Tiedote

 

Tähtitieteilijät vastustavat häirintää

 

6.2.2018, julkaisuvapaa heti

 

Joukko suomalaisia tähtitieteilijöitä on julkistanut lausunnon häirintää vastaan. Taustalla on Turun yliopiston päätös palkata Caltechista eronnut professori.

Suomalaisten tähtitieteilijöiden ja astrofyysikoiden lausunnossa voimakkaasti tuomitaan häirintä ja syrjintä ja vaaditaan turvallista työympäristöä kaikille. Sen mukaan häirintä jää usein seurauksitta, ja asiaan pitää puuttua aktiivisesti.

Lausunto ei ota kantaan mihinkään yksittäiseen tapaukseen, eikä sanele mihin toimiin pitäisi ryhtyä. Lausunnon taustalla on kuitenkin professori Christian Ottin palkkaaminen Turun yliopistolle sen jälkeen kun hänet ensin hyllytettiin Caltechistä ja hän sittemmin erosi sieltä. Caltechin yliopiston mukaan Ott oli ”epäilyksettä” syyllistynyt ”sukupuoleen perustuvaan häirintään” kahta naispuolista jatko-opiskelijaa kohtaan. Tapaus on herättänyt kansainvälistä huomiota, ja siitä ovat kirjoittaneet mm. tiedelehdet Nature ja Science.

Lausunnossa todetaan, että häirintään syyllistyneet henkilöt on mahdollista hyväksyä takaisin yhteisöön, mutta tämän täytyy alkaa rikkeen myöntämisestä ja vastuun ottamisesta aiheutetusta vahingosta.

Yksi lausunnon alullepanijoista, astrofyysikko Till Sawala Helsingin yliopistosta, kommentoi:

 

”Olen huolestunut siitä viestistä, jonka yhteisömme lähettää. Se, että häirintään syyllistynyt voi vain siirtyä toiseen instituutioon on isku niiden kasvoihin, jotka ovat olleen häirinnän kohteita, ja joiden ura usein kärsii vakavasti sen takia. Kun jopa tutkimuksen yksiselitteiset löydöt sivuutetaan palkkaamisen mahdollistamiseksi, uhrit voivat oikeutetusti kysyä miksi he ottaisivat riskin ja tulisivat julkisuuteen. Tämä olisi katastrofaalinen seuraamus.”

Lausunto julkistettiin torstaina 1. helmikuuta. Sen on nyt allekirjoittanut yli 70 suomalaista tai Suomessa työskentelevää tähtitieteilijää ja astrofyysikkoa, mikä on merkittävä osa koko yhteisöstä. Allekirjoittajien joukossa on professoreita kaikilta Suomen tähtitieteen laitoksilta, mukaan lukien Aalto-yliopistosta, Oulusta, Helsingistä ja Turusta. Suomen tähtitieteilijäseura on myös vahvasti rohkaissut jäseniään lukemaan lausunnon ja, jos ovat samaa mieltä, allekirjoittamaan sen.

Lisäksi yli 180 tiedeyhteisön jäsentä muilta aloilta ja maista on ilmaissut tukensa. Tukijoiden joukossa on kansainvälisesti korkeassa asemassa olevia tutkijoita, mm. Fysiikan tutkimuslaitoksen johtaja Katri Huitu, Iso-Britannian kuninkaallisen tähtitieteellisen seuran varapuheenjohtaja Hiranya Peiris sekä Bryan Gaensler, kanadalainen astrofyysikko ja Dunlap-instituutin johtaja.

Julkisen lausunnon lisäksi 19 tähtitieteilijää ja astrofyysikkoa on ilmaissut huolensa Ottin palkkaamisesta lähettämällä kirjeen suoraan Turun yliopiston johdolle.

 

Julkisen laatimiseen osallistunut kosmologi Syksy Räsänen Helsingin yliopistosta toteaa:

 

”Nyt kun #MeToo-kampanja on avannut keskustelun sukupuoleen perustuvasta häirinnästä, meidän kaikkien on tärkeää kiinnittää huomio siihen, mitä omilla aloillamme tapahtuu, ei vain tuomita elokuvatuottajia, joiden kanssa meillä ei ole mitään tekemistä. Meidän täytyy välttää houkuttelevaa ajatusta, että lausunnot häirintää vastaan riittävät, eikä mihinkään toimiin tarvitse ryhtyä.”

 

Esko Valtaoja, Turun yliopiston emeritusprofessori, tunnettu tieteen popularisoija, ja yksi häirinnän vastaisen lausunnon allekirjoittajista, lisää:

 

”Häirintä on harvoin ongelma ihmisille, jotka ovat organisaation johtoportailla. Mitä alempana olet hierarkiassa, sitä isompi on häirinnän läsnäolo tai sen mahdollisuus. Valitettavasti heillä, joihin asia eniten vaikuttaa, on myös yleensä vähiten vaikutusvaltaa päätöstenteossa. On ehdottoman tärkeää, että heidänkin ääntään ja mielipiteitään kuullaan tapauksissa, jotka herättävät paljon huolta. Tämän laiminlyöminen ei yksinkertaisesti ole hyväksyttävää nykypäivän akateemisessa maailmassa.”

 

Lausunto: http://goo.gl/LJ4GC6

Lisätietoja tapauksesta:

https://us11.campaign-archive.com/?u=0657df8937aa6f6a60b025e79&id=7a115853f8

http://science.sciencemag.org/content/351/6270/216

https://www.nature.com/news/astronomy-roiled-again-by-sexual-harassment-allegations-1.19153

https://www.buzzfeed.com/azeenghorayshi/ott-harassment-investigation

https://www.buzzfeed.com/azeenghorayshi/christian-ott-has-resigned

https://www.buzzfeed.com/azeenghorayshi/caltech-christian-ott-professor-harassment-turku

https://www.tiede.fi/blogit/kaiken-takana-loinen/ovatko-yliopistot-turvallisia-naisille

 

Yhteystiedot:

 

Syksy Räsänen, syksy.rasanen@helsinki.fi 

Till Sawala, till.sawala@helsinki.fi