Manssitreffit su 11.8.2019
Suomen Manchesterinterrierit Ry järjestää manssitreffit sunnuntaina 11.8. klo 12-16 koirille tarkoitetussa Touhu ja Temmellys -puuhamaassa Kellokoskella. Mansseille on varattu yksi 1,5 hehtaarin alue nimeltään Temmellys. Alueella on manssiemme käytössä erilaisia aktiviteetteja kuten pallomeri, agilityesteitä, älypeliluola, heinälato nuuskutteluun, kahluuallas yms. ja tietysti paljon juoksutilaa vapaana rallatteluun. Alueelta löytyy myös ns. kuumakallenurkkaus, mihin on mahdollista laittaa yksi koira, jos esim. tietyt urokset eivät tule keskenään toimeen ja vuorotella urosten kesken. Myös osa aktiviteettialueista on mökeissä, joista saa oven suljettua ja koira voi olla yksin tilassa rauhassa. Alueella on lisäksi grillilaavu, jossa voimme nauttia eväitä yhdessä ja mahdollisuus grillaamiseen on myös.

Pysäköintipaikkoja on tällä hetkellä meidän porukalle varattu 15:lle autolle eli kimppakyydit ovat enemmän kuin toivottuja, jos tapahtumaan ilmoittautuu paljon porukkaa.

Lisätietoja paikasta: http://touhu-temmellys.fi/alueet/

Hinta yhdistyksen jäsenille: 15 €/yksi (tai perheen ensimmäinen) koira
Saman perheen muut koirat yhteensä: 10 €
Hinta ei-jäsenille: 20 €/yksi (tai perheen ensimmäinen) koira
Saman perheen muut koirat yhteensä: 10 €
Yhdistys toimittaa maksutiedot osallistujille sähköpostitse ilmoitusajan umpeuduttua.

Sitovat ilmoittautumiset tapahtumaan viimeistään 24.7.2018.

Jos haluat lisätietoa tapahtumasta ota yhteyttä Heidiin smt.tapahtumat@gmail.com.

Email address *
Omistajan nimi *
sukunimi, etunimi
Your answer
Olen Suomen Manchesterinterrierit Ry:n jäsen *
Ilmoitan treffeille *
Koirani on/ovat *
Koiran/koirien nimet *
Kirjoita samaan kenttään kaikkien koirien nimet
Your answer
Submit
Never submit passwords through Google Forms.
This content is neither created nor endorsed by Google. Report Abuse - Terms of Service