Hei jäsenistö
Syksy 2023 on tullut päätökseen ja on aika aloittaa pieni loma harrastustoiminnasta.
Syksy on ollut täynnä iloa ja onnistumisen riemua FTE-hal. lilla sekä kouluissa. Kausi huipentuikin mitä mahtavimpiin esityksiin Juvanpuiston koululla Talvinäytöksessä. Koko seura kiittää harrastajia perheineen kaudesta ja innolla odotamme tammikuuta, kun kevätkausi alkaa!
Keväällä on monenmoista tapahtumaa jälleen luvassa, niistä on tulossa lisätietoa niin toimistolta kuin myös valmentajilta.
Funky Team Espoo on saanut huomattavan tuen Läpimurtosäätiöltä. Tuen avulla mahdollistetaan maksuttomien paikkojen lisääminen toiminnassamme. Tämän tuen myötä reilut 60 lasta ja nuorta voivat harrastaa seurassamme maksutta.
Jo vuosien ajan seurassamme on ollut tahtotilana mahdollistaa liikkumisen ilo myös niille lapsille ja nuorille, joiden perheillä ei ole taloudellisia resursseja maksaa harrastuksista aiheutuvia kustannuksia. Keväällä 2022 päätimme tarjota maksuttomia paikkoja kesäleireillämme Hope ry:n sekä Sos-lapsikylän kautta. Kysyntää paikoille oli enemmän kuin meillä oli mahdollista tarjota. Päätimme laajentaa tämän toiminnan koskemaan myös harrastusryhmiämme. Tämä toi seurallemme Vuoden Cheerteko -palkinnon SM-kilpailuissa kesällä 2023. Syksyllä 2023 käynnistimme myös maksuttoman iltapäiväkerhon yhteistyössä Juvanpuiston koulun kanssa. Keväällä 2024 yhteistyötä laajennetaan ja paikkoja tarjotaan myös Pelastakaa Lapset ry:n sekä Espoon lastensuojelun kautta.
Meille seurana on kunnia-asia tehdä liikkumisen ilo mahdolliseksi jokaiselle ja pyrimme kehittämään toimintaamme aina tämä ajatus edellä. Tapahtumat ovat tärkein keinomme saada kerättyä varoja ilman että kenenkään kausimaksut nousevat.
Seuramme sijoittui SM-kilpailuissa 2.sijalle liiton HIT-kampanjassa. HIT-kampanja on luotu turvallisempien sekä puhtaampien kilpailusuoritusten kannustimeksi. HIT-merkinnän pystyi saavuttamaan virheettömällä ja puhtaalla suorituksella. HIT-kampanjan 2. sija on konkreettinen osoitus kilpatoiminnan kehityksestä seurassamme. Mahtavaa!
Kevätkausi 2024 alkaa viikolla 2. Joukkueiden harjoitukset löytyvät jo myClubista. Saatte valmentajilta tammikuun aikana kauden aloitusinfon, johon on koottu tärkeää tietoa kevätkaudesta. Tämän lisäksi huoltajille järjestetään vanhempaininfo, jossa käydään info-tiedotteen asioita sekä muita ajankohtaisia asioita läpi.
Mikäli harrastaja siirtyy kevätkaudelle kilpajoukkueeseen, tulee lisenssi päivittää sen mukaiseksi. Tämä tapahtuu Suomisportin kautta omilla tunnuksilla.
Olemme päivittäneet kilpailuohjetta perheille ja se löytyy myös myClubista. Pääset lukemaan ohjeen myös täältä.
Vielä muistutuksena joukkueet tasoineen keväällä 2024:
HARRASTETASO (osallistuu seuran omiin tapahtumiin ja STAGE, harrastelisenssi riittää): Mangabit, Sin. Mandrillit, Valk. Mandrillit, Magotit, Sifakas, Silkkiapinat, Rusetit
HARRASTEKILPATASO (osallistuu seuran omiin tapahtumiin ja STAGE, harrastelisenssi riittää): Marmosets, Glory
KILPATASO (osallistuu seuran tapahtumiin ja liiton kilpailuihin, kilpailulisenssi tarvitaan): Kimalteet, Colobit, Geladas, Callimicos, Capuchins, Siamangs, Langurs Black, Langurs Blue
SM-TASO (osallistuu seuran tapahtumiin ja liiton kilpailuihin, kilpailulisenssi tarvitaan): FDE Juniors
Harrastejoukkueet ovat lomalla koulujen loma-aikoina, kilpa-ja SM-joukkueet voivat harjoitella tarvittaessa myös koulujen loma-aikoina, joukkueiden valmentajat tiedottavat näistä kauden alussa tarkemmin. Virallisina pyhäpäivinä ei ole harjoituksia, poislukien SM-taso.
Koulujen lomien alkaessa vielä loma-viikkoa edeltävänä viikonloppuna on harjoitukset normaalisti, loma-aika on ma-su välinen aika mikäli loma on viikon mittainen. Mikäli perhe on sopinut matkan esimerkiksi hiihtolomaviikkoa edeltävälle viikonlopulle, jonka takia harrastaja joutuu olemaan pois harjoituksista ilmoitathan näistä ajoissa valmentajille. Näin he pystyvät suunnittelemaan harjoitukset läsnäolevien mukaan.
Olemme tiedotteissamme laittaneet jo aikaisemmin viestiä siitä, että hallin edustalla olisi tärkeää vähentää liikennettä. Valitettavasti nyt olemme huomanneet etteivät aikaisemmat toimet ole olleet riittäviä ja muutamme toimintamallia lasten turvallisuuden varmistamiseksi.
Jatkossa alla olevan kuvan mukaisesti punaisen viivan taakse missä on pysäköintikieltomerkki, ei saa pysäköidä eikä tälle alueelle voi myöskään jättää lapsia. Hallin puoleinen reuna jätetään kokonaan vapaaksi autoista, jotta tässä on lapsilla turvallista liikkua. Pysäköintikieltomerkin puolelle saa jättää auton ainoastaan jos siihen on erikseen lupa, tämä tulee olla auton tuulilasissa kiinni. Käytännössä vain henkilökunnalla on lupa pysäköidä tuolla alueella. Näin varmistamme myös sen, että pelastustie pysyy avoimena.
Huolehdittehan, että kaikki syyskauden maksut on maksettu ennen kuin uusi kausi alkaa. Maksamattomat laskut voivat estää siirtymiset joukkueissa sekä kauden aloituksen.
Mikäli tarvitset maksuaikaa laskuille tai haluat tehdä maksusopimuksen ota yhteyttä katja.rosenqvist@funkyteam.fi Muistathan laittaa viestiin urheilijan nimen ja joukkueen.
Kevään aikana on tarkoitus järjestää useita tapahtumia ja näiden toteuttamiseen etsimmekin ihmisiä mukaan. Tapahtumien järjestäminen alkaa jo paljon ennen tapahtumaa ja niiden toteuttamisessa kaikki apu on aina tarpeen. Tapahtuma-työryhmään voi ilmoittautua: toimisto.fte@funkyteam.fi
Huhtikuussa 2024 on tarkoitus Wappuriehan yhteydessä järjestää varainkeruutempauksena Match-show. Kyseessä on leikkimielinen koiranäyttely, johon voivat osallistua kaikki koirat rotuun tai kokoon katsomatta.
Tämän tapahtuman järjestelyyn etsimme nyt henkilöitä mukaan. Jos sinulla on intoa lähteä toteuttamaan täysin uutta tapahtumaa FT Espoolle, ilmoittauduthan mukaan sähköpostilla toimisto.fte@funkyteam.fi
Alla listaus kevään tapahtumista:
Tammikuussa järjestämme akrobatian päiväleirin FTE-hallilla! Leirillä harjoitellaan monipuolisesti eri akrobatiataitoja, keskittyen turvalliseen tekniikkaan. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: https://fte.myclub.fi/flow/events/6384242
Olemme myös avanneet ilmoittautumisen seuran hiihtolomaleirille. Leiri järjestetään viikolla 8 maanantaista torstaihin klo 10-15. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: https://fte.myclub.fi/flow/events/6512940
Näiden lisäksi tulemme järjestämään jäsenistön toiveen ja tarpeen mukaan erilaista kurssitoimintaa. Näistä tiedotamme myöhemmin.
Seuran toiminta laajenee toisella toimipisteellä syksyllä 2024. Tämä tarkoittaa mm. entistäkin monipuolisempaa harrastus- ja kurssitoimintaa. Pyytäisimme teitä vastaamaan kyselyyn, jonka pohjalta kartoitamme sitä, missä toimipaikassa urheilijan olisi kätevintä harrastaa lajia jatkossa.
Kyselyyn pääset tästä: https://forms.gle/aMJJKHkrU3ZtSDp47
Uusi hallitus on järjestäytynyt. Hallituksen jäsenten vastuualueet vuodelle 2024:
Puheenjohtaja Karoliina Nikkola
Varapuheenjohtaja Noora Purmonen
Sihteeri Katja Rosenqvist
Viestintävastaava Kirsi Tähjänjoki
Hallivastaava Mirka Söderberg
Tapahtumavastaavat Siru Kuivanen ja Noora Purmonen
Valmennustoiminnasta vastaava Vuokko Mononen
Yhteistyö- ja sponsoritoiminnasta vastaava Nita Turunen
Hallituksen tavoitat sähköpostilla hallitus.fte@funkyteam.fi. tai jokaisen henkilökohtaisesti etunimi.sukunimi@funkyteam.fi
kaikki seuran työntekijät tavoitat osoitteesta toimisto.fte@funkyteam.fi työntekijöiden sähköpostit ovat etunimi.sukunimi@funkyteam.fi
Toiminnanjohtaja Katja Rosenqvist
Seurakoordinaattori Mia Björk
Valmennuskoordinaattori Vuokko Mononen
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2024
Funky Team Espoo hallitus ja toimisto
FUNKY TEAM www.funkyteam.fi Helsinki – Espoo - Vantaa