Moikkelis!

Olen Aapo Honkakunnas, tuttavallisemmin ihan vaan Opna ja tällä tyrkkymaililla(1,609 km) tyrkytän itseäni hallitukseen tapahtumavastaavan pestiin. Olen toisen vuoden matemaatikko ja tuleva kolmen aineen opettaja ja hallituksessa toimin fuksivuoteni keväänä nakkifuksina ja hallitustoiminnasta innostuneena jatkoin myös syksyn ajan itse räätälöimässäni suojatyöpaikassa Joni ”Joni” Heikkilän aisaparina XQ-toimarina. Vuoden mittaisen hallituskauteni jälkeen hallitustoiminta vaikuttaa edelleen enemmän mahdollisuudelta kuin uhalta, joten jatkaminen on agendalla ja tapahtumavastaavan pesti vaikuttaa omalle kohdalle eniten kiinnostavalta.

Tapahtumavastaavan pääasiallisena vastuuna on sitsien (erityisesti vuotis- sellaisten) sekä muiden isompien tapahtumien, kuten The Ekat Bileet:n järjestäminen. Koen että minulla olisi näihin tehtäviin sekä tarvittavaa kokemusta että näkemystä, sillä olin jo tänä vuonna sitsitoimikunnassa järjestämässä sitsejä seuraillen samalla toivottavasti ensi vuonna koittavaa tapahtumavastaavakauttani ajatellen sitä kaikkea, mitä sitsien kulissien takana tapahtuu ja mitä kaikkea niiden järjestämisessä on otettava huomioon. Sitsejäkin on takana keskimäärin 0,8462:t kokonaista opiskelukuukautta kohti, joten kokemuksia ja muistikuvia on siitä, mikä erilaisilla sitseillä on hyvää tai huonoa. Sitsit ovat hieno entiteetti ja erinomainen tapa ryypätä.

Vuotissitsien suhteen kuulun siihen koulukuntaan, että vuotissitsit olisivat lähtökohtaisesti vähän fiinimmät pukujuhlat, lähinnä Saara Aallon X-factor -lavashowta kaikessa kaoottisuudessaan muistuttavien teemasitsien sijaan. (Saara) Aaltoilemaankin tultaisiin toki pääsemään komennossani, oletettavasti useammankin kerran. Ekojen Bileiden suhteen on hankalampi tehdä ”vaalilupauksia”, kiitos aina yhtä stabiilin hervantalaisen ravintolaskenen. Otan myös mielelläni vastaan ideoita uusista tapahtumista tai muutoksista vanhoihin tapahtumiin.

Jos valitsette minut pestiin, tulen hoitamaan homman innolla ja vastuullisesti. Tapahtumien järjesteleminen on mukavaa puuhaa ja mieleni valitettavan ehtymättömästä ideapankista tulee varmasti löytymään jotain jännää tulevalle vuodelle. Tämän mittakaavan tapahtumia ei järjestetä yksin eivätkä ryhmätoimintataidot sekä delegointikaan tuota minulle minkäänlaisia ongelmia.

Edellä mainittujen lauseiden nojalla voidaan osoittaa todeksi propositio ”Olisin hyvä tapahtumavastaava”. Kun lisäksi tiedetään, että implikaatio ”Olisin hyvä tapahtumavastaava” => ”Minut kannattaa valita pestiin” on paikkansa pitävä, voidaan tästä päätellä, että minut kannattaa valita. ♠