Maremmano-abruzzesea koskeva terveyskysely 2017. Vastauksia voi muokata myöhemmin sähköpostiin tulevan linkin avulla.
(muokattu viimeksi 18.12.2017 klo 11:28, Riikka)
Kooste tuloksista pyritään julkaisemaan seuraavassa Turvakarrin numerossa 1/2017.

Hyvä maremmano-abruzzesen omistaja/haltija. Tämä kysely on suunnattu kaikille Suomessa asuville rekisteröityjen koirien kanssa eläville.

Kysymyksiin voivat vastata koirien omistajat tai sijoitus/yhteisomistuksessa olevien koirien osalta niiden haltijat. Käytännössä siis sellainen henkilö, jonka luona koira asuu. Yhdestä koirasta tehdään vain yksi vastauslomake, jota voi tarvittaessa myöhemmin päivittää. Koiran tulisi olla vähintään vuoden ikäinen kyselyyn vastattaessa.

Suomen Maremmano-Abruzzese Seura ry kartoittaa tämän kyselyn avulla rotumme terveystilannetta ja käyttäytymistä
arkipäivän tilanteissa, sekä niihin mahdollisesti liittyviä ongelmia. Pääsemme ajan tasalle rotumme tilanteesta ja voimme ottaa kyselyn tulokset huomioon kasvatustyössämme. Näin voimme viedä hienoa rotuamme eteenpäin.

Jalostustoimikuntamme kerää tiedot ja ne voidaan julkaista vastaajien luvalla yhdistyksen julkaisuissa tai nettisivuilla. Toivomme kaikilta mahdollisimman kattavia ja rehellisiä vastauksia. Kaikki kasvattajamme pyrkivät tekemään mahdollisimman onnistuneita yhdistelmiä ja tämä kysely mahdollistaa sen myös jatkossa.

Koirajalostuksessa periytymisen lait ovat monimutkaisia ja terveetkin vanhemmat voivat periyttää sairauksia tietämättämme. Maremmano-abruzzese on Suomessa hyvin pieni rotu ja kasvatustyö on pitkälti tuontikoirien varassa. Tuontikoirat ovat välttämättömiä, jotta geenipohja pysyisi mahdollisimman laajana. Lähes kaikki pentueet maassamme on tehty luustoiltaan moitteettomilla yksilöillä ja 0 – 6,25 % sukusiitosasteella, mikä on varmin tapa yrittää estää piilevien
perinnöllisten sairauksien esiintuloa. Silti luustosairauksia esiintyy koirissamme kohtalaisesti.

Lonkka- ja kyynärnivelten seurannassa rotumme kuuluu Suomen Kennelliiton PEVISA-ohjelmaan
(perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma), joka edellyttää, että pentujen vanhempien on
oltava virallisesti lonkka- ja kyynärnivelkuvattuja, jotta pentue rekisteröidään. Tuloksia näkee SKL:n
jalostustietojärjestelmästä. Koiran voi kuvauttaa virallisesti, kun se on täyttänyt 18 kk.

Jalostuksellisesti pentueen vanhempien omat tulokset eivät välttämättä ennusta tulevien pentujen nivelten
terveyttä kovinkaan hyvin. Siksi olisi tärkeää, että myös jalostukseen käytettyjen koirien lähisukulaisten tulokset olisivat tiedossa. Kaikki kasvattajat siis toivovat pennun ostajilta, että jokaisen pentueen ”kotikoiratkin” kuvautetaan lonkkien ja kyynärien osalta. Muistutammekin nyt koko jäsenistöämme siitä, että viralliset luustokuvaukset ovat tärkeää informaatiota. Kasvattajat mielellään kertovat kuinka ja missä eläinlääkäriasemilla virallisia kuvauksia tehdään.

Ohessa on kysymyslomake, johon toivomme Sinun vastaavan sekä edesmenneiden että nykyisten koiriesi
osalta. Täytä jokaisesta koirastasi erillinen lomake. Jos et osaa vastata johonkin kysymykseen, niin kuvaile se omin sanoin kysymyksen perässä olevaan kenttään.

Email address
Next
Never submit passwords through Google Forms.
This content is neither created nor endorsed by Google. Report Abuse - Terms of Service - Additional Terms