SISÄLLYS
TUTKIMUSAIHE
Pro gradu työni käsittelee internetissä tapahtuvaa parin etsintää suomalaisessa kontekstissa. Keskeisenä näkökulmana tulee olemaan oletus siitä, että nettideittailuun liittyvä asenneilmapiiri on muuttunut kohtalaisen paljon niinä lähes kahtena vuosikymmenenä, joina kumppania on Suomessa haettu internetistä. Taustalla vaikuttaa varmasti useita tekijöitä, joista teknologian ja palvelimien kehitys sekä internetin ja erilaisten mobiililaitteiden yleistyminen tuskin ovat vähäisimpiä. Työssäni tulen kuitenkin keskittymään muutokseen, joka on tapahtunut siinä, miten nettideittailijat itse suhtautuvat internettiin kumppaninetsintäpaikkana, sekä siihen, miten nämä deittailijat on nähty ulkopuolisten silmin esimerkiksi henkilöiden lähipiirissä tai mediassa.
Ongelmalliseksi saattaa muodostua nimenomaan se, miten muutos ihmisten asenteissa saadaan erotettua puhtaasti teknologian kehitykseen liittyvistä ilmiöistä. Haastattelujen ja kyselyjen pohjalta pyrin saamaan selville, olivatko teknologinen kehitys ja asenteiden muutos positiivisempaan suuntaan saman ilmiön kaksi puolta vai vastasiko uudenlaisten palvelujen ja applikaatioiden tarve ihmisten yhä suurempaan kiinnostukseen nettideittailua kohtaan. Tuliko nettideittailusta sosiaalisesti hyväksyttyä koska se oli niin yleistä vai tuliko siitä niin yleistä koska asenne käyttäjiä kohtaan muuttui vähitellen suopeammaksi?
Parin etsintä internetissä on nyt, vuonna 2014, valtavan suosittu ja paljon keskusteltu ilmiö ja siitä syystä kaipaa tarkempaa tieteellistä tutkimusta. Ajatus työhön lähti paitsi kattavan kotimaisen tutkimuksen puutteesta, myös omakohtaisista huomioistani siitä, kuinka asenneilmapiiri nettideittailua kohtaan on muuttunut huomattavasti sallivammaksi. Samalla on muuttunut myös kuva internetin seuranhakupalveluita käyttävistä henkilöistä.
Kun itse aloitin nettideittaamisen vuonna 2006, niiden harvojen, joille tästä ”harrastuksestani” kerroin, yleisin kommentti oli jotakuinkin, että ”eikö siellä ruudun toisessa päässä ole vaan jotain likaisia nörttejä jotka eivät saa ketään tosielämässä”. Nyt, kahdeksan vuotta myöhemmin on lähes itsestäänselvyys, että nettideittikumppani vastaa internetissä ilmoitettujen meriittien osalta ihanteellista kumppania ja treffeille lähdetään selvittämään vastaako annettu kuva todellisuutta. Kun nykyisin tapaan miehen deittipalvelun kautta, tuntuu tarpeettomalta peitellä sitä, miten yhteys on syntynyt. Myös kommentit deittailun vaaroista ja epäluotettavuudesta ovat kadonneet lähes olemattomiin. Yleisesti ajatellaan jo, että deittaaminen internetissä ei tarkoita sitä, etteikö henkilöllä olisi mahdollisuutta löytää kumppania tosielämässä.
Nettideittailusta on siis tullut helppoa, suosittua ja sosiaalisesti hyväksyttyä, mutta mitä välissä tapahtui? Amerikkalaisen mobiilideittisovellus Tinderin sanotaan mullistaneen suomalaisen nettideittailun kentän. Kattavaa tutkimusta aiheesta ei vielä ole ilmiön tuoreudesta johtuen, mutta media sanomalehdistä aikakauslehtiin on pohtinut aihetta aktiivisesti ja monipuolisesti (esim. Nyt 1.8.2014, Helsingin Sanomat 3.8.2014, Me Naiset 13.7.2014). Nettideittailua käsiteltiin mediassa kuitenkin jo ennen Tinderin rantautumista Suomeen ja sävyt olivat monesti jo varovasti positiiviseen vivahtavia (Esim. Helsingin Sanomat 13.7.2008 tai 14.4.2008, yle.fi 13.9.2010). Ennen vuotta 2008 nettideittailusta kirjoitettiin huomattavasti vähemmän ja tämäkin ehkä heijastelee sitä muutosta ja kiinnostuksen lisääntymistä, joka nettideittailun suhteen tapahtui.
Pro gradu-työssäni haluan nyt siis lähteä tutkimaan mitä nettideittailulle tapahtui ja minkä takia. Muuttuivatko asenteet tosiaan positiivisempaan suuntaan, vai onko tämä ainoastaan mutu-olettama, ja jos ne tosiaan muuttuivat, niin mitä tapahtui? Miksi vuonna 2006 esimerkiksi pääministeri Matti Vanhanen teki kaikkensa peitelläkseen seurustelukumppanin löytyneen internetistä[1], kun kahdeksan vuotta myöhemmin julkisuuden henkilöt kertovat avoimesti etsivänsä seuraa Tinderistä.[2] Useat kotimaista nettideittailua sivuavat teokset tunnustavat tämän muutoksen olemassaolon, nettideittailuun liittyvä häpeän kokemus on selvästi väistymässä.[3]
Tutkimuksen aihetta voi ensisilmäyksellä olla haasteellista sijoittaa yhteiskuntahistoriallisen tutkimuksen kenttään. Näen kuitenkin, että teknologinen kehitys ja sen aiheuttamat muutokset ihmisten arjessa, esimerkiksi kumppanin etsimisessä ja parinmuodostuksessa, ovat varsin olennainen osa sosiaalihistoriallista kehitystä. Internet ja teknisten laitteiden kehitys ovat aiheuttaneet valtavan arkielämän mullistuksen, joka ulottuu lähes jokaiselle elämänalueelle julkisesta yksityiseen. Tietotekniikka on samaan aikaan helpottanut ihmisten välistä kommunikointia, mutta usein myös vienyt heidät kauemmas toisistaan, niin fyysisesti kuin ajatuksen tasolla. Vanhojen yhteisöllisyyden muotojen kadotessa ihmiset luovat urbaanissa ympäristössä raja-aitoja, joiden ylittäminen on usein helpompaa virtuaalisesti kuin fyysisessä ympäristössä. Kumppanin etsintä internetistä tarjoaa yhden vaihtoehdon tuoda ihmisiä lähemmäs toisiaan ja hälventää niin fyysisten kuin mentaalisten etäisyyksien merkitystä. Teknologia ja internet ovat erottamaton osa nykypäivän sosiaalihistorian muodostumista ja tästä syystä myös uudet pariutumisen muodot on syytä tuoda osaksi yhteiskuntahistoriallista tarkastelua.
AIEMPI TUTKIMUS
Työssäni keskeisimpänä aiemman tutkimuksen lähteenä tulee olemaan Anne Holapan tutkimus. Holappa valmistelee parhaillaan väitöskirjaa suomalaisesta heteroseksuaalisesta parisuhteesta deittiprofiileissa, mutta arvioi itse valmistumisajankohdaksi vuoden 2016, joten itse väitöstutkimusta en käyttämään. Holappa on kuitenkin kirjoittanut useita mielenkiintoisia artikkeleita kumppanin etsinnästä internetissä, joita tulen hyödyntämään.
Jonkin verran on löydettävissä myös muuta kotimaista tutkimusta, joka sivuaa nettideittausta, sen yleisyyttä, käytäntöjä ja sukupuolirooleja internetissä. Kumppanin haku internetissä on voimakkaasti sukupuolittunutta, lähes kaikkien palvelimien käyttäjistä suurempi osa on miehiä, ja tämä johtaa tilanteeseen, jossa voidaan katsoa olevan selkeästi naisten markkinat[4]. Jonkin verran tulee olemaan tarpeellista pohtia tätä epäsuhtaa ja sitä, mitä miesvoittoisuus seuranhaun maailmassa tarkoittaa sukupuolten välisille suhteille. Henry Laasanen pohtii teoksessaan Naisten seksuaalinen valta tätä kysymystä syvällisesti, joskin tieteellisestä näkökulmasta katsottuna varsin kyseenalaisesti.
Artikkelikokoelma Digirakkaus 2.0 pohtii paikoitellen varsin osuvasti nettideittailuun liittyviä häpeän kokemuksia ja niiden vähenemistä ilmiön yleistyttyä ja se tulee keskeisesti tukemaan väitettäni asenteiden muuttumisesta.
Kansainvälistä tutkimusta nettideittaamisesta löytyy valtavasti, ilmiön merkittävyys parinmuodostukselle on huomattu ja tämä näkyy myös tutkimuksen määrässä. Valtaosa tutkimuksesta käsittelee nimenomaan identiteetin luomista internetissä, mutta teema on jossain määrin jalostettavissa myös oman tutkimukseni raameihin sopivaksi. Ehkä juuri tämä uudenlainen identiteetin muodostus internetin maailmassa, joka on usein kaunisteleva, liittyy voimakkaasti myös siihen, miksi nettideittailulla on alun perin ollut jokseenkin huono maine.
Erityisesti deittisivustojen alkutaipaleella ylilyöntejä todennäköisesti tapahtui enemmän, liioittelu ja suoranainen valehtelu deitti-ilmoituksissa ovat johtaneet siihen, että käyttäjillä on saattanut olla useita negatiivisia kokemuksia. Mahdollinen ristiriita tai vajavaisuus internetissä esitetyn persoonan ja tosielämässä tavatun henkilön välillä on taatusti aiheuttanut käyttäjille pettymyksiä ja vaikuttanut koko asenneilmapiiriin, joka nettideittailun ympärillä on ollut havaittavissa[5]. Ilmiön yleistymisen myötä todennäköisesti myös nettietiketti on muuttunut ajan kuluessa ja liioittelu tai valehteleminen ilmoituksissa on vähentynyt.
Mielikuvitus näyttelee usein suurta roolia suhteiden luomisessa internetissä [6], mutta nykyisin oletetaan yleisesti, että internetissä tapahtuvassa tutustumisvaiheessa annettavat tiedot pitävät kaikin puolin paikkansa. Esimerkiksi liian vanhojen valokuvien käyttö tuomitaan voimakkaasti ja tätä pidetään suoranaisena huijauksena. Fyysisen olemuksen selittäminen ja totuudenmukainen havainnollistaminen on tärkeä osa internetin deittikultturia[7]. Jinsuk Kim ja Kathryn Dindia pohtivat artikkelissaan Online Self-Disclosure: A Review of Research perusteellisesti myös sitä, miten omaa olemusta ja persoonaa ilmennetään kirjallisesti [8]. Erityisesti ennen valokuvien yleistymistä kirjallisella itsensä ilmentämisellä oli suuri merkitys deitti-ilmoituksissa.
TUTKIMUSONGELMA
Tutkimuksessani aion käsitellä asenneilmaston muuttumista kumppanin etsinnässä kahdesta näkökulmasta. Ensiksi tarkastelen suhtautumistapojen muutosta seuraavien teemojen kautta: Kuinka nettideittaajat itse suhtautuivat ilmiöön, millaisena he näkivät mahdollisuutensa löytää kumppani internetistä, minkälaisia toiveita tai odotuksia heillä mahdollisesti oli ja kuinka halukkaita he olivat kertomaan kumppanin haustaan muille ihmisille. Lisäksi haluan selvittää, kokivatko he nettideittailun tai siitä puhumisen jollakin tapaa kiusallisena tai hävettävänä, vai tuntuiko se neutraalilta tavalta etsiä kumppania.
Deittaajien omien kokemusten lisäksi punnitsen kysymystä ympäristön taholta. Osittain tämä varmasti heijastuu henkilöiden muiden taholta kohtaamista rektioista, mutta pääasiallisesti tutkin asiaa diskurssianalyysin keinoin mediassa. Millaisilla sävyillä nettideittailusta keskusteltiin, oliko keskustelu jollain tapaa värittynyttä ja henkilöitiinkö deittaajia johonkin tietynlaiseen kategoriaan?
Muutoshakuisuudesta johtuen ajallinen näkökulma kulkee hyvin voimakkaasti mukana. Miten niiden käyttäjien, jotka etsivät kumppania internetistä 90-luvulla tai 2000-luvun alussa, kokemukset eroavat myöhemmin palveluita käyttäneistä.
Tulen siis tarkastelemaan asenteita nettideittailua kohtaan kolmesta näkökulmasta:
1. Miten nettideittipalveluita käyttävät henkilöt itse kokivat ”harrastuksensa”?
2. Miten he kokivat ympäristön suhtautuvan kumppanin etsintään internetistä?
3. Mitä eri medioissa keskusteltiin nettideittailusta ja minkälaisia sävyeroja on mahdollista havaita?
Näitä kysymyksiä tarkastellaan 18-vuoden tutkimusajanjakson puitteissa. Tarkasteltava ajanjakso alkaa vuodesta 1996, jolloin ensimmäinen nettideittisivusto aloitti Suomessa ja päättyy nykyhetkeen, vuoteen 2014. Vahvana hypoteesina on, että asenteet niin käyttäjien itsensä keskuudessa, kuin myös ympäröivässä maailmassa, muuttuivat kohtalaisen leimaavista ja värittyneistä neutraaleiksi tai jopa positiiviseksi. Jos hypoteesi osoittautuu oikeaksi, pohdin syitä, mitkä johtivat muutokseen.
Toisena teemana pyrin ajoittamaan oletetun muutoksen asenteissa ja löytämään sille syitä. Tarkemman käyttäjäkokemuksiin perehtymisen kautta pyrin ajoittamaan muutokset summittaisesti nettideittailun parikymmenvuotiseen historiaan ja löytämään syitä asenteiden muuttumiseen. Jos nettideittailu alkoi näyttäytyä positiivisemmassa valossa niin käyttäjien, kuin ympäristönkin silmissä, mikä johti muutokseen? Oliko kyse pelkästään ilmiön yleistymisestä ja uuden teknologian suomista mahdollisuuksista, vai vaikuttiko taustalla muutakin? Erityisen mielenkiintoista on yrittää ajoittaa asenteiden vapautumisen alku. Lehtikirjoittelusta voi päätellä yleisen mielipiteen tukevan väitettä siitä, että Tinder teki nettideittauksesta koko kansan huvia, mutta Tinderin kaltaiselle, laajan joukon käyttämälle sovellukselle tuskin olisi ollut kysyntää, elleivät asenteet olisi muuttuneet sallivammaksi jo ennen sitä.
Tiivistän siis tutkimukseni keskeiset näkökulmat seuraavien kysymysten alle:
- Minkälaisia muutoksia nettideittailua kohtaan koetut asenteet käyttäjien ja ympäristön keskuudessa kokivat tarkasteluajanjaksolla 1996–2014?
- Miten asenteiden muuttuminen on ajoitettavissa ja mitkä tekijät johtivat siihen?
AINEISTOT
Tutkimukseni aineiston pääasiallinen lähde tulee olemaan internetissä toteutettava kyselykaavake, johon pyrin saamaan kattavan otoksen vastaajia. Ongelmalliseksi saattaa muodostua edeltävillä vuosikymmenillä deittailua harrastaneiden tavoittaminen, mutta sinnikkäällä yrittämisellä uskon löytäväni myös heitä. Kyselyllä tulen kartoittamaan osallistujien omaa deittihistoriaa ja suhdetta kumppanin etsintään internetistä. Pyrin selvittämään, kuinka värittyneeksi he ovat kokeneet ympäristön suhtautumisen ja minkälaisia asenteita heillä itsellään on ollut nettideittaamista kohtaan.
Lisäksi aion tehdä jonkin verran syvällisempiä haastatteluja. Pääosin niiden tarkoituksena on ”kuvittaa” tutkimusta, mutta mahdollisuuksien mukaan voin käyttää niitä myös tukemaan esittämiäni väitteitä. Käyttäjien lisäksi aion haastatella myös nettideittipalvelimien perustajia selvittääkseni, mitä palveluntarjoajat ajattelevat muuttuneesta nettideittailunkentästä.
Painetuista lähteistäni tärkeimpänä tulevat olemaan erilaiset nettideittailua koskevat lehtiartikkelit, jotka usein heijastavat yleisempää suhtautumista teemaan. Naistenlehtien lisäksi erityisesti Helsingin Sanomat ja Yleisradio ovat kirjoittaneet nettideittailusta ahkerasti. Deittailuaiheiset blogit ovat myös nykyaikana kohtalaisen suosittuja ja jonkinlaisena sivujuonteena myös niiden käyttäminen tutkimuksessa voisi olla mahdollista.
MENETELMÄT & KÄSITTEET
Menetelmäni tulevat olemaan hyvin aineistolähtöisiä. Kerätyn aineiston laajuus vaikuttaa todennäköisesti merkittävästi siihen, kuinka hyvin aineisto on hyödynnettävissä ja minkälaisia yleistyksiä sen pohjalta on mahdollista tehdä. Kyselykaavakkeiden vastaukset koodaamalla ja tyypittelemällä pyrin löytämään yhteisiä linjoja ja tietyntyyppisiä toistuvia suhtautumistapoja nettideittailuun tapana etsiä parisuhdetta.
Varsinaisen haastattelumateriaalin merkitys tulee olemaan pääasiassa päätelmiä tukeva ja tutkimusta ”kuvittava”, joten sen hyödyntäminen lienee kohtalaisen mutkatonta. Samalla tavalla erilaisten asiantuntijoiden (palvelujen perustajat ym.) haastattelut tulevat tarjoamaan helposti käsiteltävää ja hyödynnettävää informaatiota.
Media-aineiston pohjalta lähden hakemaan niitä sävyeroja, joita nettideittailua koskevassa keskustelussa on havaittavissa tarkasteluajanjaksolla. Diskurssianalyysi lienee toimivin lähestymistapa yleisiä, suuria linjoja haettaessa. Klaus Mäkelän toimittama Kvalitatiivisen aineiston analyysi ja tulkinta tulee tarjoamaan hyviä suuntaviivoja kerätyn aineiston tulkinnalle sekä lehtikirjoittelun sävyerojen tulkitsemiselle.
Tutkimukseni keskeisiä käsitteitä tulee olemaan parinvalinta ja – muodostus, oman persoonan esittäminen internetissä sekä deittikulttuuri. Aihetta koskeva aiempi tutkimus tarjoaa näistä kattavaa tietoa ja määritelmiä, joita pystyn hyödyntämään työssäni.
AIKATAULUTUS
Gradun tutkimussuunnitelma valmistuu lokakuun alkupuolella ja luo suunnan työskentelylle. Loka-marraskuun aikana pyrin perehtymään syvällisesti tutkimustani sivuavaan kirjallisuuteen ja kirjoittamaan samalla kirjallisuusaiheiset esseet, jotka toivottavasti ovat lähes sellaisenaan hyödynnettävissä lopullisessa työssä. Joulukuun aikana paneudun aineiston keräämiseen, olen yhteydessä mahdollisiin haastateltaviin, luon kyselylomakkeet ja lähden metsästämään vastaajia. Tammikuun aikana olen toivottavasti kerryttänyt tarpeellisen määrän materiaalia, jota voin ryhtyä analysoimaan. Itse kyselykaavakkeet tulevat olemaan kohtalaisen napakat ja helposti tulkittavat, joten vastausten käsittelyyn en usko tarvitsevani valtavaa määrää aikaa.
Itse kirjoitusprosessin aloitan vuodenvaihteen tienoilla pyrkien etenemään johdonmukaisesti käsillä olevaa materiaalia hyödyntäen. Jos aineiston keräämiseen kuluu odotettua kauemmin, keskityn niihin kohtiin, joita minun on mahdollista kirjoittaa ilman varsinaista aineistoa. Olen tietoinen siitä mahdollisuudesta, että aineiston laajuus tai laatu ei välttämättä vastaa odotuksiani. Jos näin käy, joudun ehkä harkitsemaan joitain seikkoja uudestaan, mutta toistaiseksi olo on optimistinen. Tilanne saattaa elää, mutta toistaiseksi etenen suunnitelmani mukaan.
Tapanani on työskennellä varsin nopeasti ja tehokkaasti joten rehvakkaana pyrkimyksenäni on saada gradu kirjoitettua pääosin kevään aikana. Viimeistely ja lopullinen hionta tapahtuu kesän aikana ja työ on tarkoituksena saada palautettua viimeistään alkusyksystä.
Aikatauluni on suhteellisen ripeä, mutta olen suorittanut pääosan maisteriopinnoistani ja en ole sidottu kovin raskaisiin työvelvoitteisiin, joten uskon aikataulun olevan kohtalaisen realistinen.
KIRJALLISUUS JA LÄHDELUETTELO
Aikakauslehdet
Helsingin Sanomat 2008–2014
Me Naiset 2014
Sähköiset lähteet
Nyt.fi 1.8 2014
Yle.fi 13.9.2010
Kirjallisuus
Ben-Ze’ev, Aron, Love Online: Emotions in the Internet. Cambridge University Press, New York 2004.
Laasanen, Henry: Naisten seksuaalinen valta. Henry Laasanen ja Multikustannus Oy, Jyväskylä 2008.
Mäkelä, Klaus: Kvalitatiivisen aineiston analyysi ja tulkinta. Gaudeamus Ab, Helsinki 1990.
Ross, Karen: The Handbook of Gender, Sex, and Media. A John Wiley & Sons, Ltd, West Sussex 2012.
Saarikoski, Petri, Heinonen, Ulla & Turtiainen: Riikka, Digirakkaus 2.0. Kulttuurintuotannon ja maisemantutkimuksen julkaisut XXXI, Vaasa 2011.
Wright, Kevin B. & Webb, Lynne M: Computer-Mediated Communications in Personal Relationships. Die Deutche Nationalbibliothek, New York 2011.
[1] Saarikoski ym., 2011, 103.
[2] Nyt.fi, 1.8.2014
[3] Saarikoski ym., 2011, 9.
[4] Laasanen, 2008, 132.
[5] Ross, 2012, 503.
[6] Ben-Ze’ev, 2004, 78.
[7] Ross, 2012, 504.
[8] Wright, 2011, 156