä yhdisti yhteinen ahdistus, haimme turvaa toinen toisestamme. Sankarihautajaisia oli, ja surua oli, mutta elämän oli jatkuttava.” Peltola Aino

​

Naiset oppivat uhrautumaan ja multitaskaamaan

• ”Sota toi tullessaan pulaa kaikesta. Alkoi olla puutetta jalkineista, vaatteista, kaikesta. Kuinka monet puukengät saikaan ostaa. Niissä oli paperipäälliset ja puupohjat. Hyvän vesisateen sattuessa ei kengistä ollut jäljellä kuin pohjat.” Mattson Kerttu
• ”Naisen pääasiallinen askartelupiiri on kodissa ja sen ympäristössä. Hänen on tavallisesti oltava ensimmäisenä ylhäällä aamulla ja vasta illalla päivän työt suoritettuaan, lapset ja eläimet hoidettuaan, voi hän istahtaa lepäämään, jota vastoin miehet ovat ennen illallista lopettaneet työt. On laskettu, että esim. pienviljelijän emäntä joutuu kävelemään yli 20 kilometriä päivässä – ei tyhjin käsin ja laiskotellen, vaan samalla työtä tehden. Sananlasku ’vie mennessäs, tuo tullesas’, on hänen päivittäinen ohjesääntönsä.” Siirtoväen käsikirja 1945

​

Naiset äidin korvikkeina ja tuonilmaisiin lähettäjinä

• ”Siellä täällä nukkui poikia paareilla ja ne huuti äitiä. Minä istuin siellä, eikä mulla ollut sanoja.” Rintamanainen kertoo.
• ”Jokainen sotilas vuorotellen nostettiin lavitsalle, riisuttiin ja pestiin ja haavat sidottiin. Kuinka urheita olivatkaan lottamme tässä työssä! Sen jälkeen vainajat laskettiin yksinkertaiseen puuarkkuun. Muistan, miten me lotat poimimme kukkia kylpylaitoksen kauniilta pihamaalta ja koristimme niillä ensimmäiset sankarivainajat.” Fantino Kaarina
• ”Työni oli samaa kuin muidenkin, ottaa vastaan kaatuneet ja hoitaa ja järjestää ne. Ne laitettiin arkkuihin mahdollisimman kauniisti.­– – ­­­ Järkyttävin oli kerran, kun oli lähetetty hyvin kaunis, pitkä ja komea tanskalainen sotilas. Se liikutti tietysti, että hän siellä meidän edestä niin kaukana omaisistaan kaatui. Siinä vaan kallisarvoinen kello tikitti ranteessa. Me laitettiin hänet kauniisti ja kukkien kanssa lähetettiin Tanskaan.” Rintamanainen kertoo.

Ruotsin houkutus ja ”yksinhuoltajan” elämä�

• Kun äiti joutui menemään navettaan ja jättämän pienet lapset ykin: ”Raija, joka liikkui, piti sitoa tuoliin istumaan takkatulen lähelle, etsiä jokin lelu viihdyttäjäksi, ja sitten heidät piti jättää ja mennä jatkamaan askareita. Tämä oli joka-aamuinen toimi. Kyllähän siellä tuvassa itkettiinkin monta kertaa, mutta ei auttanut, askareet piti tulla tehdyksi ajallaan.” Peltola Aino
• ”Silloin ei juuri muuta jaksanutkaan kuin työnsä tehdä ja sitten nukkumaan. Työ oli myös pelastus. Kun oli aamusta iltaan työtä, joka sitoi ja jota oli pakko tehdä, ei jäänyt aikaa surra omaa tilaansa. Monta kertaa tuli tietysti masennuskausia, tuntui ettei enää jaksa. Mutta kun näki taas lapsensa, tiesi, että täytyi jaksaa. Kukaan ei ollut enää huolehtimassa, piti vain luottaa itseensä. Poikani sairasti paljon, eikä työstä saanut olla poissa lapsen sairauden vuoksi. Eihän silloin ollut äitiysavustuksia, ei lomia eikä lapsilisiä. Helsingissä oli Vava, josta sai koulutettuja lastenhoitajia, mutta hoitajan tuntipalkka oli suurempi kuin minun päiväpalkkani.” Sihvola Aili.

​

  ”Ei ollut paikkaa pojille. Kuljetin niitä töissä, mutta se kiellettiin. – –Jonkun aikaa ne oli kaksistaan kotona. Vanhempi sanoi, että he menevät sängyn alle, kun tulee pommitus. Arvaahan sen millaista on olla töissä, kun koko ajan on mielessä, jos tulee pommitus. Puolisen vuotta pojat oli kotona. rupesin taas hommaamaan poikia Ruotsiin ja sainkin heidät sinne. Tietysti minusta oli ikävä antaa heitä ja heistä ikävä lähtee, mutta pakko on pakko. – – Sodasta pojat muistaa pommitukset ja erityisesti sen, kun olivat kahestaan kotona ja sängyn alla piilossa.” Rintamanainen kertoo

​

​

Isänmaallinen nainen ei valita�

• ”Haluaisin aina kirjoittaa iloisia kirjeitä - -. Haluaisin niillä kirjeilläni silittää rypyt otsaltasi, mutta tunnen voimattomuuteni. Olen toivottoman vakava ja liian usein pessimistinen, vaikka juuri minun kuuluisi lohduttaa Sinua ja tehdä elämäsi siellä niin valoisaksi kuin mahdollista”,
• Vuokko Hiltunen rakastetulleen Paavolle.
•  

Naiset kodinhengettärinä

• Lotta Katri Willamo muisteli, kuinka miehet, totaalisen väsyneinä ja paniikissa, kulkivat lottakanttiinin läheltä ja poikkesivat sinne hengähtämään. Ja vaikka heille ei ollut muuta tarjottavaa kuin kuumaa vettä, miehet eivät valittaneet, koska heille riitti pelkkä naisten luoma illuusio kodinomaisuudesta ja se että edes hetken heillä oli mahdollisuus tuntea, että elämässä oli muutakin kuin tappaminen tai tulla tapetuksi.
• Harri Willamo muistelee elämäkerrassaan
• ”Lottakanttiinimme ’täällä jossakin’ muodostaa ikään kuin korvikekodin, kodin, jossa – vaikka siellä kodikkuudesta niin paljon puuttuukin – vallitsee aina oikea kodin henki, jonka tunnun pojat säilyttävät yhtenä sodan kauneimpana muistonaan.”Kotilainen Helvi.

Nainen taikoo ympärilleen kaunista kodikkuutta�

• ”Maire kiinnitti pieniin ikkunoihin punapilkulliset ikkunaverhot. Kahvikupit, lautaset, kattilat ym. aseteltiin hyllyille hellan viereen. Kanttiinin puolella radio soitteli hilpeitä säveliä, kirkkaasti valaiseva petromax pihisi ja puhisi ja iso kamiina uhosi lämpöä. Pojat olivat aivan sulaa saadessaan häärätä tyttöjen läheisyydessä oikeassa huoneessa, johon vähitellen ilmestyivät liinat pöydille, tuohen peittämistä koivunoksista tehdyt kynttilänjalat seinille ja muuta kaunista, jota vain naiset saavat aikaan.” Karppinen Vuokko.

​

Turhamaisuus ei ole turhaa edes sodassa

• ”Eräs huolenaihe meillä nuorilla oli vaatteet. Olisimme halunneet olla kauniisti ja hyvin pukeutuneita”, mutta niihin tarvittiin ostoluvat. – – Päällystakit, jotka olivat haalistuneet ja nukkavierut, ratkoimme ja puhdistimme ja käänsimme nurjan puolen päällepäin. Näin saimme monesti aivan kuin uuden takin. Työtä ja vaivaa siinä nähtiin, mutta mitäs ei nainen tekisi kauneutensa tähden.” Kuusela Aini.
• ”Pellavaisista salin tai kamarin matoista tehtiin miehille paitoja. Pellavaverhot muuttuivat vaatteiksi. Vedon estämiseksi monissa taloissa oli ollut paksuja villaisia oviverhoja. Niistä tehtiin nyt leninkejä tai takkeja.” Tuntematon emäntä.

​

: Luovuus, kekseliäisyys ja jatkuva makeannälkä

• ”Kaikkea hyvää teki mieli. Muistan kun kysyin kerran meidän naapuriltamme, voikohan lettuja paistaa ilman kananmunia. Teki niin mieli lettuja. Paistoin lettuja, mutta ruisjauhoista ja porkkanaraasteesta. Hyviä olivat.” Mattson Kerttu.
• ”Yhtäkkiä rysähti – – Silloin juoksimme kellariin, jonne pääsi sisäkautta. Siellä olivat alkoholi, lihat, puolivalmisteet ym. Keskikellarissa oli iso saavi vesimunia. Kati vielä sanoi, ettei muusta, kun ei vaan munat menisi.” Autio Ester

​

Kiitollisuus, velvollisuus ja syyllisyys takaraivossa

• ”Talvisota verotti perhettäni raskaasti. Nuorempi veljeni, vapaaehtoisena lähtenyt lukiolainen kaatui Kuhmossa, vanhempi veli haavoittui Summassa ja kolmas sai sodassa keuhkovian. Jatkosodan alkaessa perheessämme ei ollut miestä sotaan lähtemään. Koska olin terve ja vahva, ajattelin, että nyt on minun vuoroni lähteä. Isäni ymmärsi minua ja antoi luvan.”Malinen Anni
• ”Tuumasimme asiaa aamun Heiskan Sannin kanssa ja päätimme, ettei meidän henkemme ole sen kallisarvoisempi kuin sotilaidenkaan, joilta ei edes kysytty haluavatko lähteä. Seuraavana päivänä tuli linja-auto, joka oli aivan täynnä lottia. Moni muukin oli siis päätynyt samanlaiseen ratkaisuun kuin me Sannin kanssa.” Varismäki Hilja
• ”Äidit ainakin sai kärsiä nälkää, kun lapsille piti riittää.” Kärppä Liisa
• ”Sisuni kuohahti kerran perunajonossa, kun repivät napit talvitakistani ihan kangaspalojen kanssa.” Hartikainen Sylvi

​

Nuoret ovat nuoria sodassakin

• ”Olisi luonnotonta ellei olisi ollut erotiikkaa, rakastumisia. Mutta me tytöt olimme viktoriaanisten äitien ja romanttisen kirjallisuuden kasvattamia, ja pojat – eivät vain lentäjät vaan sotilaat lomajunissa ja muissa olosuhteissa – hakkailivat sanallisesti mutta eivät mitenkään ahdistelleet. Meillä tytöillä oli kokonaisvaltaisen rakkauden kuvitelma, voidaan sanoa että olimme estoisia. Etteikö olisi ollut flirttiä! Mutta onhan sanottu, että flirtti on välimatkan ylläpitämistä. Kuinka pitkään silloin teititeltiinkin! En uskoisi ellen lukisi. Niinpä suurin osa meistä varjeltui vakavilta suhteilta ja sota-avioliitoilta. Kyllä ryntäsivätkin sitten naimisiin heti sodan loputtua – niin syntyivät suuret ikäluokat. Tytön kirjeistä näkyy että olimme myös lapsellisempia kuin nykynuoret, kehityimme hitaammin; laillisesti täysi-ikäisiksihän tultiinkin vasta 21-vuotiaina. Kuinka monet kävivät sotansa alaikäisinä!” Villa Kyllikki
• ”Meitä kannusti tietenkin myös mahdollisuus päivärahaan, palkkaan ja muonatupakoihin eikä vähiten sekään, että kaikki ikäluokkamme pojat olivat ’siellä jossakin’.” Petäjä Salme
•  

​

Kirjesota

”Tavallaan sota teki joka rintamamiehestä runoilijan. Tuskin koskaan Suomen miehet siinä määrin kirjoittaneet kirjeisiinsä runoa kuin tuolloin, vaikka he samalla tiesivät, että ”teos” saattoi joutua sensuurin arvosteltavaksi. Kuinka moni toraisakin vaimo sai nyt sotilaan kuvitelmissa kyyhkyn valkeat siivet hartioilleen.” Yrjö Kokko

”Kotona odotettiin aina kirjettä rintamalta. Silloin kun kirje tuli, oli päivä pelastettu. Kirje luettiin heti kun se oli haettu. Illalla töitten jälkeen kirje luettiin vielä uudelleen ja alettiin kirjoittaa vastausta siihen. Kirjeiden kirjoittamisessa oli oma tunnelmansa.” Niskanen Kristiina

”Kirjeenvaihdosta syntyi satoja avioliittoja, sota-avioliittoja, jotka sitten rauhan tultua särkyivät suurimmaksi osaksi Raastuvan ja kihlakunnan oikeuksissa. Oli ostettu sika säkissä.”

​

Elettiin kuin viimeistä päivää�

• ”Toiset tytöt olivat sitä mieltä, että pitäisi vain antaa periksi sotapojille. Olisihan se ollut niinkin, mutta siihen aikaan oli lapsia muutenkin paljon joka huushollissa ja huonot ajata, joten paras oli olla ihmisiksi.” Nainen kotirintamalla.
• Toinen lotta neuvoo toista: ”Pidä huoli, että tämän sodan aikana löydät itsellesi sopivan miehen! Miehillä on kova vienti sodan jälkeen. Se on ainakin minun tarkoitukseni. En aio elää loppuelämääni leskenä.”
• ”Meille syntyi poika -42 ja tyttö -44. Ei se (raskaus) sota-aikana pelottanut kovinkaan meitä, oli vain ajatus että jos kaatuukin että jäis edes elävä ihmistaimi muistoksi.” Tuntematon emäntä

​

Kateus ja vihollispropaganda

• ”Me, jotka olimme kesät kotona maataloustyössä, kadehdimme niitä, jotka olivat lotttatöissä. Lottien elämä oli seikkailunrikasta ja vaihtelevaa.– –Heillä oli mahdollisuus seurustella itseään korkeammalla henkisellä tasolla olevien upseerien kanssa ja siten sivistää itseään. Jos he halusivat pientä flirttiä tai jopa avioliittoa, heille oli jokaiselle tarjolla vähintään tuhat miestä, josta valita. Me maataloustyössä olevat koimme vain samaa, minkä jo tunsimme, mutta raskaampana, emmekä koskaan nähneet nuorta miestä edes kaukaa.” Anna-Maija
• ”Lottia on haukuttu huoruudesta. Talvisodan aikanakin Tiltu mokoma huusi suvannon yli, että Fanni Luukkosen kuuskymmentätuhatta on lähetetty miesten tarpeiksi eri lohkoille. Se oli sitä vihollispropagandaa, jonka jotkut omaksu. En minä tiedä, että siellä olis huoruutta harjoitettu. Kyllä minä tiesin, että jotkut seurusteli ja meni naimisiin.”
• ”Kyllä siellä semmonen kuri oli, että ei voinut ajatellaan ja kuvitellaan. Impenä minä sottaan läksin ja impenä sieltä tulin. Nämä puheet lotista mua risoo. Mutta olihan siellä kaikkee. Muistan kerran oli junassa kaksi lottaa, joilta oli tukka viety. Ja muistan yhden tytön sairaalasta. Siltä oli merkit viety, koska sillä oli kuppa. Kyllä mun kävi sääliksi tyttöä. Se oli niin sulonen ja koululainen vielä silloin. Mikähän tarina siinäkin lienee takana. Mies, jolta se oli sen saanut, pääsi tietysti pälkähästä.”

​

Huora vai madonna – sota-aikana naiset jaettiin huonoihin ja hyviin

• ”Palasin Helsinkiin ja olisin tahtonut lähteä ystävättäreni kanssa rintamalle, mutta äiti ei päästänyt. Hän sanoi, että siellä jokaisesta naisesta tulee yleinen nainen ja sillä sipuli.” Rintamanainen kertoo
• ”Miehille kerrottiin, että lotat ja sotamiehet seurustelevat keskenään. Se meni sillä tavalla vaikeeksi, että jotkut vanhemmat pyysivät lottia pois ja minulle tuli usein kirjeitä, joissa kysyttiin, miten rintamalla eletään. – – Aunuksessa oli silloin paljon siviilinaisia. Siellä oli apteekki, posti, pankki ja parturi. Varuskorjaamolla oli pesula, jossa oli työvelvollisia, irtolaisnaisia. Kaikki meni aina lottien syyksi, mitä siellä ikinä tapahtu. Kotirintaman naiset jo rukoilikin, että varjele miestäni ryssiltä ja lotilta.” Rintamanainen kertoo
• ”Ne lottahaaveet saisit kuitenkin heittää. Koko lottahuusholli on huonossa huudossa ja minunkin mielestäni se on jonninjoutava järjestelmä: monet tuhannet nuoret naiset otetaan siviilistä, jossa työ olisi tarpeeseen, tänne vetelehtimään ja syömään ruunun leipää ja vetämään kolmenkympin päiväpalkkoja. Siinä uskossa täällä eletään, etteivät ne naiset, jotka tänne tulevat ole oikein kunnon ihmisiä.” 20.1. 1944 Pentti Haanpää kirjeessään vaimolleen.
•  ”Vaikka nykyisin saa naisen alapäätä Työmies-laatikolla. Niin ainakin vakuuttivat tippuripotilaat minulle. Kuulemma hotelli Aulanko on vetävien paikka.Hyi hitto sellaista elämää, mutta se on yhtä tavallista kuin yskä täällä.”Sotilaslääkäri kirjeessään lokakuussa 1942.

​

Sotamiehet vastaan upseerit

• ”Liikkuessani vuoden 1943 lopulla Karhumäen pohjoispuolella kuulin poikien nimittävän erästä lottakanttiinia, jossa lotat myöskin asuivat, ’Tavarataloksi’. No tämähän ei vielä todista mitään, vaan voi olla hyväntahtoisen huumorin synnyttämä nimi. - - Todistusvoimaisempi on nimitys, jolla kuulin joskus lottia mainittavan – tietysti vain selän takana. Se oli ’upseerinsatula’.” Kalle Väänänen
• ”–Tuolla on naisia esikunnassa, mutta ei ne sotamiehen alle kaatuu. – Kuinkahan noissa kylissä mahtaa olla asukkaita? Siellä voisi olla ainakin jonkinlaisia. – pois ne on evakuoitu…” Tuntemattomasta sotilaasta poistettu repliikki.

​

Univormun viehätys

• ”Kyllä se niin oli, että siviilipukuisilla miehillä ja nuorukaisilla ei ollut paljon kysyntää tyttöjen taholta. – - Kyllä se vähän harmitti, kun kaikenlaiset suikkapäiset sotilaat, jotka oli muualta Suomesta tuotu huoltotehtäviin, vokottelivat tyttöjämme, jopa alaikäisiäkin. sen olisi paremmin ymmärtänyt ja hyväksynyt, jos olisivat olleet edes ’rintamajätkiä’.” Toivo Kalervo Dahlström
•  

​

Miehet eivät olleet samanarvoisia

• ”Palautan uudelleen mieleesi sen, että Sinun kenties olisi syytä lähettää todistus ylennyksestäsi kapteeniksi, jotta saan ensi kuusta alkaen nostaa korkeampaa palkkaa.” Elsa Enäjärvi-Haavio Martille

​

Viimeistä päivää�

• ”Sinä kesänä levisi avioliittovillitys kuin tarttuva tauti. Aina oli joku joukosta vihkilomalla. Tuntemattomista kirjeenvaihtokavereista tuli pian aviomies. Loma oli tärkeä ainakin rintamalla oleville miehille, loma myönnettiin aina. Sama se, kenen kanssa meidät vihitään. Jos mies kaatuu, saamme eläkkeen, jos jää eloon, saamme eron, jos ei satu sopiva.”

​

• ”Nyt vasta huomaan, miten hassua oli, ettemme naimisiin mennessämme tienneet mitään toistemme siviilielämästä ja- ammatista. Naimisiin vain, kun kerran niin jumalattomsti toisiamme rakastettiin! Toistemme ammatitkin kuulimme vasta hääpäivämme aamuna, kun pappi kirkossa kuulutti meidät.” Kanon Laila.

​

​

Verenhimoiset naiset?�

• ”Seuraavan päivän viattomaan iltapäiväkahviin sisältyivät kuitenkin matkan mielenkiintoisimmat näkemykset. - - . Kaksi vanhaa ja arvokasta sairaanhoitajatarta toivottelee, että jokainen vanki pitäisi ilman muuta tappaa. Ehdotus saavuttaa voittopuolisesti naispuolisen kahviseurakunnan puolelta äänekästä hyväksymistä. Älykäs tohtorinnakin innostuu kertomaan erään miehensä virkaveljen esittämän ajatuksen, että kaikki vangit pitäisi ladottaman päällekkäin kasaan; sitten olisi aamulla vain vedettävä kasan alle kuolleet esiin ja haudattava… Idea saa osakseen hyvä-huutoja ja naurua. Pikkuleivät tarttuvat kurkkuuni. Miten tuttua tämä kaikki onkaan monista vastaavista tilanteista – tämä puolivillainen, kansallisesti itsetyytyväinen ja kaikkeen ’ ryssäläisyyteen’ päivänselvällä ja luonnostaan lankeavalla, hohottavalla halveksumisella suhtautuminen. Siinä on samaa itsetiedotonta, resonoimatonta, ajattelematonta epäinhimillisyyttä ja kyvyttömyyttä tajuta tunteita ja kärsimyksiä kuin millä lapset suhtautuvat eläimiin.” Olavi Paavolainen 26.7.1942
•  

​

Ihanne suurperheestä Suur-Suomessa

• ”Muistakaamme, että lukemattomat äidit Suomessa ovat samassa tilanteessa nykyään heidän kotiensa muiden asioiden ollessa hullummalla kannalla kuin meillä. Tosiasiassa voit olla pää pystyssä ja sanoa, että näytät hyvää esimerkkiä kaikille pihistäjille ja 2 lapsijärjestelmän kannattajille, Suomi tarvitsee lisää väkeä ja me siis nyt osaltamme täytämme isänmaallista velvollisuuttamme” Elsa Enäjärvi-Haavio

​

Heimokansojen hyväksi�

• 9.8.1941: ”Rakas päiväkirja! Isänmaa, isänmaa, voitko aavistaa. Liebling, miten se sana saa sydämen hehkumaan. Ja, Liebling, voitko uskoa todeksi, että on tullut Suur-Suomi! Rajaa, heimoamme silpovaa raa’asti vedettyä rajaa ei ole enää. - -. Ajattele, että se on totta, totta eikä vain kaunis, rohkea unelma. Mitä merkitsee sen rinnalla uhri, raskain uhri. Ihmisen elämä on lyhyt, mutta maa, maa on ikuinen” Vartio Marja-Liisa

​

Äidin osa�

• Äiti haluaa nähdä kaatuneen poikansa ruumiin. Sotilaspappi: ”Se ei oikeastaan ole luvallista. Hän voi olla pahoin vahingoittunut. Kestättekö nähdä hänet sellaisena? Vastasin, että jos Nisse on kestänyt nähdä sodan kauhuja kaksi ja puoli vuotta, minun täytyy pystyä hillitsemään itseni pari minuuttia.” Milda poimi Nissen lempikukkia hajuherneitä ja asetti ne hänen olkapäälleen, sitten arkku suljettiin.” Ja niin jatkoimme sen taakan kantamista, joka ei koskaan kevene. – – Minun olisi pitänyt valmistautua poikani hautajaisiin, mutta annoin ylen jatkuvasti. – – Minua pyörrytti, mutta sain kuitenkin puetuksi puvun ylleni ja lähdin surujeni paikalle – poikani haudalle.” Blomberg Milda

​

Vaiettu suru ja katkeruuden purkaukset

• ”Kun minun veljeni lähti sotaan, äidilläni oli kyyneleet silmissä, isäni meni töihin pellolle ja metsään. Kukaan ei valittanut tai itkenyt ääneen. Käänsimme itkumme sisäänpäin” Nainen kotirintamalta muistelee
• ”Sisareni miehen hautajaisissa sattui välikohtaus” siellä kuoro lauloi siitä, kuinka ”kun hän henkensä halvan sulle antanut on”. ”Jonkun äiti ei kestänyt vaan huusi: ’Ei minun poikani henki ollut halpa. Ei sellaista saa laulaa! Hän oli ainoani!’” Pirkko Seppälä

​

Myyttinen äiti�

• ”Kun menin rintamalle, en tiennyt mitä olin tekemässä. Aseveljeys ei ollut se voima joka piti minut kasassa. Ne olivat äitini kirjeet, jotka saivat minut jaksamaan. Hän kirjoitti minulle joka päivä, satoja kirjeitä… Hän oli se todellinen sotasankari. Hän ei koskaan pettänyt minua.”
• Kirjailija Henrik Tikkanen

​

Kokemattomat pojat �

• Joutuessaan kovaan paikkaan: ”Painoin nenäni maahan ja huomasin, että rukoilin. Rukoilin, takerrellen ja melkein nyyhkyttäen. Pyysin, etten vielä tänään kuolisi. Vetosin siihen, että olen peräti nuori, en vielä kahtakymmentä täyttänyt. Epämääräisesti tunsin välttämättömäksi sanoa tarkan ikäni, vaikka heti kohta huomasin typeryyteni – tottahan ylhäällä sellaiset asiat tiedettiin. Sitten tulin varsinaiseen oleelliseen kohtaan rukouksessani. Pyysin hartaasti, että saisin elää ja ’että saisin kokea naisen’. Sanat oli valittava huolella. En saanut puhua sopimattomia. Ja kuitenkin tämä asia täytyi tehdä selväksi…– – Ihmettelin, miten olin siinä kiireessä ja hädässä voinut löytää niin sopivat sanat, tyylin, jossa ei ollut jälkeäkään korsupuheitten karkeuksista – ’että saisin kokea naisen… Miten hienovaraisesti se oli ilmaistu – ja kuitenkin riittävän selvästi, ettei väärinkäsityksiä voinut syntyä!” Rainio Kullervo

​

Yhdessä kuolemisen lohtu

​

•  ”Joistakin taloista laittoivat lapsia Ruotsiin. Äiti ei halunnut laittaa meitä vaan sanoi, että kuollaan yhdessä, jos niikseen tulee ja niin me jäimme.”
• 1943 syyskuussa oli Naisten klinikalla synnyttämässä toista tytärtäänä ja tulee ilmahälytys. ”Hoitajat juoksivat kuin pikajuoksijat vauvojen kanssa antaen jokaiselle äidille omansa. Jos kuollaan, niin ainakin äiti ja lapsi kuolevat yhdessä.” Raikkonen A.

​

Naisen suojaava rakkaus�

• ”On uskomatonta että olen elossa. Uskon että täytyy olla joko jokin suurempi voima, joka minua ohjaa tai sitten se on sinun luja luottosi ja rakkautesi joka pystyy uhmaamaan itseään kuolemaa…”
• Musiikin opiskelija Tauno morsiamelleen Kaarinalle kirjeessään rintamalta.

​

Ymmärtämättömät naiset�

• ” Hiljaisestakin miehestä saattoi kehittyä etevä väittelijä, joka heitti sanan sanasta ja kaksi parhaasta. Mutta se ei silti merkinnyt sitä, etteikö sama mies lomalla käydessään voinut olla mykkä kuin kala jos niikseen tuli, entistäänkin hiljaisempi. Ja taas linjoilla suuna ja päänä. Kotirintamalla ei useinkaan uskaltanut paljastaa mielipiteitään. Tai ei viitsinyt. Ei sieltä löytynyt todellista ymmärtämystä rintamasotilaan mielipiteille ja ajatuksille. Parasta vaieta. Tai puhua vaan naisille puutaheinää.” Kankare Vilho

Enkelimäiset naiset?�

• ”Kyllähän asia on silläkin lailla, taikka niinhän se onkin, että kun mies on ollut korvessa muutamia kuukausia ja sitten yhtäkkiä näkee naisen, niin näyttää silloin muotopuoli vanha akkakin ihanalta immeltä.” Tykkimies Paul Sarin. 
• ”Muuta vaaraa siellä ei ollut kuin pimeys. Miehistöä ei tarvinnut pelätä. Nehän pitivät meitä harvoja lottia kuin kukkaa kämmenellä ja antoivat karamelliä, jos jostain saivat. Maalaistalon pojat toivat munia, että me voitiin välillä tehdä lettuja.”. Rintamanainen kertoo
• ”Sota-aikana miehet olivat hellempiä. Arvostivat naisia enemmän – – lomat olivat yhtä iloa ja hellyyttä.”. Tuntematon emäntä.
• ”Miehet eivät työtäni millään tavalla arvostaneet, päinvastoin he eivät lakanneet ihmettelemästä miten joku on voinut tulla tänne vapaaehtoisesti. He olivat jotenkin tunteettomia olentoja. Jos he naisen tapasivat, niin heillä tuntui olevan vain yksi päämäärä. Kun tämän tulin huomaamaan, otin viileän toverillisen asenteen ja se olikin viisainta. Kävelemäänkään ei yksin juuri viitsinyt lähteä, aina olivat arvostelemassa vaikka mitä.”Suvanto Laimi
•  

​

Karkea rintamatodellisuus

• ”Kaikki todelliset hurjat ilmaisut olivat sotilaiden keksimiä, esimerkiksi ne, joissa yhdistettiin sukupuolielimet eli uskonto – kuten “Jeesuksen vittu” –sen pahemmin ihminen ei voi enää sanoa. Ja erityisen runsaasti kirosanoja käytettiin aina pommitusten aikana. Niillä manattiin pois paholaista”. Vivica Bandler
•  ”Esikuntakomppaniassa olin mies miesten joukossa, tosin perin erilainen kuin nuo pohjoisen maalismiehet, tukkijätkät ja savottaäijät. Heidän karkea huumorinsa, heidän ehtymättömät juttunsa ››siitä ja sen kestävyydestä›› huvittivat, ärsyttivät ja kyllästyttivät. Heidän tietämyksensä oman elämänpiirin asioista oli tarkka; muusta maailmasta he eivät tienneet eivätkä välittäneet mitään. Heidän maantieteellinen maailmansa loppui Ouluun, heidän ajatuksensa rajoittuivat omaan kylään, perheeseen, viinaan ja naisiin, viimeksi mainittujen kohdalla tarkalleen rajattuun ruumiinosaan.” Bengt Broms
•  
•  

​

Ihmisiä vai vihollisia?�

• ”Kun tuli vankila-alueelta portista ulos ja jos joku suomalainen sotilas sattui kadulla näkemään, tuli huomautuksia ’ryssänhuorista.” Sotavankisairaalan hoitajalotta
• ”Kukaan hoito-tai vartiointihenkilökuntaan kuuluva ei varmaankaan tuntenut heitä vihollisiksi. Päällimmäisenä oli sääli ja vilpitön halu auttaa. Myös vangit suhtautuivat meihin kunnioittavasti ja arvostivat työtämme. Kun tiesimme, että myös meikäläisiä joutuu kaiken aikaa vangiksi, toivoimme heidänkin saavan samanlaisen inhimillisen kohtelun.” Kauttu Heljä
• ”Se oli kyllä jännää, kuinka hirveästi me vihattiin venäläisiä. Venäläinen haisikin meijän mielestä. Me ei iletty mennä likellekään. Se oli ilmeisesti päähän juurrutettu, että ryssä on ryssä.” Kanttiinilotta

​

Ruokapulan sanelema suhde saksalaisiin

• ”Minä olin aluksi huono tulkki, ei se koulusaksa millään riittänyt., se oli ihan kamalaa. Mä häpesin monia kertoja ja olinhan semmonen nuori tyttö, jota kiinnosti ennen kaikkea hyvä syöminen ja niillä oli kauheen hyvää ruokaa.” Rintamanainen kertoo
• ”Monet naiset heiluivat siellä saksalaisten rutkujen matkassa, sakujen lattialuuttuja olivat. Sakujen huoriksi niitä kutsuttiin. Oli siellä sotaleskiäkin. Tottahan saksalaiset niitä hyvinä pitivät, ei ne nyt ainakaan äitinään pitäneet! Mutta ei siitä puhuta. Siitä asiastahan ei puhuta, mistä pitäisi puhua. Minä en ole ollut päivääkään saksalaisten matkassa, vaikka olen kakskielinen.” Raakel Marjala

​

Naiset taisteluvietin kohottajina

• ”Erityisen suotuisana potilaiden paranemisen kannalta pidettiin ammattitaitoisen naissairaanhoitajan huolenpitoa. Heidän tehtävänään oli saada uudelleen viriämään potilaiden ’lamaantunut taisteluvietti’, joka oli jäänyt ’voimakkaiden säälin- ja pelontunteiden’ alle, ja vahvistaa niitä moraalisia tunteita’, jotka tekivät sodankäynnin välttämättömäksi. Tämä tapahtui potilaiden ja hoitajattarien välisissä keskusteluissa muun muassa korostamalla ’ kansan itsenäisyyden, vapauden ja sivistyksen häviämisen vaaraa’”. Ville Kivimäki

​

Naiset sodanvastustajina�

• ”Ainoan kerran, kun päivälehdissämme on pohdittu lasten aliravitsemista ja huonoa hoitoa, oli silloin kun sotaväen ylilääkäri valitteli, että asevelvollisten joukossa oli paljon kelpaamatonta ainesta. – Huolellisen lapsenhoidon tarkoituksena näyttää olevan, niin kauan kuin sota hyväksytään, valmistaa prima kanuunanruokaa. Tässä valossa tuntuu ihmiskunnan hellyys lapsia kohtaan sadun noita-akan hellyydeltä, kun tämä tyrkytti Hannulle ja Kertulle herkkuruokia, jotta heistä tuli hänelle lihavia paisteja.” Katri Vala Tulenkantajat-lehdessä1 3.5.1933.

​

Tove Jansson rauhan asialla

• ”Myöhemmin sanotaan että saimme elää kiinnostavaa ja merkittävää aikaa. Mutta minusta suuret tapahtumat ympärillämme tekevät vain meistä pienempiä. Ihmiset eivät jaksa olla suurenmoisia jos sota jatkuu liian kauan. He kutistuvat aina vain enemmän ja näkevät yhä vähemmän, takertuvat nationalismin fraseolgiaan, iskulauseisiin, vanhoihin ennakkoluuloihin ja periaatteisiin, omaan itseensä. Tai ryömivät johonkin piiloon.” Tove Jansson

​

Ei lapsia tykinruoaksi�

• ”Enkä halua synnyttää lapsia jotka tapetaan jossakin tulevassa sodassa – –Yhden asian tämä sota on ainakin opettanut minulle. Ei koskaan poikia. Ei koskaan sotilaita. Ehkä siitä on tullut päähänpinttymä– mutta olen nähnyt liikaa uskaltaakseni.” Tove Jansson kirjeessään ystävälleen Evalle.

​

Naisten taistelu alkaa�

• ”Elän maailmassa, jossa naiset ovat vahvoja, itsenäisiä ja kontrolloivia. Miehet ovat heikkoja ja saamattomia. Tätä pidetään itsestäänselvyytenä.” Kirjailija Tuula-Liina Varis, sotaveteraanin tytär muistelee lapsuuttaan sodan jälkeen.
• ”Vielä ennen kotiin lähtöäni kävin katsomassa mieheni ruumista. näin hänen kasvoillaan rauhan ja onnellisen hymyn. Taistelut oli taisteltu, tuska ja kärsimys loppuneet. Minun taisteluni jatkui.” Lauttamus Lauha
•  

​

Naiset kannattelevat miehiään�

• ”Rauhan tultua palailivat miehet kotiin. Liian kauan olivat olleet sotateillä, silmissä asuivat kauhukuvat, unet olivat levottomia. Eivät osanneet oikein mihinkään ryhtyä, rauhattomina kujilla vaeltelivat, hakeutuivat yhteen, ryyppäsivät ja halakaulassa muistojaan kelasivat. Taas tarvittiin naista, ei saanut hellittää, ei antautua hengähtämään. Nyt tarvittiin sairaanhoitajaa, äitiä, siskoa, rakastajatarta, ystävää ja ennen kaikkea ymmärtäjää. Silmät väsymyksestä raskaina he tuudittivat humalassa sopertelevia miehiään, hoitivat ja huolsivat ja olivat pelkkää suurta syliä. He antoivat miesten olla, repivät itse töitään entiseen tahtiin ja odottelivat miehiään kotiin metsä- ja kalastusretkiltään. Asettuivathan miehet siinä vähitellen, rauhoittuivat, alkoivat taas nähdä ympärilleen, lukitsivat sotamuistonsa ja mitalinsa lujasti pöytälaatikkoon ja tarttuivat ohjiin. Kovan koulun olivat käyneet, sitä ei voi kieltää. Mutta vähintään yhtä kovan koulun kävivät myös naiset, olihan heilläkin oma ’sotansa’ metsän keskellä, kylmää, nälkää ja kaiken puutetta vastaan. Lienevät hekin mitalin ansainneet.” Lehto Mirjam

​

Siviiliin paluun tuska

• ”Sota-aika meni aika hyvin. Sitä eli päivän kerrallaan. Se oli hirvittävä romahdus se romahdus sota-ajan jälkeen.” Rintamanainen kertoo
• Sodan loputtua siviiliin ja takaisin taideopintoihin: ”Piti taas alkaa ajatella itseään ja opiskelua. Sodassa oli ollut niin helppoa, kun tiesi, mitä tehdä ja sai tehdä muille. Nyt piti ajatella omaa tulevaisuuttaan ja se oli tosi vaikeaa. Olisin halunnut mennä yhteiskunnalliseen korkeakouluun, mutta äiti ei antanut. ’Minkä kerran on alkanut, sitä ei saa kesken heittää’, hän sanoi.” Rintamanainen kertoo.
•  ”Sitä minä olen aina ihmetelly, että kun mulla oli ollut nuoresta lähtien huono vatsa, mutta en ole voinut koskaan niin hyvin kuin sodassa, vaikka syötiin hernesoppaa ja mitä syötiin. Mutta siellä ei ollut aikaa ajatella itseään, se oli varmasti sitä.” Rintamanainen kertoo

​

Rakasta, kärsi ja unhoita�

• ”Miten otan hänet vastaan”: ”Ensiksi on kai otettava huomioon se, että miehet eivät palaa samanlaisina kuin he olivat lähtiessään. Tämä johtuu jo luonteenomaisesti pitkästä poissaolosta. - -. Mutta ei kotona ollut vaimokaan ole enää sama. Hän on tottunut itsenäisesti hoitamaan perheen asiat, raha-asiatkin - - Mutta tulevatko nämä muutokset esteeksi entiselle onnelle? Tämä riippuu molemmista. Heidän pitää kiinnostuneina ja ’uteliaina’ tutustua uuteen ihmiseen. - -Hän on tuttu ja kuitenkin uusi - - Ja ovathan vihdoinkin lapset, tulevaisuutemme, se kohde jonka onni on molempien tärkein päämäärä - - Mutta tulee sieltä moni mies kotiin, joka on unohtanut entisen rakkautensa ja luulee löytäneensä kestävämmän onnen jonkun työtoverina tai satunnaisesti tapaamansa henkilön rinnalla. Miten vaimon on suhtauduttava tähän? Eiköhän hänen tulisi kaikin voimin saada mies ymmärtämään, että hänen paikkansa on kotona ja että siellä hän lopulta löytää varmimman onnen ja samalla sen sisäisen rauhan, jonka täytettävä velvollisuus suo.”. Nimimerkki ”Isoäiti” neuvoo. Kotiliesi 1944/20, 588.

​

Vahvuuteen pakottautuneet naiset�

• ”Sodan jälkeen taloon palasi vanha työnjako miesten ja naisten töihin, mutta ei niin täydellisenä kuin ennen. Sodan aikana oli opittu jo että kaikki voivat tehdä kaikkia töitä.” Tuntematon emäntä.
• ”Sota- ja evakkokokemukset muokkasivat äitini arvomaailmaa. Hänelle oli tärkeää kasvattaa meistä lapsista itsenäisiä naisia, jotka pystyivät huolehtimaan itse itsestään. Äitini halusi meidän käyvän koulua ja hankkivan ammatin. Hän toivoi, että me pääsemme elämässämme helpommalla kuin hän oli päässyt” Ärilä Riitta.

​

Sotalesket uhka ja kateuden kohde

• ”’Ihmiset olivat hyvin katkeria sotaleskiä kohtaan. Aivan kun se olis meän syy ollu. Mikä se noilla sotaleskillä, niitähän valtio elättää. Vaikka se valtion eläke oli niin pieni, ettei sillä toimeen tullu’, kertoi rovaniemeläinen Elina Wallius. Helsinkiläinen sotaleski totesi: ’Rahastakin olivat kateellisia. Työtoverit sanoivat: ’Kyllä sotalesken passaa, kun valtio työntää myötäänsä rahaa.’ Minä vastasin kerran: ’En olisi hyvää miestä tuhatlappuseenkaan vaihtanut.’”Salmi Tuula.

​

Monipuolinen naiskuva�

• ”Lotta ei ole mikään yleistys, sillä se olisi yhtä järjetön yleistys kuin Karjulakin. Voidaan hyvällä syyllä sanoa, että minä tästä asiasta olen tuonut esiin vain mitalin toisen puolen. Myönnän väitteen oikeutetuksi, eikä minulla ole muuta puolusta asialle kuin se, että mitalin toinen puoli on ollut niin kauan päälläpäin, ettei tee varmaankaan pahaa vaikka välillä vähän kääntäisikin sitä. Toinen puoli homehtuu ja mätänee yhä vain enemmän.” Väinö Linna

​

Kärsimyksistä kiitos

• ”Kolme vuotta, vuodesta 1941 vuoteen 1944, olivat meidän kaikkien suomalaisten elämässä kärsimysten, koettelemusten, kieltäymysten ja vähään tyytymisen vuosia, lähimmäisten huomioon ottamista ja omin avuin toimeentulon vuosia. Mitäpä muuta voikaan näin perästäpäin sanoa, kuin: kiitos kaikesta, puutteesta ja kärsimyksistäkin.” Siitonen Armi
• ”Kun siellä kovassa pakkasessa ja paksussa lumessa 10 kilometrin päästä haki puita, niin eihän se mitään herkkua ollut. Mutta en antaisi näitä kokemuksia pois.” Tuntematon emäntä.

​