SVOSK:n Vesiosuuskuntakysely
Ylen uutisten mukaan Sosiaali- ja terveyden-huoltoa remontoiva Sipilän hallitus pohjustaa suurta rakenneuudistusta nyt myös maan vesihuoltoon. Valtioneuvosto tilaa selvityksen ohjauskeinoista, joilla vesihuoltoon saadaan aikaan rakennemuutos siten, että laitosten toimintaedellytykset saadaan kohennettua kestävälle pohjalle niin taloudellisesti kuin ym-päristönsuojelun kannalta. Keskusteluissa on noussut esiin vesilaitosten määrän radikaali pienentäminen.

Meillä Suomessa vesiosuuskenttä on moninainen: osa haluaisi luovuttaa verkostonsa kunnalle, osa ei halua luovuttaa mistään hinnasta. Taustalla on monenlaisia syitä ja hyviä perusteita. Jotta voisimme yhdistyksenä vaikuttaa mahdollisiin tulevaisuuden ohjauskeinoihin, niin kaipaamme nyt tietoa kentältä.

Kysymyksiin ei ole oikeaa vastausta, vaan vastaa siten, kuin miten sinusta (nyt vesiosuuskunnan toiminnassa aktiivisesti oleva) tuntuu. Vastaukset eivät sido mihinkään.

Vesiosuuskunnan nimi ?
Your answer
Vesiosuuskunnan kotikunta ?
Your answer
Vesiosuuskunnan liittyjämäärä ?
Your answer
Vesiosuuskunnan vedenhankinta
Vesiosuuskunnan jätevedet
Talousvesiverkoston pituus (km)
Your answer
Jätevesiverkoston pituus (km)
Your answer
Haluaisitteko luovuttaa vesiosuuskunnan toiminnot kunnalle / kunnan vesilaitokselle ?
Perustelut miksi haluaisitte / ette haluaisi luovuttaa vesiosuuskunnan toimintoja kunnalle ?
Your answer
Haluaisitteko tehdä yhteistyötä toisten vesiosuuskuntien tai kunnallisen vesilaitoksen kanssa ?
Perustelut miksi haluaisitte / ette haluaisi tehdä yhteistyötä ?
Your answer
Submit
Never submit passwords through Google Forms.
This content is neither created nor endorsed by Google. Report Abuse - Terms of Service - Additional Terms