Valtion koronakriisin johto arvioi itse itseään: Toimenpiteet ja lopputulokset olivat pääosin onnistuneita. (lähde:ts.fi) Nyt kysytään kansalaisilta.
Tarkoituksena on hieman hakea asiaan näkökulmia ja mielipiteitä laajemmin. Ilman mitään vastakkainasettelua tai suurempaa tarkoitusperää. Sähköpostiosoitteita tai muita henkilötietoja ei kerätä talteen.

Kysely ei ole mitenkään sidoksissa mihinkään puoluetahoon eikä yritykseen. Kysely on yksityishenkilön luoma, kysely luotu puhtaasti kiinnostuksen vuoksi asiaa kohtaan. Lomake vaatii sisäänkirjautumisen Google-tilille. Alla on uutinen, jonka tietojen perusteella kysely on luotu. Itse kysely löytyy alaosasta. Vastausvaihtoehdot eivät noudata mitään yleistä tapaa.

Kysely on kaikille avoin "fiilispuntari". Sisältää muutaman perustietokentän vastaajasta. Näin tulkintojen tekeminen on helpompaa. Pyydetään rehellisyyttä vastauksiin.
Taustatietoa aiheesta (lähde: ts.fi)
Valtioneuvoston koronakevät 2020

29.1 Suomen ensimmäinen tautitapaus

14.2 Covid-19 lisättiin yleisvaarallisten tartuntatautien luetteloon

26.2 Covid-19 -koordinaatioryhmä perustetaan

12.3 Ensimmäiset hallituksen päätökset suosituksista, joilla pyritään hillitsemään viruksen leviämistä

16.3 Poikkeusolojen toteaminen ja päätös valmiuslain käyttöönotosta rajoitustoimineen. Muun muassa koulujen lähiopetus keskeytettiin 4. luokasta ylöspäin. Julkisten kokoontumisten ylärajaksi 10 henkilöä. Teatterit ja harrastustilat kiinni. Vierailukielto asumispalveluyksiköihin ja sairaaloihin.

20.3 Päätös 15 miljardin tuesta elinkeinoelämälle

23.3 Varmuusvarastoissa olevien materiaalien käyttöönotto

27.3 Päätös Uudenmaan eristämisestä

30.3 Uusi koronakriisin johtamisen organisaatio

8.4 Valmisteluryhmän asettaminen. Tehtävänä suunnitelma tieksi ulos koronakriisistä ja jälkihoidosta. Kehysriihessä päätös tukea kuntia koronakriisimenoissa.

15.4 Uudenmaan eristämispäätös kumotaan

29.4 Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen rajoitteet puretaan

6.5 Periaatepäätös hybridistrategiasta

1.6 Kokoontumisrajoitus 50 henkeen. Tartuntalain väliaikainen muutos.

16.6 Poikkeusolot päättyvät, samoin valmiuslain käyttö.

Ja asiaa pohtiessa toki on hyvä huomioida myös muut ajanjaksot ja nykyhetki yllä olevien taustatietojen lisäksi.

https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/5201191/Valtion+koronakriisin+johto+arvioi+itse+itseaan+Toimenpiteet+ja+lopputulokset+olivat+paaosin+onnistuneita?fbclid=IwAR2aO5hIdJZ2rpGQUCD2DmGl7S1Vgp-6Bev-mMnwoci5MkmxvutW9-xOzXc
Sukupuoli *
Polittiinen kanta (puolue)
Clear selection
Maantieteellinen sijainti *
Toimenkuva / työnimike
Miten valtion koronakriisin johto on onnistunut mielestäsi kokonaisuutena? *
Valmistautuminen pandemiaan? *
Viestinnässä onnistuminen? *
Mitä asioita olisit itse tehnyt toisin? Ja / tai mistä annat erityiskiitoksen?
Submit
Clear form
Never submit passwords through Google Forms.
This content is neither created nor endorsed by Google. - Terms of Service - Privacy Policy