Levytys 2018
Aiotko osallistua OASin äänityksiin Oulussa 18.–22.7.2018? Mietitkö vielä vai oletko jo ihan varma? Ilmoittaudu tällä lomakkeella. Sitovat ilmoittautumiset pyydämme toukokuun loppuun mennessä, mutta olisi jo nyt hyvä tietää, kuinka suuri joukko levytykseen on odotettavissa käytännön järjestelyjen vuoksi.

Äänitysten tahti on melko ripeä. Kappaleita äänitetään noin 10 päivässä. Tämän vuoksi äänitykseen osallistuvien kannattaa osallistua muutamaan harjoitusviikonloppuun talven ja kevään aikana.

ALUSTAVIA TIETOJA

PAIKAT
Äänitykset Oulussa, Tulindbergin salilla.
Iltaohjelmaa Toppilansaaressa.

AIKATAULU

Keskiviikko 18.7.
Kaikki paikalle, tekniikan rakentaminen alkaa, soundcheck, harjoituksia pienemmissä ryhmissä. Mahdollisesti äänityksiä.

Torstai ja perjantai 19.-20.7.
Kaikkien yhteisohjelmiston (pelimanniohjelmisto) äänitys. Pienet soittajat ja laulajat mukana.

Lauantai 21.7.
Äänitykset jatkuvat todennäköisesti Tampereella soitetun tanssin riemuvuoden materiaalin parissa. Kaikki näihin kappaleisiin osallistuvat paikalla.

Sunnuntai 22.7.
Tampereella soitetun tanssin riemuvuoden materiaalin äänitykset, laulujen äänitys.

MAJOITUS

Oulussa tapahtuu kesäisin paljon ja hotellit ovat ajoittain melko varattuja. Majoitus kannattaa siis varata ajoissa, mikäli haluatte hotelliin tai leirintäalueelle.

Kimpassa voi varata vaikka mökin Nallikarin leirintäalueelta. Kerätkää kimppa ja tutustukaa majoitusvaihtoehtoihin täältä.
https://nallikari.fi/majoitus/

Edullinen laivamajoitus Toppilanmöljällä.
http://merellinenoulu.com/palvelut/majoitus/

Oulussa on paljon hotelleja. Lähellä iltamenoja sijaitsee esim. Sokoshotel Eden Nallikarin hiekkarannan tuntumassa. Edullisin hotelli lienee rautatieasemaa vastapäätä sijaitseva Hotelli Turisti https://www.hotellituristi.fi/.

Pyrimme järjestämään myös sohvasurffailua oululaisten pelimannien sohvilla.

Nimi *
Your answer
Sähköpostiosoite *
Your answer
Osallistun *
Soitin *
Required
Alustava tiedustelu majoituksesta *
Montako henkeä pystyt majoittamaan?
Your answer
Submit
Never submit passwords through Google Forms.
This content is neither created nor endorsed by Google. Report Abuse - Terms of Service - Additional Terms