TEKSTI 6; Lue teksti ja valitse oikea vaihtoehto.
Terve Jami,
olisi ollut mukava nähdä pitkästä aikaa viime viikon
saunaillassa. Harmi, ettet päässyt tulemaan, kun melkein koko vanha työporukka
oli koolla. Ajattelin kirjoitella kuulumisia, kun nyt on viimeinkin asiat
nytkähtäneet eteenpäin asuntoasiassa. Me löydettiin vihdoin uusi, tilavampi
asunto täältä Riihimäeltä, melko läheltä nykyistä ja kohta entistä kotia.
Asunnossa on nyt tilaa riittävästi meille (3 h + k) ja erityisen hyvät
varastotilat kaikille vuosien varrella kertyneille tavaroille. Uskomattoman
paljon sitä tulee säilytettyä kaikkea turhaa tavaraa!
Uusi kotimme on rivitalossa, rauhallisella alueella. Alakoulu
ja muutkin tarvittavat palvelut ovat lähellä, mikä on hieno juttu. Tyttäremme
kun menee jo ekaluokalle ensi syksynä. Asunnossa on myös mahtava piha, hyvin
hoidettu ja yllättävän iso rivitalopihaksi. Mukava päästä tekemään pieniä
puutarhahommia, kun tähän asti meillä on ollut vaan parveke kolmannessa
kerroksessa. Me päästään muuttamaan kahden viikon päästä, kunhan saan tehtyä
pienen remontin. Maalaan eteisen seinät ja vaihdan tapetit olohuoneeseen.
Lattioille ei onneksi tarvitse tehdä mitään. Edelliset asukkaat olivat uusineet
ne viime vuonna. Me pidetään varmaankin tupaantuliaiset heinäkuun viimeisenä
viikonloppuna. Pistän vielä kutsun erikseen, mutta merkkaahan jo aika
kalenteriin.
Hyvää jatkoa ja nähdään!
Jussi