VertaisVerkko, hakulomake vertaisryhmään
VertaisVerkko on Urasammon kokonaan verkossa toteutettava vertaisryhmäprosessi, jonka ensisijaisena kohderyhmänä ovat Pohjois-Suomen korkeakoulutetut työnhakijat. (Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu, Lappi)

Ryhmän toiminta kestää seitsemän viikkoa, ja sen aikana käydään läpi nykyaikaisen työnhaun ja urasuunnittelun keskeisiä teemoja mm. asiantuntijawebinaarien, itsenäisten tehtävien ja pienryhmäkeskustelun kautta, kaikkien ryhmän jäsenten vertaistukea ja asiantuntemusta hyödyntäen. Prosessiin osallistuminen edellyttää osallistujalta sitoutumista viikottaisiin verkkokokouksena toteutettaviin ryhmätapaamisiin sekä aktiiviseen omatoimiseen työskentelyyn tapaamisten välissä.

Ryhmäprosessiin valitaan yhteensä 20 osallistujaa, jotka jaetaan verkkotapaamisia varten erillisiin pienryhmiin. VertaisVerkkoon valitaan ensisijaisesti henkilöitä, jotka eivät asuinpaikkansa tai elämäntilanteensa vuoksi voi osallistua Oulussa kokoontuviin Uranostajat-ryhmiin.

Tämän hakulomakkeen kysymyksillä kartoitamme tärkeimpiä taustatietojasi sekä motivaatiotasi ryhmään osallistumiselle. Lomakkeen täyttämisen lisäksi hakijoiden tulee toimittaa hankekoordinaattorille pdf-muotoinen CV (tarkemmat ohjeet lomakkeen lopussa). Käytämme lomakkeen tietoja sopivien vertaisryhmien muodostamiseen sekä valikoiduin osin Urasammon hankeraportoinnissa.

Huomaathan, että kaikki tähdellä * merkityt kohdat lomakkeessa ovat pakollisia.
Aloita hakemuksen täyttäminen valitsemalla alta NEXT/SEURAAVA.

Next
Never submit passwords through Google Forms.
This content is neither created nor endorsed by Google. Report Abuse - Terms of Service