Australianpaimenkoirat ry:n terveys- ja käyttäytymiskysely
Mahdollisimman monien toivotaan vastaavan kyselyyn, jotta saadaan entistä kattavampi kuva rodun terveystilanteesta Suomessa. Jokainen annettu vastaus on tärkeä!

Lomakkeen tietoja tullaan käyttämään terveys- ja luonneasioiden tilastoinnissa ja rodussa esiintyvien ongelmien sekä sairauksien kartoittamisessa. Yksittäisen koiran tietoja ei julkaista ja tiedot käsitellään luottamuksella.

Vastausohjeet:

- Pakolliset kohdat on merkitty tähdellä
- Jos sinulla on useampi australianpaimenkoira, täytä jokaisesta oma lomakkeensa.
- Lomakkeen voi myös tehdä nimettömänä, ilman omaa tai koiran nimeä. Jos et halua kertoa koirasi virallista nimeä pyydämme luomaan kuitenkin jonkinlaisen tunnisteen koiralle jonka mukaan mahdolliset päivitykset voidaan kohdentaa oikeaan lomakkeeseen.
- Tulevaisuudessa, mikäli koirasi terveydentilassa on tapahtunut muutos, voit vastata terveyskyselyyn uudelleen. Tuolloin pyydämme täyttämään myös koko lomakkeen uudelleen olennaisilta osin, pakollisiin kysymyksiin on vastattava joka kerta.

Lomakkeen tiedot säilyvät ainoastaan jalostustoimikunnan käytettävissä ja lomakkeessa annettuja yhteystietoja (kuten sähköpostiosoite yms) ei jaeta kolmansille osapuolille eikä lomakkeen palveluntarjoaja kerää niitä lainkaan.

1. Koiran Perustiedot
Koiran ikä *
Sukupuoli *
Väritys *
Onko koiran värityksessä jotain poikkeavaa?
Koiran yleinen terveydentila on mielestäni: *
Koirallani on todettu kroonisia/pitkäaikaisia sairauksia *
Jos koirasi on jo kuollut, kerro kuolinsyy ja -ikä
Your answer
Täytätkö koirastasi nyt: *
Next
Never submit passwords through Google Forms.
This content is neither created nor endorsed by Google. Report Abuse - Terms of Service