LUE TÄMÄ ENNEN MAREMMANO-ABRUZZESEN

HANKKIMISTA VAHTIKOIRAKSESI!

 

Ensimmäinen maremmano-abruzzese pentue syntyi Suomessa vuonna 1988. Tällä hetkellä Suomeen rekisteröityjä koiria on n. 400.  Oma ensimmäinen m-a:ni, uros Mazzarella Amadeus, oli tästä ensimmäisestä Suomessa syntyneestä pentueesta. Kasvattajat olivat Volmar ja Viveca Widberg Ahvenanmaalta. Siitä asti, 25 vuoden ajan, m-a on ollut ”elämäntapani”. Elämäntavasta on todella syytä puhua tämän rodun yhteydessä, koska onnistunut yhteiselo maremmano-abruzzesen kanssa vaatii omistajaltaan ja hänen perheeltään oikeaa asennetta ja ymmärtämystä sekä tiettyjä ”rajoituksia” ja järjestelyjä omassa elämän menossaan.

M-a:sta esiintyy erilaisia olettamuksia ja käsityksiä riippuen siitä millaisten tietolähteiden, käytännön kokemuksen ja näkökulman perusteella niitä esitetään. M-a:n normaali käyttäytyminen ja sen ohjaaminen oikeille urille, sekä hyödyntäminen petoeläintorjuntaan meillä Suomessa, on hyvin huonosti tunnettua vielä tänäkin päivänä. Olen kirjoittanut tämän artikkelin asioiden selventämiseksi ja tämän hyvin vanhan ja ainutlaatuisen rodun ymmärtämiseksi. Jos rotumme kasvattamiseen suhtautuu vakavasti, on siihen ensin itse perehdyttävä perinpohjaisesti muiltakin osin kuin pelkkiä ulkomuotoseikkoja ajatellen. Siitä on myös syytä esittää asiallista tietoa kaikille, jotka sen hankkimista suunnittelevat.

Omia koiria minulla on ollut näiden vuosien aikana useita kymmeniä, joista suurin osa on tuontikoiria rodun kotimaasta Italiasta usealta eri kasvattajalta. Olen kasvattanut ja lähettänyt maailmalle tähän mennessä 15 pentuetta, yhteensä n. 100 koiraa. Tästä johtuen olen käsitellyt kymmeniä eri koirayksilöitä, ohjannut kymmeniä m-a:n omistajia koiran kasvatus- ja käsittelyasioissa, kouluttanut ja lähettänyt uusiin koteihin yksilöitä, joiden omistajat ovat joutuneet ongelmiin koiriensa kanssa tai luopumaan niistä elämäntilanteessaan tapahtuneen muutoksen takia.  Olen myynyt myös nuoria ja jo aikuisia koiriani sellaista haluaville. Osa koirista on mennyt omakotitalojen pihavahdeiksi ja ihmisten seuraksi sekä lapsenvahdeiksi, osa maatiloille yleisvartijoiksi ja osa työskentelemään pelkästään lammasvahteina. Muutaman kasvattini olen myynyt harkitusti myös lähiöalueille ja jopa rivitaloon. Omia koiria minulla on tällä hetkellä kotonani kuusi: nartut 11,5v., 9,5v., 9kk ja 6kk sekä urokset 7,5v. ja 8kk.

Omia lampaita minulla ei aina ole ollut, mutta pentujen sosiaalistaminen tähän lajiin on mennyt hyvin mukavien ”lainalampaiden” kanssa. Lampaiden tuominen alueellemme on aina sujunut mutkattomasti, vaikka laumassani onkin ollut aikuisia koiria, jotka eivät aikaisemmin ole lammasta nähneet. Valichera dell Antico Tratturo, Juppsguard Rubizza (Rosie) ja Velinosirence (Adamo), Limonero , Lisa ja Ateleta ovat hyvinä esimerkkeinä tästä. Niillä ei todellakaan ollut minkäänlaista viehtymystä ajaa takaa tai häiritä lampaita. Monet aikuisina luovuttamani koirat ovat menneet eläintiloille ja sopeutuneet erinomaisesti kaikkiin siellä oleviin otuksiin, huolimatta siitä, että eivät ole näitä lajeja aikaisemmin nähneet. Tämä osoittaa, miten helppoa m-a:lle on yhteiselo muiden eläinten kanssa.

Kaikkein mutkattominta lammasvahdeiksi menevien pentujen kannalta olisi meillä Suomessa ottaa lampaita niiden tulevasta työpaikasta, jolloin ne pääsisivät siirtymään tutussa seurassa uuteen paikkaansa. On ehdottoman tärkeää, että lampuri jatkaa pentujen sosiaalistamista lampaisiin ja omien lampaidensa totuttamista pentuihin oikealla tavalla myös niiden uudessa ympäristössä. Jos tilalla on jo ennestään vanhempi lampaita vartioiva m-a, on pennun sijoittaminen ja opettaminen työhönsä helppoa. Mikäli koiran on tarkoitus vartioida esim. alpakoita, on huolellinen sosiaalistamisprosessi käytävä läpi tämän lajin kanssa.


                                                 

M-a:n luonteesta

Koiran aikuiskäyttäytyminen on aina sen perintötekijöiden, elinympäristön ja omistajan käsittelyn summa. M-a on itsenäiseen työhön ja päätöksen tekoon kehittynyt rotu. Kuuliaisuus on hyvän m-a yksilön hyveistä ehkä vasta kymmenennellä sijalla. Koira oppii nopeasti tarpeelliset käyttökelpoiset ohjesanat, jos sillä on hyvä ja luottamuksellinen suhde omistajaansa ja jos ohjeita on sen mielestä kannattavaa noudattaa.  Me suomalaiset tunnumme kovasti arvostavan koiran ohjattavuutta, tottelevaisuutta ja yhteistyöhalukkuuta ihmisen kanssa. M-a ei sovi sellaiselle ihmiselle, joka vaatii ehdotonta käskyjensä noudattamista ja palvelualttiutta. Tällaisesta koirasta ei koskaan tule ”robottia” tai ”sokeaa välinettä” omistajan käsissä. M-a on valkoinen luonnonlapsi, joka haluaa kasvaa mahdollisimman vapaana työtään tehden ilman jatkuvaa ihmisen puuttumista. Pakon käyttäminen kasvatuksessa nostaa helposti koiran vastarinnan ja tekee siitä epävarman ja epävakaan luonteeltaan. Koira ei siedä sitä, että sitä tuupitaan ja tönitään tai muuten käsitellään kovakouraisesti. Pentuna se ehkä vielä alistuu, mutta isompana saattaa ”maksaa kalavelat” takaisin. M-a:ta on käsiteltävä diplomaattisesti ja suostutellen, jolloin se kokemuksestani kyllä tekee aivan kaiken, kuten omistaja toivoo. Oikeat ympäristöolosuhteet, opetusmetodit ja kohtelu (oppimispsykologia, koiran elekielen tunteminen ja kommunikointi koiran kanssa) ovat A ja O tämän rotuisen koiran kasvattamisessa fyysisesti, sekä henkisesti tasapainoiseksi yksilöksi ja luotettavaksi ja uskolliseksi vahdiksi.

Aktiivinen ympäristöstä oppiminen alkaa pennun ollessa n. 5viikkoinen. Koiran perinnölliset luonteenpiirteet näkyvät parhaiten sen ollessa 4-6 viikon ikäinen, paras sosiaalistamisikä ympäristöön on n. 7vk iässä ja elolliseen (muut eläinlajit) n. 6-8vk iässä. Huonot kokemukset pentuaikana vaikuttavat vielä aikuisenakin. Ympäristö ja käsittely muovaavat 7 ikä viikon jälkeen merkittävästi sen käyttäytymistä ja perinnöllisiä piirteitä on vaikea eritellä tuntematta linjassa takana olevien koirien luonnetta. Näyttelytulokset (hankitut ominaisuudet) eivät periydy, eivät myöskään ongelmakäyttäytymiset, jotka mitä suurimmassa määrin ovat ympäristöstä opittuja tai omistajan opettamia (käyttäytyminen on vahvistunut väärin). M-a on erittäin hyvämuistinen ja älykäs, joten ongelmakäyttäytymisen alkeiden oppiminen on monesti vain kerrasta kiinni. Aina on otettava huomioon myös mahdollisen sairauden ja kivun olemassa olo, jos koiralle ilmaantuu tavallisuudesta poikkeavaa käyttäytymistä. Nartun valeraskaus noin kaksi kuukautta juoksun loppumisesta, voi hormonitoiminnan takia aiheuttaa kuviteltujen pentujen vartioimista, ruuan vartioimista tai muuta äitiyteen liittyvää käyttäytymistä. M-a:n kuuluu olla alueensa ulkopuolella rauhallinen ja välinpitämätön, omalla alueellaan ilman omistajaa puolustava ja peloton, omistajan läsnä ollessa sen kuuluu seurata rauhallisesti tilannetta. Koira, joka näyttelyssä ja oman alueensa ulkopuolella omistajansa kanssa käyttäytyy rauhallisesti, voi olla hyvinkin julma reviiriään puolustaessaan. Olen huomannut, että tästä syystä monet ihmiset eivät oikein käsitä, kun kerron miten ehdoton m-a on vartioidessaan. Lisäksi omat koirani ovat hyvin avoimia ja sosiaalisia vieraille, kun esittelen heitä kotipihallamme. 

 

Jos koira ”nousee” omistajaansa tai perheenjäsentä vastaan, on jotain yhteiselossa mennyt jo aikaisemmin pieleen. Silloin on kyllä ensimmäiseksi tutkailtava omaa käytöstään ja suhtautumistaan koiraan. Koira vastaa aina eleillään ja toiminnallaan siihen mitä vastapuoli on sille viestinyt. Se ”puhuu” siis ihmiselle ”koiraa”. Joskus sen aikuisena kokemat tilanteet assosioivat mieleen epämiellyttävän kokemuksen pentuajalta, jolloin sen oli pakko vain sietää. Isompana sen ei välttämättä enää tarvitse, koska se pystyy vastarintaan. M-a ei hevillä anna anteeksi kokemiaan vääryyksiä, sillä on pitkä ja hyvä muisti. Tällaisesta koirasta haaveilevan on muistettava, että se tarvitsee mahdollisuuden toteuttaa omia käyttäytymistarpeitaan, muuten ilmenee sijaistoimintoja, sijaiskohteeseen suuntautuvaa käyttäytymistä, turhautumista, stressaantumista ja käytösongelmia. Tämä ei tarkoita sitä, että koira saisi tehdä aivan mitä se haluaa tai, että se pitäisi kasvattaa ilman minkäänlaista ohjausta. Meillä Suomessa m-a elää monesti paljon läheisemmässä kontaktissa ihmiseen kuin kotimaassaan Italiassa, jossa siihen suhtaudutaan enimmäkseen työtoverina ja eläimenä lampaiden tai muiden eläinten joukossa. Ihmisen asettamat vaatimukset meidän yhteiskunnassamme voivat mennä “yli koiran ymmärryksen” ja olosuhteet ovat näin ollen  sille hyvin epäluonnolliset.

M-a ei saalista

Maremmano-abruzzese on laumaa ja aluettaan vartioiva koira. Se ei saalista. Tavallisimmin sen laumassa on lampaita ja vuohia, joita se suojaa susilta, karhuilta, ilveksiltä, kojooteilta, ketuilta, irtokoirilta, petolinnuilta ja ihmisvarkailta. Villisika on nykyään Italiassa myös uhkana lampaille, mutta se voi olla myös erittäin vaarallinen koiralle. Erityisesti villisikojen torjuntaan rotu ei ole tarkoitettu. M-a:ta käytetään myös vartioimaan alpakoita, hevosia, nautoja, kanoja ja muita lintuja, sekä tänä päivänä myös Australian sinisiä pingviinejä. Villeinä juoksevien porojen vartijaksi Lappiin m-a ei sovellu. Ihmiseen sosiaalistunut koira vartioi kotialuettaan, perhettään ja alueella olevaa muuta omaisuutta.  

M-a ei ole paimentava koira kuten bordercollie. Oikeilla ominaisuuksilla varustettu paimentava koira ja maremmano-abruzzese aiheuttavat täysin vastakkaiset reaktiot lammaslaumassa. Paimentavan koiran sisäsyntyisissä käyttäytymismalleissa (perintötekijöissä) esiintyy osa metsästykseen liittyvästä käytösketjusta jo 8 viikon iästä alkaen ja koiran tuijottaminen pelottaa ja karkottaa lampaita.  Korostuvat metsästyskäytöksen osat ovat vaaniminen, tuijotus ja takaa-ajo. Loppuosaa ketjusta (tarttuminen, tappo, paloittelu) paimenella ei saa olla ”näkyvissä”. Koira siis siirtää lampaita kauemmas itsestään saaliskäyttäytymisellään. Maremmano-abruzzesella ei ole mitään osaa metsästyskäytösketjusta ”näkyvissä”. On erikoista huomata, että se ei esimerkiksi osaa paloitella isoa lihapalaa juuri tämän takia. Se syö kuolleen lampaankin vasta sen jälkeen, kun sen ruho on valmiiksi revitty auki.  Sillä ei siis ole ”petoeläimen elkeitä”, kuten kaikilla muilla (muihin käyttötarkoituksiin) kehittyneillä roduilla. Se on lampaan ja ”pennun näköinen”, valkoinen, rauhallinen ja käyttäytyy lampaidensa edessä nöyrästi kuin pentu. Näistä syistä lampaat kokevat m-a:n turvallisena ja hakeutuvat sen lähelle. Pentuna m-a puolestaan hakee suojaa ja turvaa lampaistaan.

 

M-a voi tappaa ja syödä hiiriä, myyriä ja pieniä jäniksiä. Tämä ominaisuus on välttämätön taito, jotta koirat olisivat pysyneet hengissä muun ravinnon puuttuessa karuilla vuoristoseuduilla. Omassa laumassaan elävään lemmikkikaniin koira suhtautuu hyvin herttaisesti. M-a:lla on poikkeuksellisen ”täydellinen” ja tehokas ravinnonkäyttötapa ja lisäksi se on kaikessa toiminnassaan mahdollisimman energiaa säästävä ja taloudellinen. Kokoonsa nähden se syö suhteellisen vähän. Karuissa oloissa sen oli selviydyttävä hyvin niukalla ja vaatimattomalla ravinnolla, jopa ilman ruokaa useita päiviä.

Metsästyskäyttäytymistä ilmentävä koira innostuu heitetystä pallosta, kepistä ja patukan vetämisestä. Sen leikki sisältää paljon takaa-ajoa ja tarttumista. M-a ei kiinnostu heittoleikeistä tai leikkimielisestä vetokamppailusta. Päinvastoin - se usein väistää, kääntyy pois, käy makaamaan tai jopa ärtyy nenän edessä heiluvalle patukalle ja mahdollisesti myös sen heiluttajalle. Jos sen vastapuolelle lähettämät edellä mainitut nk. rauhoittavat signaalit eivät tule ymmärretyiksi, tulee koiran käytökseen aggressio mukaan. Jo tämän käyttäytymissarjan alussa tulisi ihmisen älytä lopettaa koiran ”kiusaaminen”. Koira ei siis tulkitse tapahtumaa leikiksi vaan häiriöksi ja uhaksi, josta on päästävä eroon. M-a:n tyypillinen leikki pentuesisaruksiensa kanssa on painimista, jossa se harjoituttaa voimiaan tulevaa mahdollista puolustushyökkäystä varten.

Ihminen ei saa koskaan leikkiä painimista tai vetoleikkejä m-a:n kanssa. Vastarinnan nostaminen ja fyysinen ”mittailu” ihmisen kanssa voi koitua vahingoksi koiran aikuistuttua.  Koira voi myös ikuisesti jättää mieleensä tilanteet, joissa ihminen on hyökännyt sitä kohti. Eläminen sellaisen koiran kanssa, jolla on muistissaan, että ihminen on ollut uhka, voi olla jatkossa hyvin vaikeaa, koska koirasta on tullut tämän yhden kokemuksen perusteella hyvin varautunut ihmisille.

            

M-a ja lampaat

                                                            

Rodussa ja samassa pentueessa voi olla persoonallisuudeltaan ja ominaisuuksiltaan erilaisia yksilöitä. Kaikilla pennuilla ei ole perinnöllisiä edellytyksiä päteviksi lammasvahdeiksi. Esimerkiksi jo pentuna lampaille aggressiota osoittavat yksilöt tai pennut, jotka ovat täysin välinpitämättömiä niitä kohtaan, eivät ole sopivia.  Kasvatustyössä olisi suoritettava tarkkaa valintaa laumanvartijalle tyypillisten luonteen ominaisuuksien suhteen, jotka ovat uskollisuus, luotettavuus ja suojeleminen. Kaksi ensin mainittua ovat oleeliset, suojeleminen on  automaattinen seuraamus näistä. Ominaisuuksilla on geneettinen taustansa, mutta aina tarvitaan myös ympäristön oikea tuki, jotta ne ilmenisivät oikealla tavalla.

Lampaita vartioivassa koiralaumassa on tarpeen olla sellaista erilaisuutta, joka tekee yhteistyöstä täydellistä. On koiria, jotka ovat rohkeita vihollisen läsnä ollessa, mutta eivät välttämättä aisti sitä matkan päästä. Joku voi olla susien kauhu, mutta ujo ihmisten suhteen. Joku toinen voi olla  säyseä ihmisille, mutta onkin sitten vieraiden koirien vihaaja. Jotkut ovat erikoistuneet häätämään kettuja ja niin edelleen. Koira, joka on kasvanut ja elänyt karussa ympäristössä ilman ihmisen ”kesyttämistä”, voi tulla tervehtimään vierasta ihmistä häntä heiluen, mutta olla erittäin aggressiivinen susille ja muille petoeläimille. Jotkut yksilöt ovat selvästi vilkkaampia kuin toiset. Nartut ovat yleensä herkemmin reagoivia ja epäluuloisempia kuin urokset. Narttujen läsnäolo pitää urokset paremmin reviirillään. Molempia sukupuolia siis tarvitaan tehokkaaseen pedontorjuntaan.

Lampaita vartioivia koiria tulee aina olla useampia kuin yksi etenkin silloin, jos lampaita on paljon ja laitumet sijaitsevat kaukana pihapiiristä. Hyvä työpari on uros ja narttu. Jos lampaita on parisataa, tarvitaan jo kolme koiraa. Laajoilla laidunalueilla Italiassa vielä useamman lampaan kanssa on ollut tapana käyttää kolmea urosta ja yhtä narttua. Narttu on hälyttäjä ja urokset vahvoja mahdollisissa yhteenotoissa. Sukua saa jatkaa vahvin nartun suosikki. Kaksi veljestä voi myös olla hyvä yhdistelmä, mutta ei koskaan kaksi siskosta. Työkoiran sterilointi on usein välttämätöntä ja se voidaan tehdä jo hyvin nuorelle koiralle.

Lampaita vartioivan koiran on oltava:

M-a:lle kaikki vieras on periaatteessa mahdollinen uhka ja sen kuuluu reagoida kaikkeen outoon, erikoiseen ja tavallisuudesta poikkeavaan, jonka se havaitsee omalla alueellaan.

Suomessa hyvältä lammasvahdilta edellytetään ehdotonta luotettavuutta, uskollisuutta ja omaa päätöksentekokykyä ja tilanteiden arvioimista, koska meillä ei lampaiden kanssa kulje ihmispaimen. Mikäli paimen on mukana laitumella, pysyy enemmän ihmiseenkin sosiaalistunut koira lampaiden mukana ja pystyy hoitamaan vahdinvirkansa moitteettomasti.  Monilla ihmisillä on hyvin ennakkoluuloisia ja epäileviä ajatuksia ja kielteinen asennoituminen laumanvartijakoiraa kohtaan. Tällainen itsenäinen ilman ihmisen koulutusta ja ohjausta työskentelevä koira on suomalaisille hyvin vieras ja outo asia, koska meillä ei ole perinteitä tällaisten koirien käyttämiseen. Monella on voimakas tarve koiran kontrolloimiseen, jopa vieraan koiran olisi “kumarrettava” vierasta ihmistä. Kaikenlainen ihmisiin kohdistuva suvaitsevaisuus ja erilaisuuden ymmärtäminen on kuitenkin nykypäivän myönteinen muutos. Miksei se voisi ulottua koskemaan myös  toisentyyppistä koiraa kuin saksanpaimenkoira, noutaja, perhoskoira tai suomen pystykorva, joita kaikkia pidetään erittäin tarpeellisina niissä “viroissaan”, joihin niillä on perimässään edellytykset?

  M-a:sta on paljon tutkittua tietoa kirjallisuudessa ja internetissä, joten perehtyminen koirien käyttämiseen ainakin tällä tasolla on monelle mahdollista. Rodun täysipainoinen kasvatustyö vaatii sen kulttuurihistoriallisen taustan tuntemista ja sen alkuperäiseen elinympäristöön tutustumista. Koirien työskentelyä lampaiden kanssa on tärkeää mennä ihan paikan päälle katsomaan.

M-a on erittäin reviiritietoinen (kuten muuten me suomalaisetkin), tiettyä rajaa ei sen alueelle ylitetä ilman omistajan läsnäoloa. Aita on selkeä rajamerkki ja jollei sitä ole, määrittelee koira itse kriittisen rajan. M-a on omimmillaan isoilla alueilla, joilla sen luontainen käyttäytyminen pääsee esille. M-a:n reviiri voi ulottua 200 - 400 metrin päähän ydinalueesta. On tärkeää tehokkaan vartioinnin kannalta käydä tarkastamassa myös äärialueita ja sitten palata takaisin kotiin. Ollessaan alueensa ulkopuolella ja pois laumansa läheisyydestä koirat käyttäytyvät rauhallisesti ja viisaan varovaisesti eivätkä yleensä anna itseään kiinni, koska niiden on tärkeää jo kohta palata kotiin. Italiassa näkee paljon oman onnensa varaan jätettyjä rotumme edustajia sekä pihojen ja lammaslaumojen vartijoita, joilla on vapaa liikkumismahdollisuus joka suuntaan. Ne pysyttelevät kuitenkin rauhallisesti kauempana, kun ne ohitetaan sen kummemmin noteeraamatta.

Uhan lähestyessä m-a aloittaa haukkumisen ja epävarmuutta sisältävien dominanssieleiden osoittamisen juosten samalla eteenpäin. Sitten se pysähtyy miltei täsmälleen uhan ja vartioitavan kohteen puoliväliin ja lähtee yhtäkkiä häntä koipien välissä juoksemaan takaisin vartioitaviensa lähelle. Tämä lähestymis-loitontumiskäyttäytyminen (approach-withdrawal behaviour), joka muistuttaa epävarman pennun reaktiota uuteen, outoon asiaan, hämää vastapuolta ja tarvitsee toteutuakseen riittävästi tilaa. Tavanomaisuudesta poikkeaviin ja uusiin asioihin reagoiminen haukkumalla on yksi tärkeä ominaisuus, jonka pohjalta laumanvartijoita on aikoinaan alettu ”valikoida”. M-a on neonataali- eli varhaisvaiheen koira, jonka ulkomuoto ja käyttäytyminen ovat ”pysähtyneet” noin nelikuisen pennun tasolle. Aikuinen m-a on siis iso, paljon pentumaisia eleitä käyttävä koira. Epävarma käytös (uhkaeleitä ja alistumiseleitä sekaisin) hämmentää vastapuolta ja jo sen mahdollisuus, että koiran käytös muuttuu raivoisaksi aggressioksi, saa pedon luopumaan aikeistaan. Koiran aggressiivinen puolustushalu alkaa nousta, koska sen karkottamiskäytös vahvistuu tunkeilijoiden loittonemisesta. Fyysisesti ja henkisesti m-a on valmis vasta kolmen, neljän vuoden iässä. Ensimmäiset merkit vartioinnista ilmenevät tavallisesti lähempänä kahta vuotta. Sitä ennen koiralta ei voi edellyttää tehokasta työskentelyä.

M-a:n vartiointi on siis pääasiassa uhan pitämistä loitolla ja sen karkottamista tarvittaessa. Uhan kimppuun se hyökkää vasta viime vaiheessa, kun ei pääse enää peräytymään. Tämä on ainoa vaihtoehto päästä uhasta eroon, jollei perääntymismahdollisuutta ole. Fyysiset yhteenotot susien kanssa ovat harvinaisia.

M-a elehtii lampaille kuten toisille koirille. Eleet, joita hyvällä lammasvahdilla näkee, ovat nöyryyttä osoittavia, rauhaa ylläpitäviä ja vastapuolen aggressiota alentavia signaaleja.  Ne ovat pennuilla paljon nähtäviä ALISTUMISELEITÄ kuten lähestyminen lampaita kohti korvat taakse vedettynä, lampaan suupielien nuoleminen (pennun ruuankerjäämiskäytös), katseen välttäminen, silmien räpyttely, pään kääntäminen, tassun ojentaminen, jalat hieman levällään istuminen, maahan asettuminen ja selälleen heittäytyminen lampaan tutkittavaksi. Samat eleet näkee oikein ymmärretyllä m-a:lla omaa ihmisperhettään kohtaan!

Koira tekee tuttavuutta, =TUTKIVA KÄYTTÄYTYMINEN, lampaan kanssa kuten toisia koiria tervehtiessään; haistellaan suupielet, korvat ja sukuelimet. Alistumiseleiden esittäminen lampaille ja tutkiva käytös niitä kohtaan osoittavat, että koiralla on oikeanlaiset lammasvahdin ainekset perimässään.

Ongelmia lampaiden kanssa

Varhainen sosiaalistaminen (6-8vk otollisin ikä) vain lampaisiin on yksi edellytys sille, että koira pysyy lampaiden kanssa laitumella ilman paimenta. Pentu tai pennut on laitettava heti lampaiden tilaan asumaan ja ihmiskontaktit pidetään ensimmäisen viiden kuukauden ajan mahdollisimman vähissä. Tämän ajan tiiviisti lampaiden kanssa elänyt m-a suhtautuu niihin loppuelämänsä kuin primaarisiin sosiaalisiin kumppaneihinsa. Se elehtii niille kuten toisille koirille. Tästä esimerkkinä on esimerkiksi se, että koira voi murista myös lampaalle puolustaessaan siltä ruokaansa. Koira ei toimi näin, jos se kokee vastapuolen saaliinaan eikä omaan sosiaaliseen ryhmäänsä kuuluvana.  Pennun hoitamisessa on hyvä käyttää tiettyjä rutiineja.

Jos lampaat eivät ole tottuneet koiraan tai ovat arkoja, on oltava hyvin huolellinen, jotta pentu ei vahingoitu ja jää lampaiden jalkoihin. Se on pidettävä omassa aitauksessaan turvassa siten, että sen on kuitenkin mahdollista ottaa kontaktia lampaisiin. Aggressiivisia lampaita, jotka voivat vahingoittaa pentua, ei saa olla laumassa ja karitsoitaan vahtivat uuhet voivat olla vaarallisia pennulle. Lampaat on myös hyvin huolella totutettava koiraan. Sosiaalistamis-tutustuttamisprosessi tapahtuu siis aina sekä koiran että lampaiden ehdoilla.

Leikkivä karitsa tai juokseva lammas voivat provosoida koiran mukaansa. Leikin yhteydessä tapahtuva takaa ajaminen päättyy usein tarttumiseen ja siitä voi  lammas vahingoittua. Pienet karitsat ja pentu eivät ole toimiva yhdistelmä, jos pentu innostuu vaikka pureskelemaan karitsan korvia. Tällöin pentua tulee alussa kasvattaa aikuisten rauhallisten lampaiden seurassa valvotusti. Alkavat mahdolliset ongelmat on lampurin hoidettava järjestelyin heti pois, ettei ongelmakäytös pääse toistumisen kautta vahvistumaan. Pennulle on järjestettävä pureskeltavaa ja sen on päästävä säännöllisesti juoksentelemaan, jotta se jaksaisi olla rauhassa lampaidensa kanssa.

Myös hyvin lampaisiin sosiaalistunut pentu voi leikkiä lampaiden kanssa. Tämä on ehdottomasti kiellettyä ja käytös on kitkettävä pois heti sen ilmetessä. Jos tämä ei kunnolla onnistu, ja pentu vielä isompanakin leikkii lampaiden kanssa, ei siitä koskaan kehity luotettavaa vartijaa. Tavallisimmin rajumpaa leikkimistä näkyy 5kk jälkeen, jolloin m-a:n sosiaalistumisvaihe on ohi, ja sitä voi näkyä noin 12 kk ikään asti. Silloin on oltava tarkkana, pentua on valvottava myös laitumella ja järjesteltävä olosuhteet siten, ettei väärä käytös pääse vahvistumaan. Lampaita vartioiva m-a ei ole myöskään lasten leikkikaveri ja se on syytä kasvattaa erilleen myös paimentavista, saalisvietin omaavista paimenkoirista tai perheen muun rotuisista koirista.  Pennuilla on riittävästi seuraa toisistaan ja lampaistaan.

Sairaat, matoiset, jalkavaivaiset ja oudosti käyttäytyvät lampaat voivat juuri kyseisen poikkeavuutensa vuoksi joutua m-a:n hyökkäyksen kohteiksi. Tällaisen tapahtuman sattuessa on syy selvitettävä ja yleensä lammas poistettava, harvoin koiraa. Samasta ilmiöstä on silloin kysymys, kun ihmiseen ensisijaisesti sosiaalistunut m-a reagoi epäluuloisesti ja aggressiivisesti humaltunutta, horjuvaa tai muuten koiran mielestä poikkeavasti käyttäytyvää ihmistä kohtaan. Itse laitan nukutuksessa olleen koirani aina heräämisen ajaksi erikseen muista, koska tokkuraisen epävakaa olemus tekee muut koirani epäluuloisiksi.

Koira voi myös reagoida hyökkäävästi, jos lammas on tarttunut päästään kiinni aitaan tai kun vahdittavat eläimet nahistelevat keskenään. Australian pingviinivahinko sattui tilanteessa, jossa koira tulkitsi kahden nuoren pingviinin leikin taisteluksi ja meni ”riitapukareiden” väliin käyttäen hampaitaan. Väliinmenokäytös on kaikkiin koiriin ”ohjelmoitu” vaistonvarainen käytös, nk. rauhoittava signaali, jota jotkut koirat käyttävät enemmän kuin toiset. Ihmislajin ollessa kysymyksessä ei ole harvinaista, että kahden ihmisen halatessa toisiaan, koira tulee hössöttäen tai jopa hampaitaan käyttäen väliin. Tai, kun koira kiilaa väliin omistajan silittäessä perheen toista koiraa. Tai, kun koiraryhmässä kahden koiran vauhdikkaaseen ja äänekkääseen leikkimiseen puuttuu ”kolmas pyörä”.  Koiralle läheisyys merkitsee aina uhkaa ja se koettaa selviytyä tai selvittää tilanteen vaistonvaraisella tavallaan. Koiran oma temperamentti ja tottuminen “omiensa” tapoihin vaikuttaa aina sen reaktioihin, kaikki eivät ole yhtä herkkiä “väliinmenijöitä” tai yhtä herkkiä reagoimaan ympäristönsä muutoksiin.

Joskus ensimmäisen karitsan syntymä voi aiheuttaa hämmennystä ja nuori koira voi vahingoittaa sitä olematta silti jatkossa karitsantappaja. Tämä on poikkeava ja uusi tilanne koiralle. Nuorta koiraa on siis valvottava ensimmäiseen karitsointiaikaan. Koiraa kannattaa myös seurata silloin, jos laumaan tuodaan uusia lampaita. Koira tuntee omat lampaansa ja lampaat tuntevat omat koiransa kuten myös oman ihmishoitajansa. Koira voi kokea vieraan eläimen läsnäolon uhaksi omille eläimilleen, joten uudet tulokkaat on tarpeen vaatiessa esiteltävä sille ajan kanssa. Tuttuus luo turvallisuutta, joka pitää rauhallisena. Uudet eläimet olisi aina esiteltävä jo kotona oleville pitämällä niitä ensin viereisessä aitauksessa. Eläinten kanssa työskentelevän on osattava nähdä, koska tilanne on sopiva “portin avaamiselle.” Näin eivät eläimet stressaannu ja yhdessä eläminen saa rauhallisen alun.

Pentua sosiaalistettaessa lampaisiin on syytä esitellä sille kaikki lauman jäsenet pienissä ryhmissä. Pentu, joka on kasvanut pian teuraaksi menevien lampaiden kanssa, voi mennä hyvin hämilleen, kun alkuperäiset sosiaalistumisen kohteet viedäänkin pois. Sosiaalistamisvaiheessa on siis käytettävä sellaisia lampaita, jotka jäävät pidemmäksi aikaa laumaan ja joiden mukana pentu voi lähteä laitumelle noin 7kk ikäisenä.

Jotta koira pysyisi laitumella ilman ihmistä (paimenta), on sen siis oltava erinomaisesti sosiaalistunut vartioitaviinsa. Ihmisten parissa kasvanut koira voi hoitaa tehtävänsä vain pitävän aidan takana tai silloin, jos lampaat ovat ”pihapiirissä”. Toisiin perheen muun rotuisiin koiriin kiintynyt m-a voi pyrkiä kontaktiin niiden kanssa. Se, että onko m-a sopuisa perheen muiden koirien kanssa, riippuu aina molemmista osapuolista; niiden sukupuolesta, ikäeroista, luonteesta jne. Yleensä ottaen m-a on erittäin taitava sosiaalisessa kanssakäymisessään muiden perheen koirien kanssa. Vieraita paimenkoiria, muita koiria tai vieraita eläimiä se ei välttämättä alueellaan siedä.  Tämä on täysin normaalia laumanvartijakoiran käyttäytymistä, koska se on tarkoitus suhtautua siten, että kaikki vieras voi olla mahdollinen uhka.

Uroskoira voi pyrkiä pois työalueeltaan lähistöllä olevan juoksuisen nartun perään tai ehkä koiran vakituinen työkumppani on viety pois laumasta ja tämä sekoittaa yksin jääneen kuviot. Jos lampaiden kanssa työskentelee useampi koira, ovat ne myös aina toisiinsa hyvin sosiaalistuneita ja kiintyneitä. Jos useita koiria kasvatetaan yhdessä, eivät ne välttämättä pysy toisistaan erossa jos ne laitetaan eri lammasryhmiin. Jotta koira pystyy vartioimaan erillisiä lammaslaumoja, on sen vapaasti päästävä välissä olevien aitojen yli. Laidunalueen vaihto lammasryhmän kanssa sujuu helpoiten, jos koiralla on ”siirtokoppi”, joka siirrettään samalla. Koiran on helpompi orientoitua uuteen alueeseensa, kun joku sille tuttu asia pysyy mukana. Muuten voi käydä niin, että koira pyrkii siirtämään lampaansa takaisin entiselle alueelle.  Kesäkuumalla on koirilla oltava laitumella suoja auringolta, muuten ne saattavat hakeutua kauemmas lampaista varjoa hakemaan. Toisaalta on huomioitava, että m-a:lla on erittäin hyvät aistit ja se voi päivät ”nukkua sikeästi” multakuopassa pensaan alla, mutta olla silti valppaana heti reagoimaan lampaiden alkavaan levottomuuteen. Illan hämärtyessä ja viilentyessä alkavat pedot enimmäkseen liikkua ja silloin koirat valpastuvat: alkaa partiointi ja varoitushaukahtelu.

 

Ympäristön aiheuttamia ongelmia

Alueesta, jossa m-a vartioi lampaita, on aina ilmoitettava ympäristölle selkein kyltein, jossa on omistajan puhelinnumero ja, jossa myös toivotaan koirille työrauhaa. Valitettavan usein viime vuosien aikana on sattunut tilanteita, joissa eri rotuisia laumanvartijakoiria on kiusattu ja ärsytetty aidan vieressä. Käsittämätöntä mutta totta: asialla ovat olleet ihan aikuiset ihmiset! Tällaisessa tilanteessa vahtikoira voi helposti ”polttaa kääminsä”, koska turhautuu siitä, ettei pääse vaikuttamaan tilanteeseen millään tavalla. Stressitason nousu voi aiheuttaa jopa ”siirrettyä aggressiokäyttäytymistä”, joka kohdistuu viereen tulevaan laumatoveriin.  Toinen tilanne, josta raavas maajussi menettää malttinsa on se, että koira eksyy hänen peltonsa reunalle ja julkeaa haukkua siellä. Tästä tulee huutia ja tavallinen häätämistapa on kova karjunta, kättä pitempi ja täysillä kohti koiraa! Sen jälkeen soitto koiran omistajalle, poliisiuhkaus tai....todella, ilmoitus, että omalla hirvikiväärilläänkin hän sen räksyttäjän voi teilata! Voi vain kuvitella, mitä hyvämuistinen koira kyseisestä naapurista tämän episodin jälkeen tuumaa!! Sydänystävää tämä isäntä ei koskaan enää tule koirasta saamaan. Italialaiset paimenet sanovat, että kun m-a on kerran elämässään kohdannut suden, se ei ikinä sitä unohda. Maremmano-abruzzesen kokemat voimakkaat epämieluisuudet ja voimakkaat miellyttävät tapahtuvat pysyvät sen mielessä ikuisesti!! ”Norsun muisti” on m-a:n erityinen luonteenominaisuus, joka on välttämätön vahtikoiralle.

Lainsäädännöstä

Maremmano-abruzzesen pitämisessä on paljon asioita, joita voi asiallisesti keskustelemalla ja selvittämällä naapuruston ja  muiden tahojen kanssa etukäteen sopia. 

Lupaa koiran irti pitämiseen muualla kuin omalla maalla voi kysyä maanomistajalta tai metsästysseuralta. Lupa on henkilökohtainen eli sitä tai osaa siitä ei voi siirtää kolmannelle osapuolelle. Lupa ei siis koske kenenkään toisen koiraa. Lupa voi olla joko suullinen tai kirjallinen. Metsästyslain puolivuosittainen kiinnipitovelvollisuus (1.3.-19.8.) ei koske kaikkia koiria:

Alle 5kk ikäinen koira saa olla tuonakin aikana irti.

Kiinnipitovelvollisuus ei koske myöskään virkakoiria eikä myöskään paimennus-, opas-, vartiointi- tai vastaavassa tehtävässä toimivia tai siihen koulutettavia koiria.

Koiran tappo-oikeus on vain poliisilla.

Koiran hankinta tuotantoeläinten suojaksi ja oman elinkeinon turvaamiseksi asiallisin perusteluin oikeuttaa myös verovähennyksiin.

Koiran työskentelystä alueella on ilmoitettava asiallisin varoituskyltein!

Jokamiehen oikeus antaa ihmiselle luvan liikkua jalan, pyörällä tai hiihtäen toisen maalla. Liikkumisoikeus ei koske toisten pihamaita, peltoja tai istutuksia. Liikkumisesta toisten mailla ei saa aiheutua vahinkoa eikä maastoon saa jäädä pysyviä jälkiä. Toisten tuotantoeläinten tiloissa liikkuminen ei ole sallittua ja niiden laitumilla käyskentely voi olla myös hyvin vaarallista. Karjan joukossa voi nimittäin olla vieraille hyvin epäluuloisia ja vihaisia yksilöitä. Vaikealta tuntuu ihan maalaisjärjellä ymmärtää sekin, että ne raikkaimmat metsän antimet juuri sieltä löytyisivätkään!!!

Jotta m-a:sta kasvaisi hyvä lammasvahti, on sen omistajan uhrattava paljon aikaansa ja ajatuksiaan pennun kasvatukseen ja mahdollisten ongelmien hoitamiseen. Meidän yhteiskunnassamme lammasvahdeilta edellytetään todella perusteellista luotettavuutta ja sitoutumista laumaansa. Tietoa koirista tarvitaan paljon, jotta asenteet muuttuisivat myönteisemmiksi ja ymmärtäväisemmiksi.

Maremmano-abruzzese on tehokas lampaiden, muiden eläinten ja syrjäisten maalaispihojen vartija meillä Suomessa. Se pitää murtovarkaat loitolla ja lapset voivat olla turvallisesti joskus ilman vanhempiaankin kotona. Minun kolme lastani saattoivat nukkua rauhassa pari tuntia aamuisin kotona ennenkuin itse ehdin yötyöstä paikalle isän jo lähdettyä töihin, koska omakotitalomme pihaa vartioivat kolme komeaa m-a urosta. Koiria käyttämällä tulisivat myös luonnonsuojelulliset näkökohdat huomioitua ja metsän eläimet saisivat olla rauhassa.

M-a pihavahtina ja perheenjäsenenä

Maremmano-abruzzesen pitäminen ahtaalla piha-alueella aidan takana, jonka lähellä kulkee koiria ja ihmisiä, jotka ”fiksusti” kommentoivat haukkumista oman koiransa haukkumisen säestyksellä, on m-a:lle erittäin stressaavaa. Uhka on lähellä, mutta mitään ei voi tehdä. Kovaa, lähes kohti tulevat autot, pyöräilijät, ja lenkkeilijät voivat myös ärsyttää koiraa (kaikki, joka tulee kovaa ja kohti, on kaikkien koirien mielestä uhkaavaa). Tässä meillä nyt sitten on valmiina hermostunut, haukkuva koira, jonka käytökseen omistaja yrittää puuttua vaihtelevalla menestyksellä. Koira-rukka saa lisäksi ”luonnevikaisen leiman” otsaansa.  Lopputuloksena on usein omistajan väärän vahvistamisen vuoksi vielä enemmän räyhäävä koira. Italiassa näkyy sama ilmiö koirilla, joita pidetään ympäristön ahtauden takia pienissä tarhoissa. Kysymyksessä ei ole siis luonteen ”geenimutaatio”, joka pompsahtaa esille italialaisten tuontikoirien jälkeläisissä täällä Suomessa, vaan ympäristömme epäedullinen vaikutus. M-a, joka saa maleksia isolla, rauhallisella alueella vapaana ja joka ei joudu koko ajan kuuntelemaan omistajan ohjeistuksia tai kulkemaan lyhyessä taluttimessa, on rauhallinen kuin viilipytty ja reagoi vain todellisen uhan ollessa kysymyksessä, kuten tämän rodun kuuluukin.

M-a:n vartiointikäytökseen kuuluu haukkuminen etenkin illan hämärtyessä, partiointi alueella ja sen rajojen merkitseminen virtsa- ja ulostemerkein. Sellaisille alueille, joilla haukkuminen mahdollisesti häiritsee naapureita, ei pidä ottaa m-a:ta. Ja vielä suurempi syy on olla ottamatta, jos itse on kovin ”allerginen” haukkumiselle. Jos haukkumiseen koko ajan puututaan, menee koira sekaisin ja siitä tulee epävarma ja se haukkuu vielä enemmän. Kokemuksestani voin kertoa, että m-a oppii nopeasti tavanomaiset ympäristössä tapahtuvat asiat ja äänet, jonka jälkeen se haukahtelee vain rutiinista poikkeaville tapahtumille. Muutamia huvittaviakin tilanteita on koirieni kanssa vuosien varrella tullut eteen. Ne ovat hyvänä esimerkkinä siitä, miten herkkiä jotkut m-a:t todella ovat reagoimaan tutussa ympäristössään tapahtuville muutoksille: poikani uusi mopo oli tuotu pihalle... yksi uroksistani hyökkäsi oitis sen kimppuun. Tyttäreni sai pienenä kävelevän leikkikoiran, joka haukahteli hassusti........se sai olla rauhassa vasta sitten, kun olin itse pidellyt sitä sylissäni ja esitellyt sen perusteellisesti yhdelle urokselleni.  Kävelytiemme varrelle oli ilmestynyt liikennemerkki....se sai kuulla koiraltani kunniansa. Oranssin värinen haketin oli viety hoitolamme taakse....tulin metsästä nuoren nartun kanssa, joka sai hysteerisen kohtauksen ennen kuin itse totesin tämän uuden ilmiön.

Koira ei sovi ympäristöön, jossa on paljon häiriöitä ja vaihtelevia tapahtumia. Tällaisissa oloissa siitä tulee levoton, turhautunut ja stressaantunut, ärsytyskynnys aggressioon madaltuu ja puolustushalu korostuu.

Maremmano-abruzzese ei ole Italiassa seurakoira vaan se on kehittynyt ulkona eläväksi työläiseksi. Vapaana lampaiden kumppanina elävän koiran elämä on yksinkertaista, jos vertaa sitä ihmisen seurana olemiseen. Ihmisten halujen mukaan toimiminen on monesti vaikeaa ja vierasta itsenäiselle, omaehtoiselle ”maalaiskoiralle”. Kysymys ei ole siitä, ettei koira oppisi. M-a oppii kerrasta, jos se on stressitön ja asiat opetetaan sille oikealla tavalla palkitsemisen avulla. Jos ihminen haluaa harrastuskoiran tai kaikkia kohtaan joka hetki sosiaalisen lemmikin, ei m-a ole oikea valinta.

M-a voi vartioida ruokaansa muilta koirilta erittäin voimakkaasti. Siksi se on syytä ruokkia omassa tilassaan ja rauhassaan perheen muilta koirilta. Jos omistajan tarvitsee ottaa siltä jotain pois, on aina tehtävä vaihtokauppa, joka on koiralle mieluisa. Näin ei esiinnytä ”ryöstäjänä” eikä herätetä koirassa epäluottamusta. M-a ei tunne tarvetta vartioida ruokaansa omilta ihmisiltään, jos se on saanut syödä rauhassa. Ruuan kanssa pelaaminen----otan pois-annan takaisin (pureeko se vai eikö se pure?)----ei todella ole mikään tapa osoittaa koiralle ”johtajuutta”. Jos koira tällaisessa tilanteessa puree, voi vain miettiä miltä itsestä tuntuisi joutua tilanteeseen, että on juuri haukkaamassa herkkuvoileivästä ja joku tulee ja tempaisee sen nenän edestä! Jos tällaista tapahtuu, on koira takuulla entistä varautuneempi seuraavassa ruokailutilanteessa ja yksi epäluottamuksen siemen koira-omistajasuhteessa on itämässä.

Muita tapoja nostaa m-a:n vastarintaa ja pilata tulevaa yhteiselämää on koiran raivokas repiminen alas sohvalta tai sängyn päältä. Miksi? On parempikin tapa: otetaan nöyrästi lihapulla ja houkutellaan koira alas kehujen kera. Sitten laitetaan makuuhuoneen ovi kiinni ja sohvan päälle tuoli poikittain. Toinen käyttökelpoinen vaihtoehto on houkutella koira taluttimen kanssa pois. 

M-a asettuu usein oviaukolle ”nukkumaan” tai todellisuudessa vartioimaan kulkuväylää. Omalla pihallaan se nukkuu tavallisesti kuistilla ulko-oven edessä tai hakee pihalta mahdollisimman korkean ja keskeisen paikan, josta on hyvä tähystellä. Koppiin se ei mene, jollei se sijaitse koiran mielestä riittävän keskeisellä paikalla vartiointitehtävän näkökulmasta.

Vieraita tulee koiran reviirille

Jos koira on avoin ja ystävällinen ihmisille ja omistajansa ”hanskassa”, ei vieraiden tuleminen sen reviirille ole ongelma omistajan läsnä ollessa. Koira vaistoaa omistajansa mielentilat varsin herkästi ja on tärkeää, että omistaja suhtautuu tilanteeseen rauhallisesti ja toivottaa vieraan ystävällisesti tervetulleeksi. Mikäli koira on ujo tai epäluuloinen, on pidettävä huoli siitä, että se pysyy omistajan kehotuksesta kauempana eikä pelottele vieraita. Tarpeen vaatiessa koira laitetaan vieraiden ajaksi omaan aitaukseensa. Ihmisperheen jäsenenä elävä koira pitää omia ihmisiä ja kaikkea muuta alueellaan olevaa suojeltavinaan. Sen omistajan on oltava todella koiran luottamuksen arvoinen, jotta se voisi huoletta luovuttaa vartiointitehtävän ihmiselle! Kysymys on siis ihmisen hallinta- ja kommunikointitaidosta m-a:n kanssa.

Kun omistaja ei ole paikalla, ei vierailla ole asiaa koiran vartioimalle alueelle. Järjestelyin on sovittava, että nuohooja, sähkömies, pesukoneenkorjaaja ja muut tarvittavat henkilöt tulevat silloin, kun omistaja tai mahdollisesti joku muu koiran hyvin tuntema ”luottohenkilö” on paikalla. Lasten ei ole syytä tuoda vieraita lapsia kotiin vanhempien poissa ollessa. Lasten leikit ovat usein kiihkeitä ja kovaäänisiä. Koira on silloin tarkkana ja voi mennä pysäyttelemään esim. hippasilla juoksevia lapsia ja hermostua toisiaan tönivistä lapsista.  Sen ”oman” lapsen kiljunta voi olla koiralle ”hätähuuto” ja se sotkeutuu tilanteeseen perheenjäsenensä urhoollisena pelastajana.

Vieras ei voi nostaa syliinsä perheen vauvaa tai mennä edes vaunujen lähelle, jos koira on läsnä. M-a on hyvin suojeleva oman perheen lapsia kohtaan ja tarkka ”katraastaan” etenkin silloin, kun ympäristössä tapahtuu samalla jotain muuta erikoista. M-a:ta on aina syytä valvoa, kun talossa on vieraita. Kun vieraat poistuvat ovesta pihalle, jossa koira oleskelee, on omistajan mentävä ensimmäisenä ulos ja vieraat tulevat perässä. Jos vieras yhtäkkiä poistuu portista ja sitten päättääkin tulla takaisin, ei koira päästä häntä tulemaan ilman omistajaansa. Omistajan on siis oltava varmuuden vuoksi ”turvamiehenä”. Jos koiraa ei pystytä valvomaan, on se laitettava tarhaan.

On olemassa m-a yksilöitä, jotka ovat erittäin tarkkoja kotialueestaan ja ne käyttäytyvät vieraita kohtaan kuin yö ja päivä riippuen siitä kummalla puolella aitaa ollaan. Tällaisen koiran voi tutustuttaa vieraaseen aidan ulkopuolella ja ohjastaa sen sitten taluttimessa pihalle, jolloin ensin menee vieras, sitten omistaja ja viimeisenä koira ehdottomasti omistajan takana. Sitten on olemassa ihmisiä, jotka herättävät syystä tai toisesta koiran epäluulon, vaikka näyttävätkin omistajan silmissä käyttäytyvän ”normaalisti”. Näissä tilanteissa koira on paras laittaa aitaukseen. Sen ei todellakaan tarvitse olla kaikkia ihmisiä vastaanottamassa. Koiran ylireagoiva vartiointi voi johtua myös sen stressitason noususta ja epävarmasta omistajasta. Epäluotettavaa omistajaa m-a ei kunnioita eikä kuuntele! M-a on rauhallisen ja itsevarman ihmisen koira.

Kotipihaa vartioivasta koirasta on oltava selkeä varoituskyltti portissa ja muilla väylillä, joista alueelle sisään tuleminen on mahdollista. Kyltissä on oltava myös kehotus odottaa omistajan saapumista ja puhelinnumero, johon tulija voi soittaa.

Tarhassa pitäminen

Maremmano-abruzzese rakastaa vapautta eikä sitä saa pitää pelkästään tarhassa. On olemassa yksilöitä, jotka stressaantuvat voimakkaasti ja aloittavat ”hitsaamisen” heti jouduttuaan aidan taakse ahtaalle alueelle. Haukkuminen ja ärhentely nostavat koiran stressitasoa ja sen reaktiot kaikenlaisiin tilanteisiin korostuvat häiritsevästi. Tilapäinen tarhaaminen on usein välttämätöntä ja onnistuu kyllä, kunhan siellä oleminen tehdään koiralle miellyttäväksi.

Koira, joka on otettu omakotitalon pihan vahdiksi, ei pysty tekemään työtään, jos se pidetään vain aitauksessa ja otetaan sieltä muutaman kerran päivässä kävelylle. Tällaisiin oloihin ei m-a:ta pidä ottaa. Koko piha on aidattava talon ympäriltä, jolloin koira voi liikkua vapaasti.

 On tärkeää, etenkin pennun kasvuvaiheessa, että se pääsee liikkumaan niin isolla alueella, että tyypillinen ravaaminen on mahdollista. Pihtikinttuisia koiria saadaan helposti aikaiseksi liukkailla lattioilla, pienessä tilassa, rappusia kiipeämällä, ylöspäin hyppimällä (roikutaan aidan takana), kovalla kivipihalla liikkumalla, taluttimessa vetämällä ja ylenpalttisesti reuhaamalla hyvin vilkkaiden koiraystävien kanssa. Pehmeä pennun luusto ei kestä tällaista epänormaalia rasitusta. Luuston kehittyminen vaatii luontevaa liikkumista ”hoikalla rungolla” isossa tilassa ja omaehtoisesti.

     

Koira ei pysy pihalla

Tähän ongelmaan ainut pätevä ratkaisu on riittävän korkea aita (2m lumivara mukaan laskettuna), josta ei pääse yli, ali eikä läpi. Jos koira kerran onnistuu pääsemään aidan toiselle puolelle ja kokee siellä miellyttävän tapahtuman, tekee se sen toistekin. Siis oppiminen tapahtuu kerrasta! Aidan ulkopuolella voi olla ”palkkiona” juoksuinen narttu, naapurin täti, joka syöttää herkkupaloja, lähistöllä on metsästysmaja, josta tuulen mukana kantautuu juuri teurastetun hirven tuoreiden jäännösten houkutteleva tuoksu tai viereisellä ulkoilualueella on paistettu makkaraa ja sieltä tarkkanenäinen löytää kuorenpalasia ja käytettyjä makkaratikkuja imeskeltäväksi. Houkutuksia voi olla paljonkin hieman tiheämmin asutulla seudulla, joten tulevan omistajan on varauduttava uhraamaan rahojaan myös kunnon aitatarvikkeisiin. Toisaalta vaeltaminen kuuluu koiran ominaisuuksiin, se käy katsastamassa lähialueita. Vaeltaminen riippuu myös paljon siitä, millainen koira on yksilönä: ujompi ei uskalla lähteä kuten reipas ja rohkea. Jotkut ovat kiintyneempiä kotialueeseensa kuin toiset, ja joillakin on parempi suhde omistajaansa kuin toisilla. Joidenkin koirien omistajilla on parempi ”ote” ja kontakti koiraansa kuin toisilla. Usein eniten vaeltamista tapahtuu koiran ollessa yksi, kaksi vuotias, jolloin siitä on kasvanut rohkeampi ja entistä uteliaampi. Kun ympäristö on tullut tutuksi, asettuu se pikku hiljaa aloilleen. M-a paranee iän myötä kuin vanha viini!

Hyvin pidetty m-a ei koskaan karkaa teille tietymättömille, vaan haluaa aina palata kotiin laumansa luo. Ehtona on kyllä se, että se otetaan iloisesti vastaan. Luoksetuloon kannattaakin panostaa palkitsemalla ja kehumalla koiraa ylenpalttisesti, kun se ottaa kontaktia ihan omaehtoisesti, saatikka sitten tulee kutsuttaessa. Myös silloin, kun se palaa mahdolliselta omalta reissultaan, sille on osoitettava, että se on sydämellisesti tervetullut. Sitä ei siis koskaan saa torua tai rangaista, kun se tulee omistajansa luo. Fiksu m-a ei nimittäin välttämättä enää tee sitä virhettä, että juoksisi toistamiseen uhkaa (vihaista omistajaa) kohti, koska eihän siinä olisi mitään järkeä.

Lopuksi haluaisin vielä sanoa, että tämä kirjoitus koskee vain omaa rotuani maremmano-abruzzesea, joten sitä ei pidä suoraan tulkita mitään muuta laumanvartijarotua koskevaksi. Esille ottamiani asioita ja ongelmia on kuvattu alla olevassa lähdekirjallisuudessa tai ne ovat 25  m-a - vuoteni varrella koettuja nimenomaan meillä täällä Suomessa, jossa olosuhteet poikkeavat monesti paljon rodun kotimaan perinteisestä oloista ja tavasta pitää tällaista koiraa.

 M-a on edelleen kotimaassaan ja monessa muussa maassa yhä enenevissä määrin alkuperäistä työtään tekevä laumanvartijakoira, jonka ominaisuuksia on hyvin tarkkaan myös tutkittu. Nykyisellä kasvatustyöllä Italiassa pyritään säilyttämään rodun tasapainoinen ja oikea lammasvahdin luonne ja alkuperäinen käyttäytyminen. Tämä on myös oman kasvatustyöni haaste ja tavoite.

Mikäli kirjoitukseni herättää kysymyksiä, vastaan niihin mielelläni numerossa 045-2634359.

Autan myös mielelläni koirien pitämiseen liittyvissä asioissa olipa koira sitten lammasvahti tai perhekoira.

Hyvää jatkoa! Maremmano-abruzzese on maailman ihanin koirarotu! Suurin vaara ihmiselle on toinen ihminen, ei koira tai metsän eläimet.

Ystävällisin terveisin Anne Juppi

Lähteet:

Paolo Breber: IL CANE DA PASTORE MAREMMANO-ABRUZZESE

Silvia De Cillis: PASTORE MAREMMANO-ABRUZZESE

Raymond Coppinger ja Lorna Coppinger: DOGS

J.R. Lorenz ja L.Coppinger: RAISING AND TRAINING A LIVESTOCK-GUARDING DOG

Orysia Dawydiak & David Sims: LIVESTOCK GUARDIAN DOGS

Gianfranco Gianelli: Mietteitä maremmano-abruzzesen luonteesta

Tuire Kaimio: Luento 2.9.2008 Koirien käyttäytyminen uusimman tutkimustiedon valossa

Tuire Kaimio: KOIRIEN KAYTTÄYTYMINEN

Tuire Kaimio: PENNUN KASVATUS

Lorna&Raymond Coppinger: KOIRA?

MAAILMAN KOIRAT IHMISEN YSTÄVINÄ JA APUREINA: Pingiivinien pelastajat

Turid Rugaas: RAUHOITTAVAT SIGNAALIT

Koiramme-lehti 9/2011