Pimu tuli meille vähän niinku vahingossa. Olin aina tykännyt Pimun äidistä, Sususta, ja usein sanonut, että jos meille joskus tulee pikku koira niin se on kyllä sheltti. Susu oli tosi avoin eikä ollenkaan pelokas sheltti, mitä tosi usein näki tuohon aikaan. Kun Susulle tuli pennut niin menin tietty niitä katsomaan ja kuinka ollakaan, siellä sattui yksi narttupentu vielä olemaan vapaana. Varasin sen itselleni silläkin uhalla, että kotona ei tästä mun tempusta tykätä. Onneksi ei tullut vastaväitteitä kotiväeltä ja Pimu muutti meille asumaan. Pienen pientä totuttelua vaati noin pieni koira kun oli tottunut vähän isompaan menijään.

Pimusta sainkin itselleni oikean agilityhirmun. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti! 1-luokasta 2-luokkaan noustiin aika nopeasti, mutta kakkosista ei meinattu sitten millään päästä kolmosiin. Kakkosissa viihdyttiinkin yli 30 kisan verran :-D. Pujottelun aloitus oli meillä huonossa jamassa (eikä koskaan tullut kuntoon) sekä putket oli aivan ihania, joten niihin piti välillä singahtaa omiin nimiin. Kolmosluokkaan noustiin vihdoin ja viimein keväällä 2000. 3-luokka alkoi sen verran hienosti, että pääsimme saman vuoden yhdistettyihin SM-kisoihin ja MM-karsintoihin, jotka pidettiin Helsingin jäähallissa. Siellä lauantain kisat menivät sen verran hyvin, että päästiin sunnuntaille mukaan. Matka kuitenkin katkesi heti sunnuntain ensimmäiselle radalle. Oli kuitenkin mukava kokemus koska Lyylin kanssa ei koskaan nollia tätä varten saatu kasaan. V. 2000 voitettiin Pimun kanssa sen ainoa piirinmestaruus.

2001 karsinnat olivat Myyrmäkihallissa. Edelleen oli SM-kisat ja karsinnat yhdistetty samaan tapahtumaan. Tällä kerralla saatiin osallistua joka radalle ja sattiin jonkinlainen tuloskin. Sijoitus muistaakseni oli 34. 2002 samainen tapahtuma pidettiiin Tampereen Pirkkahallissa. Siellä jokainen meidän rata oli aika hieno, mutta harmittavasti kahdella radalla tipahti yksi rima ja sijoitus tämän takia "vasta" seitsemäs. Tänä vuonna oli ensimmäistä kertaa luokkajaossa mukana medit, jossa Pimukin siis kilpaili. Fiilikset näiden kisojen jälkeen oli aivan mahtavat! Jotenkin vaan näiden ratojen profiilit sopivat meille aivan täydellisesti.

Vuosi 2003 oli sitten meidän huippuvuosi :-). Nollaa paukutettiin tavallisissa kisoissa mukavaan tahtiin ja SM-kisoissa tuli sitten elämäni nappiradat Pimun kanssa. SM-joukkuekisassa joukkue äiti (Susu) ja tyttäret (Bounty ja Pimu) tulivat kolmanneksi. Tämä jo oli aivan uskomaton saavutus! Mutta sitten yksilökisoissa vasta yllätys tulikin. Ensimmäisen agilityratan jälkeen oltiin toisena ja finaali käytiin hyppyradalla. Se oli yhtä pientä kaarrosta lukuunottamatta täydellinen rata. Onneksi tuo kaarros ei vaikuttanut pahemmin, sillä me voitettiin Suomenmestaruus!! Ihan uskomatonta! Ja iloa täydensi vielä se, että paras ystäväni Anja voitti sheltti Mintulla minien Suomenmestaruuden. Aivan täydellinen päivä :-). Saman vuoden karsinnoissa sijoitus oli 10. parin keppivirheen takia.

Tästä eteenpäin tulostaso oli aika vaihtelevaa. Alkoi tulla rimojen kanssa ongelmia, melkein joka radalla tipahti yksi tai usempi rima. Aloin varoa omaa ohjaamistani ja silloin rimoja vasta alkoikin tippua. Jossain vaiheessa hyväksyin tosiasian, että Pimu ei ole maailman paras hyppääjä ja niitä rimoja aina välillä tulee, mutta se ei ole maailmanloppu. Tämän jälkeen ne rimat ei enää ahdistanut yhtä paljon. Arvokisamenestystä ei kuitenkaan enää tullut, mutta edelleen agility oli kivaa :-)

2006 tammikuussa kävin näyttämässä Pimun kylkeen ilmestynytta rasvapattia lääkärille, ettei vain ole pahanlaatuinen. Ei ollut eikä vaatinut leikkausta. Mutta, tässä yhteydessä lääkäri kuuli pienen pienen sivuäänen sydämessä. Olipa isku vasten kasvoja! Lääkärin mielestä ääni oli kuitenkin vielä niin pieni, että ei sen takia tarvitse harrastuksia lopettaa, joten jatkoimme samaan malliin. Saman vuoden rokotuksissa huhtikuussa sydän kuunneltiin uudelleen ja edelleen oli ääni tosi pieni. Lappeenrannan helteisissä SM-kisoissa Pimu sai radan jälkeen jonkinlaisen kohtauksen. En tiedä oliko lämpöhalvaus (vaikka oli viilennysloimi käytössä) vai johtuiko sydämestä. Jäähdyttelylenkille en sitä kuitenkaan saanut mukaan vaan hoiperteli perässä ojia pitkin :-(. Kävin uudelleen kuunteluttamassa sydämen ja sivuääni oli pahentunut. Tein samantien päätöksen, että agility loppuu tähän. Kävin kuitenin vielä varmuuden vuoksi ultraamassa sydämen Tampereen Veterissä ja siellä sain lopullisen varmuuden, että läppävikaa on ja sydämen vasen puoli on hieman laajentunut.

Sydändiagnoosin jälkeen jatkettiin hetken aikaa tokoilua päästen avoimeen luokkaan ja sieltäkin saimme yhden ykköstuloksen. Pimu kuitenkin alkoi kuumua tokossakin vähän liikaa, joten päätin jättää senkin kokonaan. Hyvin onnistui harrastuskoirasta siirtyminen sohvakoiraksi. Edelleenkään Pimulla ei ole lääkitystä sydämeen ja käy muiden koirien mukana pitkillä lenkeillä. Ei ole mitään väsymisiä eikä yskimisiä. Toivottavasti elämä jatkuu näissä merkeissä vielä pitkään!

Pimun agilitykuvia

Pimu kasvattajan sivuilla

Päivitetty 4.6.2009