Ilmoittautuminen KajaGymin harrasteryhmiin 2019-2020
Uusien harrastajien ilmoittautuminen Kajaani Gymnasticsin harrasteryhmiin tällä lomakkeella. Lomake on avoinna 22.7.2019 alkaen. Ilmoittautuneille ilmoitetaan vapaista harrasteryhmäpaikoista sähköpostitse viimeistään elokuun loppupuolella. Syksyn harrastekausi alkaa viikolla 36. Paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä.


VOIMISTELUKOULUT 3-7 -VUOTIAILLE ja PERHELIIKUNTA (1-2 -vuotias aikuisen kanssa)

Voimistelukouluryhmissä lapset opettelevat liikkumisen perustaitoja leikkien. Voimistelukouluryhmiin mukaan voivat tulla sekä pojat että tytöt.

Perheliikunnassa alle kouluikäiset lapset vanhempineen pääsevät yhdessä liikkumaan ohjatusti. Ohjaajat tutustuttavat perheitä liikuntaleikkeihin, peleihin, telineisiin ja välineisiin. Tunneilla juostaan, hypitään, liikutaan musiikin tahdissa, pyöritään kuperkeikkoja ja opetellaan perusliikuntataitoja leikkien ja mielikuvien kautta. Perheliikuntatunnit antavat myös ideoita ja virikkeitä perheen arkiliikuntaan ja parhaimmillaan johdattavat lapset jo pienestä pitäen liikunnalliseen elämäntapaan.

Syksyn voimistelukouluryhmät on Kättö Areenalla keskiviikko-iltaisin klo 16.30-19.30 välillä (40-60min/vko).


NINJAGYM & FREEGYM

Ninjagym pohjautuu Freegymiin, jossa yhdistyy voimistelu, voimaharjoittelu, voltit ja parkour. Sekä Freegymiä, että Ninjagymiä voi tehdä niin ulkona kuin voimistelusaleillakin, kaverin kanssa tai ilman. Ninjagym on suunnattu noin 6-10-vuotiaille lapsille ja Freegym taas alakoulujen viimeisiltä luokilta eteenpäin.

Ninjagym ja Freegym -ryhmät (1h/vko) Kajaanihallin telinetilassa arki-iltaisin.


KILPA-AEROBICIN HARRASTERYHMÄT YLI 7 -VUOTIAILLE

Pysähtymätöntä, intensiivistä liikettä. Nopeita jalkoja ja tarkkoja käsiliikkeitä. Notkeutta, voimaa, mukaansatempaavaa rytmiä. Heittäytymistä ja räjähtävää energiaa. Sähäkkä hyppy ilmaan ja laskeutuminen suoraan punnerrusasentoon. Lihasvoimaa ja huikeaa hallintaa, joka näyttää vaivattomalta, mutta syntyy vain lukemattomien tuntien vaivannäön tuloksena. Kilpa-aerobic on laji, jossa lihakset ovat kuin tulessa, mutta hymy ei hyydy.

Syksyn kilpa-aerobicin harrasteryhmät (1h/vko) ovat Kettukalliontien salilla perjantaisin klo 17-19 välillä.


NAISTEN TELINEVOIMISTELUN HARRASTERYHMÄT YLI 7-VUOTIAILLE

Lasten ja nuorten telinevoimistelutunnit kehittävät liikuntataitoja monipuolisesti. Telineillä temppuillessa kehittyvät niin kehonhallinta, koordinaatio kuin voimaominaisuudet. Lisäksi telinevoimistelu lisää lasten liikkuvuus- ja tasapainotaitoja.

Syksyn telinevoimistelun harrasteryhmiä (1-1,5h/vko) on Kajaanihallin telinetilassa arki-iltaisin.

TELINEVOIMISTELUN RYHMIÄ MYÖS
-Paltamossa
-Kontiomäessä
-Sotkamossa

Email address *
Lapsen/nuoren syntymävuosi *
Ilmoittautuminen *
Lapsen/nuoren etunimi *
Your answer
Lapsen/nuoren sukunimi *
Your answer
Huoltajan nimi *
Your answer
Huoltajan puhelinnumero *
Your answer
Huoltajan sähköpostiosoite *
Your answer
Lisätietoja ilmoittautumisesta tai harrastajasta (kerro myös mahdollisesta aiemmasta harrastaneisuudesta sopivan harrasteryhmän löytymiseksi)
Your answer
A copy of your responses will be emailed to the address you provided.
Submit
Never submit passwords through Google Forms.
reCAPTCHA
This content is neither created nor endorsed by Google. Report Abuse - Terms of Service