MAREMMANO-ABRUZZESEN TERVEYSTILANNE SUOMESSA

Rotumme kuuluu Suomen Kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan (PEVISA) lonkka- ja kyynärnivelen kasvuhäiriöiden osalta. Tämän hetkisistä SKL:n jalostustietojärjestelmässä olevista kuvaustilastoista näkyy, että pentueita on viime vuosina lähes poikkeuksetta tehty vain luustoltaan terveillä vanhemmilla ja hyvin alhaisilla, monesti 0 % sukusiitosasteilla. Tämä on hieno asia! Tästä huolimatta pentueiden kuvaustuloksissa näkyy sekä lonkka- että kyynärniveliltään sairaita koiria. Pennulla on siis aina riski saada lonkat A-E ja kyynärnivelet 0-3 olivatpa vanhempien tulokset mitkä tahansa. Suurin osa tämän hetkisistä tilastoissa näkyvistä pentueista on tehty italialaisilla terveiksi tutkituilla vanhemmilla. Italiassa rotuamme on kuvattu vasta muutamia vuosia, joten useimpien tuontikoiriemme taustoista on vaikea tietää. Tällä hetkellä jo muutamat kasvattajat kuvaavat sielläkin jalostukseen käyttämänsä koirat, sen sijaan sisarusten kuvaustuloksia ei välttämättä ole tiedossa. Sisarusten kuvaaminen olisi myös tärkeää, voihan nimittäin olla, että se yksi terve on valikoitunut jalostuskäyttöön ja muut ovatkin sitten sairaita. Se, että kuvattuna on ainakin puolet pentueesta, on jo hyvä tieto.  Mikäli vanhempina käytettyjen koirien sisarusten ja vanhempien tulokset ovat hyvät, on pennuilla suurempi todennäköisyys olla terveitä. Silti yhdistelmien tekeminen on aina paljolti onnen kauppaa. Taipumus saada lonkka- tai kyynärnivelvika on periytyvä, mutta siihen vaikuttavat myös paljon ruokinta ja liikunta pentuaikana. Rappuset, liukkaat lattiat, takajaloillaan seisominen esim. aitausta vasten, liian raju leikkiminen, äkkipysähdykset ja liikalihavuus ovat suuria riskitekijöitä pennun kasvuaikana. Selvästi vaivainen pentu ontuu usein jo 4-8kk iässä. Rotumme tulevaisuuden kannalta olisi erittäin tärkeää, että kaikki koiramme olisivat kuvattuja. Tähän mennessä kuvatuista koiristamme reilusti suurin osa on lonkiltaan A-C tuloksella ja kyynärniveliltään terveitä. Itselläni on ollut yksi ”kuvankaunis”, mutta luustoltaan hyvin vaikeasti sairas pentue Italiasta tuotujen vanhempien pentueessa. Molemmat vanhemmat ovat luustoltaan ja muutenkin terveitä koiria. Lisäksi monta omaa sairasta tuontiani ja muiden Italiasta tuomia sairaita koiria on jäänyt rekisteröimättä, koska ne ovat olleet luustoltaan niin rikkinäisiä, että lopetuspäätös on ollut pakko tehdä jo ennen kuin edes paperit ovat tulleet Italiasta, siis reilusti alle vuoden ikäisinä.

Luuston terveys on tärkeä asia, mutta siltikin pitäisi mielestäni aina ajatella kokonaisuutta etenkin sellaisen koiran kohdalla, joka ei todetuista vaivoistaan huolimatta oirehdi mitenkään. Erityisesti luonteen tasapainoisuus on tärkeää, samoin geenikannan säilyttäminen mahdollisimman laajana. Rotumme on lukumääräisesti pieni ja mahdollisimman montaa eri koiraa tulisi käyttää jalostukseen eikä ihan radikaalisti heittää kaikkia lievästi epätäydellisiä, mutta ”hyväpäisiä” ja muuten tyypiltään hyviä koiria pois jalostuskäytöstä.  SKL:n kuvia lausuvalta eläinlääkäriltä saa tarvittaessa tarkemman selostuksen esimerkiksi koiran lonkka- tai kyynärnivelen vian laadusta. Kokemuksesta tiedän, että koira voi saada ykkösen kyynärpään siksi, että se on satuttanut itsensä kasvuvaiheessa. Tämä ei siis ole periytyvä vika. Nykypäivän rtg tutkimusmenetelmät ovat kehittyneet huimasti siitä, mitä ne olivat 10 vuotta sitten ja vikojen rekisteröinti ja erittely on entistä tarkempaa ja perusteellisempaa. Tarkempien tutkimusten avulla voidaan nykyään selvittää tavallisissa kuvauksissa luustovikaiseksi todetun koiran vaivan tarkempi syy. Rodun kotimaassa olen nähnyt ”kampurajalkaisia” koiria työkoirina, mutta niistä ei kukaan tiedä, ovatko ne vahingoittaneet itsensä vai onko niillä luustossaan vikaa.

Yhdellä kasvatillani on ollut paha spondyloosi selässään ja vuosia sitten omistin Italian tuontiuroksen, jonka alaselkä jäykistyi selkärangan luusiltojen vuoksi. Kahdella tuontikoirallani on jouduttu leikkaamaan toinen polvi katkenneiden ristisiteiden takia.


Erääseen pentueeseen syntyi pentu, jolla yksi nikama oli painuksissa hännän kiinnityskohdassa. Tämä aiheutti toisen takajalan osittaisen halvaantumisen. Omissa kasvateissani ei ole ollut häntämutkaisia koiria ja tiedossani on vain muutama tapaus 25 vuoden aikana. Minulle on syntynyt yksi töpöhäntäinen pentu. Olkaluun irtopalan tiedän todetun yhdellä m-a:lla, mutta se luutui itsestään koiran kasvamisen myötä. Myös muutamia muista olkanivelen vaivoista kärsineitä koiria tiedän esiintyneen koirakannassamme Suomessa.

Kasvatustyössä on myös ymmärrettävä, mitkä luonteen ominaisuudet ovat välttämättömiä rodun alkuperäisessä tehtävässä. Muutamia tärkeitä asioita ovat rodun rauhallisuus, hyvähermoisuus ja vähäinen taistelutahto (leikkihalu). Suhtautuminen lampaisiin (sitoutuminen ja uskollisuus) on avainasia. Tämä selviää vain siten, että seurataan pentuja lampaiden kanssa, ei meillä käytössä olevilla pikkupentutestauksilla. Tiedän rodussamme olevan myös koiria, jotka pelkäävät ukkosta ja ampumista tai muita kovia ääniä. Pelot voivat olla opittu tai sitten ne liittyvät koiran perinnölliseen hermorakenteeseen. Paukkuarkoja koiria ei kannata käyttää jalostukseen. M-a ei voi olla täysipainoisena vahtikoirana, jos se pelkää edellä mainittuja asioita. Koira voi myös pelätä muita asioita. Osa näistäkin peloista on varmasti opittuja, mutta on tutkitusti olemassa myös perinnöllistä taipumusta yleiseen arkuuteen ja herkkään hermostumiseen.  Arka tai hermostunut koira ei ole sopiva jalostusvalinta.

   

Rotuumme toivotaan vahvaa alaleukaa, jotta purenta olisi mahdollisimman täydellinen ja kuonon etuosa olisi sivulta katsottuna suora. Omiin pentueisiini on syntynyt yhteensä kolme pentua, joilla alaleuka on ollut selvästi lyhyempi kuin yläleuka. Vanhempien leuat ovat olleet mittasuhteiltaan kunnossa. Rotumääritelmän mukaan tämä on hylkäävä virhe. Kahta koiraa, joilla molemmilla on heikko alaleuka, ei ainakaan pidä käyttää yhdessä. Alapurentainen tuontiuros minulla oli 20 vuotta sitten. Se on (vain) vakava virhe ja tasapurenta voidaan hyväksyä.

Yleensä roduissa puhutaan hammaspuutoksista, mutta omassa rodussani en ole tällaisiin koiriin törmännyt. Omissa tuontikoirissani on sen sijaan ollut muutamia, joilla on ollut kaksikin ylimääräistä hammasta ylä- tai alaleuassaan lähes moitteettomassa tasaisessa rivissä muiden hampaiden kanssa.

Rodussamme ei ole silmätutkimuspakkoa, enkä itse ole 25 vuoden aikana kuullut erityisistä silmän pohjan sairauksista koirillamme. Entropiumia, jossa silmän alaluomi kiertyy sisäänpäin aiheuttaen silmävuotoa ja sarveiskalvon ärsytystä, on tähän mennessä tehtyihin pentueisiin ilmaantunut joitakin. Vika on ilmennyt silmiltään täysin terveiden italialaisten tuontikoirien jälkeläisissä. Olen itse nähnyt Italiassa muutaman entropiumia sairastavan koiran vuosia sitten. Koiran silmät vaativat leikkauksen ja se voidaan tehdä jo  noin 6kk vanhalle pennulle. Tämän jälkeen silmät ovat oireettomat.

Muutama vuosi sitten pentueeseeni syntyi kolme pentua, joilla oli pentuna pieni napatyrä. Pentueen vanhemmat ovat tuontikoiria, joilla ei kyseistä vaivaa esiinny.  Napatyrä ei vaadi leikkaamista, jos se ei häiritse koiraa.

 Alle kaksi viikkoa vanhan pennun yhtäkkinen kuolema tai esimerkiksi neurologisten oireiden tuleminen esiin pikkuhiljaa ennen luovutusikää on aina mahdollista. Syitä on vaikea selvittää, luonnossa syntyy välillä elinkyvyttömiä pentuja. Nämä ovat yksittäistapauksia, kehityshäiriöitä, jotka siis eivät ole perinnöllisiä: pennulla on toinen munuainen vajaasti kehittynyt, vesipäinen pentu, pennulta puuttuu toinen silmä, pennun yhdessä tassussa on yhteen kasvaneita varpaita. Joskus on todella vaikea havaita parin päivän ikäisestä pennusta, että siinä on joku vika. Omat m-a emäni ovatkin olleet huomattavasti tarkkasilmäisempiä ja työntäneet pennun pesänsä reunaan ja jättäneet yksinkertaisesti hoitamatta.

Epilepsiatapauksia tiedän kaksi, toinen on oma kasvattini. Minulla on ollut yksi kasvatti, joka sairastui vanhana sokeritautiin. Yksi tuontikoirani menehtyi mahalaukun kiertymään ja parista muusta tapauksesta olen kuullut. Yksi tuontikoirani ja yksi oma kasvattini ovat kuolleet syöpään. Yhdeltä tuontinartultani on poistettu sylkirauhaskasvain ja yhdeltä tuontiurokseltani rasvapatti.


LISÄÄNTYMINEN:

Yksi perustavaa laatua oleva asia elinvoimaisuuden kannalta on huolehtia siitä, että m-a:n lisääntyminen tapahtuu normaalisti. Nartut ovat yleensä erinomaisia emiä ja hoitavat hienosti isotkin pentueensa, mikäli ympäristö on rauhallinen eikä omistaja häiritse sitä. Omat urokseni ovat olleet erinomaisia astumaan. Urosta, jolla on liian alhainen sukupuolivietti ja tämän takia se on huono astumaan, ei kannata käyttää jalostukseen.

Epäonnistuneista astutuksista olen kuullut paljon. M-a voi olla hyvin valikoiva kumppaninsa suhteen. Tätä on syytä kunnioittaa, koska jonkinlaisesta luonnonvalinnasta silloin on kyse. Kokemuksesta tiedän, että sama uros voi suhtautua eri narttuihin hyvinkin eri tavalla. Muutamassa tapauksessa perheen oma uros ei koskaan ole astunut perheen omaa narttua, mutta kylläkin vieraan nartun.

Mahdollisia syitä astutuksen epäonnistumiseen:

●        Väärä astutusajankohta, nartun juoksu ei ole normaali (munasolu ei irtoa), uros ja narttu eivät ole riittävän tuttuja toisilleen, koirien omistajat häiritsevät astutustilannetta, uros ja narttu ”tietävät” etteivät ne sovi toisilleen, narttu ei ole tarkoitettu suvunjatkajaksi, narttu stressaantuu ja juoksu häiriintyy esim. matkustamisesta. Joskus perheen toinen narttu ”tukahduttaa” toisen nartun juoksun. Jotkut urokset ovat valmiita astumaan jo alle vuoden ikäisinä ja toiset vasta kaksi vuotta vanhoina. Uroksia käytetään Italiassa ensimmäisen kerran jo hyvin nuorina, nartut astutetaan ensimmäisen kerran tavallisesti kolmanteen juoksuunsa.

●        Hyvin ”vahva” narttu voi olla ”liian kova pala” nöyrälle urokselle tai liian ”päällepäsmäröivä” omistaja aiheuttaa urokselle psyykkisiä estoja. Uroksella voi olla alhainen sukupuolivietti. Astutustilanteessa aggressiivisista nartuista olen myös kuullut. Tällöin käy kyllä usein niin, että homma menee ”pipariksi” uroksen kokeman epämiellyttävyyden takia. Jatkossa kannattaa miettiä, onko tällaista narttua enää edes järkevää astuttaa. Joku luonnonvalinta kenties tämäkin on. Urosta seuraavan kerran käytettäessä on sille valittava asiallisesti käyttäytyvä narttu. Omat astutukseni ovat kahdesta nartun ”munasoluttomasta ” juoksusta huolimatta onnistuneet erinomaisesti, samoin silloin, kun olen kuskannut narttuni muualla asuvan uroksen luokse. Kahdesti olen myös hyvällä onnella keinosiementänyt; kerran tuoreella tuontispermalla ja kerran pakastespermalla.

Paras tapa hoitaa astutus on antaa koirien olla yhdessä - ehdottomasti ilman muiden koirien ja ihmisten häirintää - isossa tilassa ulkona vapaana nartun juoksun alkupäivistä asti. Onnistunut astutus näkyy nartun olemuksesta noin 2-4vk kuluttua.

On selvää, että synnytysvaikeuksissa olevaa narttua täytyy auttaa ja joskus on tehtävä keisarinleikkaus. Syitä synnytysongelmiin on useita. Jalostuksessa tulisi suosia narttuja, jotka pystyvät itse synnyttämään ja hoitamaan pentunsa. Itse olen syyllistynyt poikkeukseen yhden kauniin, terveen ja ihanaluonteisen koirani kohdalla ja tehnyt pentueen uudestaan, huolimatta siitä, että jo etukäteen tiesin, ettei hän pysty sitä ilman leikkausta synnyttämään. Pentujen emänä ja muiden narttujen pentujen hoitajana ja kasvattajana hän on kerrassaan loistava.

Lisääntymiskäyttäytyminen on perintötekijöiden ohjaamaa ja jälkeläisten ”suvunjatkamistaitoihin” vaikuttavat siten sekä narttu että uros. On olemassa todella nokkelia m-a yksilöitä, jotka hoitelevat hommansa hienosti ihan omistajansa tietämättä. Helppoa ja hauskaa ja tosiluomua!

Nykyään sperman lähettäminen Italiasta on mahdollista. Siellä on kaksi keinosiemennyksiin erikoistunutta klinikkaa. Myös sperman talteenotto ja säilytys jäädytettynä onnistuu erittäin hyvin meillä Suomessa. Meillä on myös erittäin taitavia keinosiemennyksiä tekeviä eläinlääkäreitä. Nämä tekniset keinot lisäävät mahdollisuuksia laajempaan koirien käyttöön, mikä tietysti on edullista pienen rotumme kohdalla.

 

Hienoja asioita mainittavaksi:

●        Yksi urospentu, jolta puuttui toinen kives (n.20 v. sitten), ei muita.

●        Ei infektiosairauksia lukuunottamatta paksuun turkkiin kostealla ja kuumalla ilmalla joskus koiriini pesiytynyttä ”hotspot” ihottumaa.

●        Ei kilpirauhasvaivoja. Yhtä urosta tiedän lääkityn vajaatoimintaongelman vuoksi muun tulehdussairauden ohessa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

●        Ei allergioita!

●        Omilla koirillani olen hoitanut kolme kertaa korvatulehdusta 25 vuoden aikana. Yhdellä oli heinä korvakäytävässä ja kahdella sinne oli mönkinyt ötökkä.

●        Muutamasta ”hiivakorvasta” ja korvan bakteeritulehduksesta olen kasvateillani kuullut.

Rotumme on siis suhteellisen terve ja elinvoimainen edelleen. Järkevä ja riittävän ”kauaskatseinen” kasvatustyö voi sen edelleen säilyttää. Olisi hyvä pitää geenipohja mahdollisimman laajana ja luonne ja käyttäytyminen ykkösasiana jopa kauneuden kustannuksella. Tässä suhteessa tietenkin jokainen tekee omat valintansa. Samoin kannattaa kiinnittää huomiota rodun oikeaan pitämistapaan, siis elinympäristöön ja käsittelyyn. Stressi aiheuttaa alttiuden sairastua ties mihin. Usein yleinen infektioalttius lisääntyy, koira voi alkaa ”kalvaa itseään” tai raapia itseään, vatsa menee sekaisin, haukkuherkkyys lisääntyy, dominanssikäyttäytyminen lisääntyy jne. Koirat alkavat kärsiä samantyyppisistä fyysisistä oireista ja hermoston kuormittumisesta kuin mistä me ihmisetkin nykyaikana stressin vuoksi helposti kärsimme. Jokainen kasvattaja yrittää varmasti parhaansa valitessaan pennuilleen hyviä koteja, joskus vaan menee niin mönkään, niin mönkään kaikesta ohjeistuksesta huolimatta.

Edellä olevat tiedot perustuvat omiin kokemuksiini ja SKL:n jalostustietojärjestelmän tilastoihin. Jokainen kasvattaja voi ihan itse miettiä, mitkä vaivat ovat vakavampia ja mitkä yksittäistapaukset ja helposti hoidettavat vaivat siedettäviä. Kaikkia ”pikkuviallisia” ei ehkä kannata jalostuskäytöstä hylätä, vaikka terveydellisesti mahdollisimman täydelliseen koiraan pyrimmekin. Tämä olisi rodun tuho geenikannan voimakkaan supistumisen takia.

 

Suomen maaseudulla elää tällä hetkellä useita upealuonteisia, hyvän tyyppisiä ja hyvin työskenteleviä tuontikoiria ja Suomessa syntyneitä koiria. Niiden kanssa ei ole kierretty ympäri maita ja mantuja, mutta ne käyttäytyvät asiallisesti ja rauhallisesti alueensa ulkopuolella. Tämä kuvaa m-a:n luonteen tasapainoisuutta ja sopeutuvuutta hyvin monenlaisiin tilanteisiin, vaikka se ei aikaisemmin olisi niihin joutunutkaan. Käyttöominaisuuksien säilyttäminen on tae myös muulle luonteen tasapainoisuudelle.

Italiassa tehtävä TMC-testi (ulkomuodon tarkastus ja luonteen testaus) kannattaisi ottaa meilläkin käyttöön. Sen luonnetestaus kertoo paljon koiran nk. “yhteiskuntakelpoisuudesta”. Se selvittää koiran suhtautumista vieraisiin normaalisi käyttäytyviin ihmisiin, kun se on vartiointialueensa ulkopuolella omistajansa kanssa. Siinä selviää myös koiran hermorakenne ja mahdollinen paukkuarkuus. Se antaa myös tietoa koiran rohkeudesta/arkuudesta. Koiraa seuraamalla on mahdollista kartoittaa myös sellaisia luonteenpiirteitä, jotka eivät selviä pelkällä näyttelykäynnillä.

Edellä kertomani terveysongelmat ovat ikäviä sattumia, joita on ollut mahdotonta ennakoida etukäteen. Niihin on myös varauduttava jatkossakin. Riskin ottaminen ja haasteisiin vastaaminen kuuluu aina osana koirankasvatukseen. Kyseisiä vaivoja on luultavasti esiintynyt jo vuosikausia rodun kotimaassa kenenkään kenties tietämättä ja tarkemmin asioita tutkimatta.

Ystävällisin terveisin Anne Juppi