Ilmoittaudu tällä lomakkeella, mikäli olet kiinnostunut osallistumaan vaalilautakunnan tehtäviin alue- ja kunnallisvaalien. Lomakkeen täyttäminen ei vielä sidoa sinua mihinkään, olemme henkilökohtaisesti yhteydessä ennen tietojen vahvistamista.
Alla olevissa liitedokumenteissa on selostettu pääpiirteissään, mitä lautakuntakunnan toimintaan liittyy.
Olennaisia huomioita:
- Mainituista palkkioista vähennetään puoluevero, 15%. Palkkiot ovat veronalaista tuloa.
- Kun lautakuntien ja toimikuntien henkilöt on valittu ja valinnat päätetty kaupunginhallituksessa, on lautakuntien ja toimikuntien luottamuksellisuus samanlaista kuin muissakin lautakunnissa. Toisin sanoen, luottamustehtävästä ei voi jättäytyä pois ilman hyvää syytä (sairastuminen tms)
- Paikkojen määrä vaihtelee jonkin verran vaaleista toiseen. Pyrimme ensisijaisesti täyttämään paikat niillä henkilöillä, jotka ovat olleet samalla paikalla aiemminkin.
Syötä allaolevaan kenttään ensimmäisenä oma sähköpostiosoitteesi: