Ilmoittautuminen Bella Weissin koulutukseen
Sveitsiläinen Bella Weiss saapuu Vantaalle Ojangon koiraurheilukeskukseen kouluttamaan para- ja senioriohjaajia lauantaina 19.8. Bella on itse paraohjaaja, ja käyttää sähköpyörätuolia liikkuessaan.

Varsinainen koulutus on ensisijaisesti tarkoitettu para- ja senioriohjaajille. Mikäli paikkoja jää, mukaan otetaan myös muita ohjaajia, joille koiran kanssa liikkumisen on syystä tai toisesta haasteellista. Lisäksi toivotamme tervetulleeksi para- ja senioriohjaajien parissa työskentelevät liittokouluttajat, valmentajat tai koulutusohjaajat mukaan kuunteluoppilaaksi. Koulutuspäivään sisältyy teoriaosuus, jossa Bella kertoo koiran kouluttamisesta paraohjaajan silmin, sekä hänen ja hänen miehensä ohjaamia käytännön rataharjoituksia. Koulutuspäivän hinta on paraohjaajille (henkilö, jolla on SAGIn myöntämä paralupa) 30 €, senioriohjaajille 35 €, muille 40 € ja kuunteluoppilaille 20 €. Koulutukseen ilmoittaudutaan 30.7. mennessä. 30.6. asti etusijalla ovat paraohjaajat, tämän jälkeen paikat täytetään senioriohjaajilla ja muilla kiinnostuneilla ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen on sitova.

Osallistujan nimi
Your answer
Osallistujan lisenssinumero, jos on
Your answer
Osallistujan sähköpostiosoite
Your answer
Osallistujan puhelinnumero
Your answer
Ilmoittaudun koulutukseen
Next
Never submit passwords through Google Forms.
This form was created inside of Suomen Agilityliitto Ry. Report Abuse - Terms of Service - Additional Terms