OKfestival matka-apuraha

Lomakkeella voit hakea matka-avustusta OKfestival 2014 -tapahtumaan Berliiniin. Avustukset on suunnattu syksyn 2013 avoimen tiedon kuntakiertueen kaupunkiseuduille (Tampere, Turku, Mikkeli, Jyväskylä, Oulu ja Kuopio) sekä OKFFI:n työryhmille http://okf.fi/wg siten, että kultakin kaupunkiseudulta ja kustakin työryhmästä enintään yhden henkilön matkakulut (lennot, majoitukset ja festivaalilippu - arvo yhteensä noin 400 euroa) voidaan maksaa suoraan. Avustus voidaan jakaa myös niin, että esim. useammalle maksetaan festivaalilippu, mutta matkoja ja majoituksia ei makseta, mikäli tämä mahdollistaa useamman osallistumisen.

On erittäin toivottavaa, että kaupunkiseuduilta ja työryhmistä pääsee enemmänkin ihmisiä matkaan ja avustukset kohdentuisivat niille henkilöille, jotka muutoin eivät pääsisi reissuun, vaikka kovasti haluaisivat. Matka-avustuksen saajilta odotamme myös aktiivista osallistumista "Team Finland" matkan ja sessioiden suunnitteluun ja toteutukseen.

OKFFI:n hallitus päättää hakemusten perusteella avustusten saajista. Mikäli samalta kaupunkiseudulta tai samasta työryhmästä tulee useita hakemuksia pyritään ratkaisu tekemään keskustelemalla avoimesti kaikkien osapuolten kanssa.

Lisätietoja:

Markus Petteri Laine
OKfestival 2014 "Team Finland"-yhteyshenkilö
+358458990700

    This is a required question
    This is a required question
    This is a required question
    This is a required question