Terveyskysely
Kyselyn tarkoituksena on selvittää manchesterinterriereiden yleistä sairaus- ja terveystilaa Suomessa sekä saada tietoja myös koirien luonteesta. Toivomme, että kysely paljastaa mahdollisia ongelmakohtia, jotka auttavat ohjaamaan jalostusta ja valistusta roduista tulevaisuudessa.

Suomen Kennelliitto on uudistanut rotukohtaisten jalostuksen tavoiteohjelmien laatimisen yhdistyksissä ja uudessa tavoiteohjelmassa tullaan painottamaan luonnetta entistä enemmän. Mm. tästä syystä on tärkeää saada tietoja rotumme luonteen todellisesta tilanteesta.

Terveyteen liittyvien kysymysten tarkoituksena on selvittää mahdollista kroonista tai jatkuvaa sairastelevuutta eri osa-alueilla. Suurin osa kysymyksistä on kyllä/ei muodossa. Valitse Kyllä-vastaus, jos kyseisellä alueella on normaalista poikkeavaa ongelmaa. Useimmilla koirilla on esim. virtsatietulehduksia tai pari korvatulehdusta tai ripulia elämänsä aikana. Koiralla voi olla muutaman kerran elämässään jäykkyyttä eri puolilla ruumista, joka katoaa itsestään muutaman päivän levolla, tai se ontuu jalkaa venähdyksen tai onnettomuuden takia. Nämä ovat normaalia sairastelua. Kyllä-vastaukseen vaaditaan normaalia tiheämpi ongelman esiintyvyys tai ongelman ennustettavuus. Myös synnynnäiset, havaittavat muutokset luetaan Kyllä-vastauksen piiriin.

Luonnekysymyksissä koiran käyttäytymistä toisia koiria ja ihmisiä kohtaan arvioidaan useamman vaihtoehdon skaalalla. Mieti rauhassa, mikä vaihtoehto kuvaa koiraasi tyypillisimmillään.

Kyselyn lopussa olevassa lisätietoja-kohdassa voit välittää terveisiä tai toivomuksia Suomen Manchesterinterrierit ry:n jalostustoimikunnalle tai hallitukselle, pyytää ottamaan yhteyttä (muista tällöin omat yhteystietosi) tai kertoa koirasta muuta tärkeäksi katsomaasi (koiran nimen tms., jos haluat).

Jos koiralla on useita omistajia tai sitä koskee sijoitussopimus, sovittehan keskenänne, kuka täyttää kyselyn ko. koirasta. Täyttäjänä tulee olla mieluiten se, jonka luona koira pääsääntäisesti asuu tai joka muuten tuntee koiran kyllin hyvin. Jos sinulla taas on useampi manssi, täytä jokaisesta oma kysely.

Pyydämme ystävällisesti, että täyttäisit lomakkeen myös edesmenneistä mansseistasi. Muiden kysymysten lisäksi tiedot eliniästä ja kuolinsyystä ovat hyvin tärkeitä.

Jokaisen yksittäisen koiran tiedot käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti. Vastaamalla annat tärkeän panoksesi rotumme hyväksi. Kiitos sinulle siitä!

Jos sinulla on kysyttävää lomakkeesta, sen toiminnasta tai haluat korjata jo lähettämiäsi tietoja, ota yhteyttä Rita Liikaluomaan, rita.liikaluoma(at)gmail(piste)com.

YLEISTÄ Sukupuoli: *
Uroksen kastroinnin syy
Jos uroskoirasi on kastroitu, valitse jokin seuraavista vaihtoehdoista
Nartun steriloinnin syy
Jos narttukoirasi on steriloitu, valitse jokin seuraavista vaihtoehdoista
Koiran ikä *
Valitse koiran nykyinen ikä. Jos koirasi on jo kuollut, valitse ko. kohta.
Kuolinsyy
Koskee vain kuolleita koiria
Kuolinikä
Minkä ikäisenä koira kuoli tai jouduttiin lopettamaan
Your answer
Diagnoosi kuolinsyystä
Jos koira kuoli sairauteen, tehtiinkö koiralle jokin seuraavista diagnooseista
Oma arvio koiran yleisterveydestä *
Valitse
Koira on tai on ollut säännöllisellä lääkityksellä
Vastaa miksi
Your answer
Koira on tai on ollut säännöllisellä lääkityksellä
Lääkkeet
Your answer
RUOKAVALIO - Mitä ruokaa koira syö *
Required
Saako koira lisäravinteita *
Miksi koira saa lisäravinteita
Vastaa omin sanoin
Your answer
Mitä lisäravinteita koira saa
Luettele lisäravinteet
Your answer
ROKOTUKSET - Koira on rokotettu SKL:n suositusten mukaan *
Koiralle on tullut rokotuksen jälkeisiä reaktioita *
Jos kyllä, kuvaile reaktio ja rokotteen nimi
Your answer
RAUHOITUS/NUKUTUS - Koira on rauhoitettu tai nukutettu elämänsä aikana *
Saiko koira sivuvaikutuksia
Vastaa, jos koira on rauhoitettu tai nukutettu
Jos kyllä, kuvaile reaktio
Your answer
LEIKKAUKSET - Koira on läpikäynyt leikkauksen elämänsä aikana *
Tuliko koiralle komplikaatioita
Vastaa, jos koira on läpikäynyt leikkauksen
Jos kyllä, kuvaile leikkauksen tarkoitus ja reaktio
Your answer
HAMPAAT JA PURENTA *
Required
Hammaspuutokset, merkitse puuttuva (t)
Your answer
Hammaskiveä joudutaan poistamaan säännöllisesti *
LUUSTO - Onko koira lonkkakuvattu *
Vasen lonkka
Valitse kuvauksen tulos
Oikea lonkka
Valitse kuvauksen tulos
Onko koira kyynärnivelkuvattu *
Vasen kyynärnivel
Valitse kuvauksen tulos
Oikea kyynärnivel
Valitse kuvauksen tulos
Onko koiran polvet tutkittu *
Vasen polvi
Valitse kuvauksen tulos
Oikea polvi
Valitse kuvauksen tulos
Onko koiralla seuraavia luustosairauksia *
Required
Onko koiran silmät tutkittu *
Onko koiralla seuraavia silmäsairauksia *
Required
Onko koiran sydän tutkittu *
Jos kyllä, onko ultrattu / diagnoosi
Your answer
KUULO - Krooninen korvatulehdus *
Jos kyllä, kuinka usein
Your answer
Kuurous *
Jos kyllä, alkamisikä
Your answer
ALLERGIAT - Onko koiralla allergiaan viittaavia oireita (ei vahvistettuja) *
Jos kyllä, mitä
Your answer
Oireilu
Onko koiralla vahvistettu eläinlääkärillä allergioita *
Jos kyllä, mitä
Your answer
IHO - Onko koiralla ollut seuraavia ihosairauksia *
Required
Karvanlaatu *
Required
Onko koiralla karvapuutoksia *
Jos on ollut karvapuutoksia, kuvaile
Your answer
SAIRAUDET - Onko koiralla seuraavia sairauksia: *
Required
Jos koiralla on diabetes mellitus (sokeritauti) tai epilepsia, mikä on alkamisikä
Your answer
Jos koiralla on sydän-, maksa-, munuais-, haima- tai autoimmuunisairaus, kerro mikä sekä alkamis/toteamisikä
Your answer
Jos koiralla on joku sairaus, onko siitä eläinlääkärin arvio, diagnoosi tai patologin lausunto
Valitse
Poteeko koira usein seuraavia tulehduksia *
Required
Jos koira potee usein edellä mainittuja sairauksia, kerro kuinka usein
Your answer
Von Willebrands tyyppi 1 -verenvuotosairaus: koira on tutkittu DNA-testillä ja on
Koiraani ei ole virallisesti tutkittu, mutta sillä on selkeitä veren hyytymisongelmia
Jos koira on VWt1 -sairas, onko oireita ja miten ilmenee
Your answer
Tyrät
Jos tyrä on leikattu, minkä ikäisenä
Your answer
KYSYMYKSIÄ NARTUSTA - Juoksuajat
Kuukausia juoksukertojen välillä
Your answer
Juoksukertojen vaihteluväli
Your answer
Onko nartulla ollut
Onko narttua käytetty jalostukseen
Pentueiden määrä yhteensä
Your answer
Pentujen määrä yhteensä
Your answer
Jos on käytetty jalostukseen, kuolleena syntyneiden pentujen määrä yhteensä
Your answer
Jos on käytetty jalostukseen, ennen luovutusikää kuolleiden pentujen määrä yhteensä ja diagnosoitu kuolinsyy
Your answer
Synnytystapa
Jos keisarileikkauksella, mikä syynä
Your answer
Pentueeseen syntynyt suulakihalkioita
Epäonnistuneita astutuksia uroksella
Jos kyllä, montako kertaa ja mikä on arvioitu syy
Your answer
Keinosiemennetty
Jos kyllä, mikä syynä
Your answer
KYSYMYKSIÄ UROKSESTA - Onko uroksella
Jos uroksella on ollut hedelmättömyyttä, kerro ikä jolloin todettu
Your answer
Onko urosta käytetty jalostukseen
Pentueiden määrä yhteensä uroksella
Your answer
Pentujen määrä yhteensä uroksella
Your answer
Epäonnistuneita astutuksia
Jos kyllä, montako kertaa ja mikä on arvioitu syy
Your answer
Keinosiemennyksiä
Jos kyllä keinosiemennyksiä, mikä syynä
Your answer
LUONNE - Koiran käytös toisia koiria kohtaan - agressiivinen *
Oma arvio käytöksestä, normaalitilanteessa
LUONNE - Koiran käytös toisia koiria kohtaan - dominoiva *
Oma arvio käytöksestä, normaalitilanteessa
LUONNE - Koiran käytös toisia koiria kohtaan - sosiaalinen *
Oma arvio käytöksestä, normaalitilanteessa
LUONNE - Koiran käytös toisia koiria kohtaan - varautunut *
Oma arvio käytöksestä, normaalitilanteessa
LUONNE - Koiran käytös toisia koiria kohtaan - arka *
Oma arvio käytöksestä, normaalitilanteessa
Koiran käytös toisia koiria kohtaan: Muu, mikä
Your answer
LUONNE - Koiran käytös ihmisiä kohtaan - agressiivinen *
Oma arvio käytöksestä, normaalitilanteessa
LUONNE - Koiran käytös ihmisiä kohtaan - dominoiva *
Oma arvio käytöksestä, normaalitilanteessa
LUONNE - Koiran käytös ihmisiä kohtaan - sosiaalinen *
Oma arvio käytöksestä, normaalitilanteessa
LUONNE - Koiran käytös ihmisiä kohtaan - arka *
Oma arvio käytöksestä, normaalitilanteessa
Koiran käytös ihmisiä kohtaan: Muu, mikä
Your answer
Onko koira luonnetestattu tai MH-luonnekuvattu *
Jos kyllä, kerro kokonaispistemäärä ja yksittäisten osioiden pisteet (jos muistat)
MH - oma arvio
Your answer
Onko koira ääni- tai paukkuarka *
Onko mielestäsi koiralla ollut eroahdistusta *
Jos on ollut eroahdistusta, kuvaile
Your answer
Onko mielestäsi koiralla ollut käytöshäiriöitä *
Jos on ollut käytöshäiriöitä, kuvaile
Your answer
Oletko tyytyväinen koirasi käyttäytymiseen tai luonteeseen yleensä *
Jos et ole ollut tyytyväinen, kuvaile
Your answer
TAPATURMAT - Onko koirallesi sattunut tapaturmia *
Jos on sattunut tapaturmia, kerro mitä ja milloin
Your answer
VASTAAJAN TAUSTATIEDOT - Miksi päädyit manssiin rotua valitessasi *
Required
Kuvaile koirasi ensisijaista roolia perheessäsi *
Required
Onko rotu vastannut ennakko-odotuksiasi *
Jos rotu yllätti negatiivisesti, kuvaile
Your answer
Onko seuraava koirasi samaa rotua *
Valitse
Lisätietoja
Voit kertoa terveisiä tai toivomuksia Suomen Manchesterinterrierit ry:n jalostustoimikunnalle tai hallitukselle, pyytää ottamaan yhteyttä (muista omat yhteystietosi) tai voit kertoa koirasta muuta tärkeäksi katsomaasi (koiran nimen tms., jos haluat).
Your answer
Submit
Never submit passwords through Google Forms.
This content is neither created nor endorsed by Google. Report Abuse - Terms of Service